Merihelmi NC - 12

Nimi: Merihelmi tai Sea Pearl jos tahdot.
Hahmot olen keksinyt päästäni, kuten tarinankin.
Ikäraja on 12.

Sanon sen suoraan, en ole varma onko ikäraja kohdallaan. :'D En ole varma viellä mitä tarinaani on tulossa, mutta voinen kai koittaa luvata joitakin tappelukohtauksia, saa nähdä millaisia niistä intoudun tekemään. Tämä ei siis ole periaatteessa kauhutarina, vaikka niitäkin kirjoittelen ja tarina perustuu, niin mihin? Joko toiselle planeetalle, menneisyyteen, tulevaisuuteen, päätä itse. Tämä on jatkotarina, eli tässä ei ole koko tarinaa, ainakaan viellä, sillä kirjoitan sitä jatkuvasti lisää ja lisäilen sitä mukaa tänne. Pyytäisin rakentavaa kritiikkiä ja kommentteja muutenkin, kirjotusvirheitä voi ilmetä, mutta niistä ei kannata välittää. Jos jokin asia on hullusti, tai et ymmärrä jotain, rohkeasti vain kysymään, minä en pure 8D. Noniin, turhat jaarittelut pois ja voin nyt aloittaa.


Uutisia:
- Merihelmi etenee hitaasti. Syynä koulunkäynti. Lisää jatkoa koitan laittaa syysloman aikana, kunhan ehdin sen kirjoittaa.
Tarinaa jatkettu hieman.
- 16.lokakuuta.2009
Tarina jatkuu ja menee nyt kunnolla fantasian puolelle. ;--) Tai kuka tietää?
Nyt on ollut inspis loppun pitkän aikaa, olen pahoillani. ;< Päivitys: 6.joulukuuta.2009
Oli jo varhainen aamu kun Elinora Gumwaz nojasi laivan reelinkiin ja katseli aamu-usvaista merta. Tyttö oli aamuvirkku, muttei se periaatteessa ollut edes ihme, sillä koko Gumwazien suku oli aamuvirkkua sorttia. Kaikki muut paitsi Eleor Gumwaz, Elinoran kaksoisveli, joka oli vähänaikaa sitten valinnut kuljettavakseen piraatin uran merillä seilaten. Elinoraa tämä kauhistutti ja samaan aikaan hän oli onnellinen sootä että veli sai elää omaa elämäänsä. Elinora itse ei ollut paikkaansa vielä valinnut tässä sokkeloisessa maailmassa, joka ei reiluutta enää tuntenut kunnolla. Eleor ja Elinora olivat olleet hyvin läheisiä ja kumpaakin toisen lähtö suretti. Vaan nyt ei auttanut itku. Veli oli poissa, ties näkisikö Elinora häntä enää ikiniä, itku ei toisi veljeä takaisin. Joskus Elinora kuvitteli näkevänsä komean veneen aaltojen harjalla, mastossaan musta pääkallolippu ja kannella Eleor vilkuttamassa hänelle, mutta se taisi olla harhaa.

Kauempana rannalla jolkotti kulkukoira. Hetkinen! Rannalla? Elinora terästäytyi. Kohta oltaisiin perillä Hamngduen kylän satamassa. Kylän, jossa Elinora asui yhdessä kylän varakkaimman ja arvostetuimman miehen kanssa, mutta harmiksi hän sattui olemaan myös turhamaisin ja itsekkäin koko valtakunnassaan. Miehen nimi oli Joan Murter. Lisäksi tuohon perheeseen kuului myös Kathreine Murter, Joanin liian kiltti ja pomoteltava vaimo, jota mies sai käyttää hyväkseen niin arjen askareissa kuin työssäkin. Niin ja lisäksi perheeseen kuului Erwei. Erwei Murter. Kathreinen ja Joanin ainoa lapsi, joka oli niin hapan ja mätä ettei toista löytynyt maan päältä ja joka tuntui vihaavan Elinoraa sydämmensä pohjasta. Joan oli ottanut Elinoran ja Eleorin siipiensä suojaan noiden äidin kuoltua, isää kaksoset eivät olleet koskaan edes nähneet. Veli oli kuitenkin päätynyt merirosvojen matkaan päädyttyään näiden tielle ollessaan iltakävelyllä. Eleor oli tietysti heti rustannut nimensä paperiin, joka velvoitti hänet laivan miehistöön – eliniäkisi. Elinora sai kuulla tästä vasta yöllä, kun velipoika palasi hakemaan kamppeensa. Silloin Elinoran olisi tehnyt mieli kuristaa Eleor. Hän ei kuitenkaan tehnyt sitä, vaan päästi veljensä lähtemään. Nyt hän katui sitä ettei ollut estänyt veljeään, vaan mikään mahti maailmassa ei tosin olisi luultavasti saanut kunnianhimoisen piraatinalun päätä käännettyä.

Elinora kuivasi kyyneleensä pitsinenäliinaansa. Hän oli palaamassa kotiin sisäoppilaitoksesta, jonne hänet oli lähetetty, oppimaan, mitenkäs muuten. Tytön tuskaa lievensi se, että omahyväinen Erwein kutalekkin oli joutunut lähtemään. Tosin hän oli anonut luvan lähteä kesken lukuvuoden kotiin ja pojalle oli järjestetty kotiopetusta, kuinkas muuten. Kunhan mamman pikku mussukka olisi tyytyväinen. Elinoraa alkoi etoa ja hän suunnisti kohti hyttiään, kunnes samassa joku tarttui häntä ranteesta.




Vene keikkui aalloilla ja Eleor nautti siitä sydämmensä kyllyydestä. Ei ollut edes kauaa, kun hän ja Elinora olivat eronneet, mutta koti-ikävä vaivasi mieltä jo nyt, itseasiassa ei Eleor halunnut palata adobtiovanhempiensa luokse, hän halusi vain tavata siskonsa jälleen. Oliko se liikaa pyydetty? Samassa Eleor tunsi voimakkaan läimäyksen selässään ja oli vähällä kaatua, mutta sai kuin saikin tasapainonsa säilytettyä ja kääntyi läimäyttäjäänsä kohden.

»Heräsit siis sinäkin viimein unelmistasi, Eleor» Tuttu ääni sanoi huvittuneesti. Eleor ei voinut olla hymyilemättä. Hänestä ja Chader Hundenista oli tullut heti parhaimmat ystävät. Sekä tietysti joukkoon kuului myös Delan Smith, joka oli ollut laivalla kauiten.
»Mistäs unelmoit, naisista, vaiko rommista kenties?» Chader virnisti leveästi. Eleor puisteli päätään hymyillen. »Kuule Chad,» hän sanoi ja laski toisen kätensä toverillisesti ystävänsä olalle. »Haaveilin merestä ja siitä mitä tulevaisuus tuo tullessaan.»
»Niinhän me kaikki!» Kaverukset käänsivät päätänsä samanaikaisesti, kun Delan ilmestyi yhtenä virnuilevana ilmestyksenä heidän viereensä. Chad antoi toverillisen läimäyksensä myös Delanin selkään, mutta poika oli varautunut siihen ja nappasi Chadin kädestä kiinni ja laski sen alas. »Tsot tsot, Chader, mikä pakkomielle sinulla on läimäytellä toisia selkään?» Delan kysyi muka asialliseen sävyyn toveriltaan, muttei voinut peittää äänestään kuultavaa huvittuneisuutta. »Tämä!» Chad hihkaisi ja läimäisi Eleoria selkään niin että poika kaatui rähmälleen kannelle.

»Chader, ainako sitä ollaan kiusaamassa nuorempia?» Ensimmäisen perämiehen, Catin äänessä oli toruvan huvittunut sävy, kun nainen ojensi kätensä Eleorille, joka tarttui siihen kiitollisena ja antoi vetää itsensä ylös kannelta. Cati naurahti. »Teiltä jää pian aamupala väliin, jos ette jo mene.» Cati virnisti ja nyökkäsi laivan ruokailuhyttiä kohden. Chad virnisti leveästi, Catin sanat herättivät pojan innon. »Eiköhän siis jo mennä!» sen sanottuaan hän lähti raahaamaan Eleoria perässään käsipuolesta ja oletti nauravan Delanin seuraavan perässä. »Ja Chad,» laivan ensimmäinen perämies huusi kolmikon perään. Chad pysähtyi ja päästi irti Eleorin kädestä ja kääntyi katsomaan Catia. »Ei sitten mitään koiruuksia.» nainen varoitti. »Selvä se!» Chad hihkaisi ja oli tarttumassa Eleorin käteen uudelleen, mutta poika oli jo luikkinut kauemmas varmuuden vuoksi. Cati hymähti nauravalle piraattikolmikolle ja jäi katsomaan noiden perään.


Pojat saapuivat pian suureen salonkiin, johon oli katettu erillaisia ruokalajeja notkuva pöytä. Kapteeni söi erikseen yhdessä laivan arvostetuimpien henkilöiden kanssa, mm. Catin. Chad nappasi itselleen suuren olut-tuopin ja samoin teki Delankin, Eleor tyytyi vain vesilasilliseen. Chad tyrkkäsi häntä. »Äläs nyt nirsoile, kai nyt jokaisen piraatin olutta täytyy maistaa!» Sen sanottuaan Chad nappasi ylimääräisen oluen ja iski sen Eleorin kouraan. Poika kaatsoi epäilevästi olutta, kohautti olkiaan ja nappasi mukaansa hieman kalaa ja istuutui pöydän ääreen Delanin ja Chadin kanssa. »Ystävyydelle ja piraatin railakkaalle elämälle!» Chad hihkaisi ja kohotti maljansa. Sekä Delan että Eleor kilistivät omat mukinsa siihen ja kittasivat sitten olutta kitaansa, tai no, Delan ja Chad kittasivat. Eleor tuijotti vain mukiaan mietteliään näköisenä. »Älähän nyt! Ei se sinua tapa. Jos ei juo kilistyksen jälkeen se tuottaa huonoa onnea – meille kaikille.» Chad virnuili. Eleor maistoi juomaa varovaisesti ja alkoi kakomaan. »Yritättekö te saada minut vakuuttuneeksi tällä tavoin tämän juoman herkullisuudesta?» Eleor yski ja tälläkertaa oli Delanin vuoro läimäyttää poikaa selkään, tosin ei kiusatakseen. Eleor yskäisi oluen pöydälle ja selvitteli kurkkuaan. »Ota iisisti kaveri, sulla meni vain väärään kurkkuun, ota uusiksi.» Delan kehoitti, mutta Eleor pudisteli päätään. Delan kohautti olkiaan ja loi Chadiin säälivän katseen. »Poikaparka ei tiedä minkä herkun meenettää.» Hän totesi ja virnisti sitten. Eleor puisteli hymyillen päätään.

Sitten kuului äänekäs huuto kannelta. Kapteenin käsky, kaikkien oli kiirehdittävä kannelle. Poikakolmikko nousi vikkelään ja lipui ihmisvirran mukana kannelle. Eleor havaitsi vähän matkan päässä kauppalaivan. Hän vilkaisi laivan lippua ja henki juuttui pojan kurkkuun. Joan Murterin laivaston tunnukset! Se saattoi tarkoittaa erästä asiaa, jos Elinora oli tuossa laivassa, hän saattaisi saada surmansa, sillä kapteeni oli silmänsä iskenyt alukseen kultalastissa ja selvää oli että se ryöstettäisiin. Eleor lähti raivaamaan tietänsä meluisan piraattijoukon halki. »Eleor? Eleor! Eleor, mihin menet!?» Delanin ääni jäi jonnekkin kauas mylvinnän taakse ja kun Eleor kohotti päätään hän huomasi, että he saavuttivat kauppaalusta, olisi toimittava nopeasti.

Eleor juoksi kapteenin puheille. Kapteeni kohotti katseensa kartoistaan pojan huomatessaan. »Kas, Eleor, eikö sinun pitäisi olla valmistautumassa taisteluun, ensimmäiseen taistoosi?» kapteenin äänessä oli lempeähkö, mutta terävä ja asiallinen sävy. Tästä syystä Eleor piti Doran Emeccosta, laivan kapteenista, hän oli mukava mies, joka johti laivaansa huumorilla ja oli myös ystävällinen, mutta samalla kuitenkin järkevä ja asiallinen. »Kaikella kunnioituksella Kapteeni Emeccos, mutta sisareni saattaa olla tuossa laivassa!» Eleor sanoi mitä kunioittavammin osasi ja kapteeni mittaili häntä katseellaan. »Sisaresi on sinulle tärkeä?» Doran piti tauon. »Tietysti on, turhaan minä sellaista kyselen. Mutta kun takaa-ajoon on lähdetty, on se vietävä loppuun asti, opi se poikaseni.» Kapteenin äänestä kuulsi varmuus, mutta sävy oli toruva. »Mut..mut-» Eleor aloitti. »Ei muttia, jos sisaresi on laivassa, emme voi sille mitään, olen pahoillani. » Doran sanoi ja katsoi aavistuksen surun häivää silmissään. Eleor oli jo menettää toivonsa, kun keksi viellä yhden, tosin hyvin riskialttiin ja typerän syyn. »Entä jos epäonnistumme?» Kapteenin kohotti kulmiaan ja katsoi kysymyksen esittänyttä poikaa. »Epäonnistumme?»
»Niin, kapteeni. Tuo kaljuuna on täynnä tykkejä molemmilta puolilta, sitäpaitsi, nuo laivat tuppaavat olemaan nopeita.» Kapteeni katsoi hetken poikaa ja löi sitten molemmat nyrkkinsä pöytään niin kovaa että Eleor säpsähti. »Vai ei minun laivani ole nopea! Miksi sitten liityit tälläiselle laivalle?! Kova hinta kyllä oli jättää satama ja ryhtyä merirosvoksi, et näköjään silloin ajatellut mitään!» Doran huusi Eleorille, joka vaikutti säikähtäneeltä koiranpennulta, joka yritti piiloutua omistajansa vihaa.
»En niin, anteeksi, kapteeni.»
Kapteeni pudisteli päätään. »Turhaan sinä anteeksi pyytelet.» kapteeni sanoi ja kohotti katseensa Eleoriin. »En tiedä mitä minun pitäisi kanssasi tehdä, nuori mies. En halua erottaa sinua laivaltani, olet lahjakas poika, Eleor.» Sen sanottuaan kapteeni loi katseen Eleoriin ja syvä hiljaisuus lankesi huoneeseen.

Eleorin sydän tykytti ja tuo oli jo kokonaan unohtanut vihollislaivan, kun kajuutan ovi lennähti auki voimalla ja Cati ryntäsi sisään. »Saavutamme laivaa, kapteeni! Olemme miltei sen kohdalla.» Doran terästäytyi. »Laskekaa sillat alas ja valmistautukaa rynnäkköön. Vie poika mukanasi.» Kapteeni antoi käskyn ja siirtyi iste kaksikon mennessä edeltä ruorin viereen ja vapautti sitä ohjanneen miehen tehtävästään. Cati ohjasi Eleorin takaisin kannelle.

Chad läimäytti poikaa olkaan. »Mihin häivyit?» Eleor puisteli päätään. »Jututin vain kapteenia.» Poika vastasi. »Mitä asi-» Chad ei ehtinyt saada lausettaan loppuun, kun jo kannella kajahti Catin käsky: »Laskekaa sillat, olemme kohdalla! Vallataan laiva!» Muutama mies, joiden tehtäväksi siltojen laskeminen oli määrätty siirtyivät tehtäviinsä ja pian sillat tömähtivät paikoilleen ja hyökkäys saattoi alkaa.


Elinora istui hytissä ja tuijotti kylmästi hänestä selin seisovaa miestä. »Voisinko viellä kerran kysyä miksi raahaatte minut kajuuttaan vasten tahtoani? Ja tällä kertaa haluan vastauksen.» Elinora tivasti mieheltä. Mies, joka oli osoittautunut Richard Ditrichiksi kääntyi hitaasti. »Kaipa minun on pakko kertoa. Käsky kuului laivan kapteenilta, emmehän halua Joan-herran järkyttyvän siitä että hänen tyttärensä on joutunut merirosvojen kynsiin?» Richard totesi asialliseen sävyyn. Elinora terästäytyi ja nousi seisomaan. »Merirosvojen?» Richard nyökkäsi vakavasti. »Meitä saavuttavat likaiset, ryöstelevät piraatit. Saamme heidät toki perääntymään aseillamme, mutta Elinora-neidin on hyvä pysyä hytissään.» Mies totesi ja harppoi ovelle, kääntyen kuitenkin viellä linoran puoleen. »Olen pahoillani.» Richard kääntyi sulkemaan ovea. »Ei! Mitä te..? Älkää!» Elinora kiljaisi ja juoksi ovelle, mutta liian myöhään, sillä sulkeutuvan lukon klinksahdus kuului jo. »Ei! Ette voi lukita minua tänne! Ette voi!» Elinora kirkui ja takoi ovea nyrkeillään. Lopulta tyttö lysähti istumaan ovea vasten. Kuina Richard oli saattanut lukita hänet hyttiin, mitä väliä joistakin piraateista oli? Elinora tiesi että kaikki käyttäytyivät hänen hyväkseen, mutta mitä edes Joan välittäisi vaikka hän kuolisikin?

Sitten kuului vain kova tömäys kannelta, huutoa ja Elinora tiesi että hyökkäys oli alkanut. Tyttö jäi kuuntelemaan taistelun ääniä, jotka eivät todellakaan olleet mukavaa kuunneltavaa. Elinoran päähän piirtyi väkisinkin kuva Eleorista. Oliko poika tuolla verenhimoisten piraattien joukossa tappamassa kannella? Elinoraa hytisytti, vaikka hän koittikin sulkea ajatuksen mielestään.

Samassa vierestä kuului pamaus. Ovi lensi paikoiltaan ja meni säpäleiksi. Elinora kurkkasi aukosta, jonka kanuunankuula oli synnyttänyt. Sitä seurasi toinen, joka tämäkin meni huti Elinorasta, mutta oli vain ajan kysymys, milloin kuula osuisi tyttöön. Elinora teki päätöksen ja kömpi verkkaisesti aukosta ulos ja lähti kohti kantta. Portaissa hänet pysäytti Richard, jonka silmissä oli vauhko tuli, josta Elinora saattoi nähdä muutakin: Mies oli peloissaan. »Elinora-neiti! Onneksi olette kunnossa! Vien teidät turvaan!» Mies huohotti ja lähti raahaamaan verkkaisesti Elinoraa kannen halki.

Kannella vallitsi täysi kaaos. Richardin ja tytön piti väistellä ruumiita ja koko kansi oli veren peitossa. Elinoraa alkoi oksettaa. Samassa miekanteräviilsi ilmaa ja Richard seisahtui, pian Elinora tajusi miksi ja alkoi kirkua. Hänen olkapäänsä ylitse tipahti Richardin pää. Elinora onnistui itse väistämään miekkaa vain vaivoin, mutta tajusi olevansa silmätysten piraatin kanssa ilman minkäänlaista puolustusvälinettä.



Eleor katsoi kuinka meri velloi kaukana alapuolella. Poika huojui sillan alkupäässä ja tuijotti alas. »Hyvin se menee, kunhan et katso alas!» ääni kuului Catille, joka tulisi yhdessä Eleorin, Chadin, Delanin ja muutaman muun kanssa. Ensimmäiset hyökkääjät loivat vain hämminkiä ja raivasivat helpoimmat vastustajat tieltä. Eleor tuli Catin joukoissa, sillä ei ollut taistellut kunnon taisteluissa aikaisemmin. Äänet tuntuivat kuuluvan jostain kaukaa.

»Juokset vain, kyllä sinä siihen pystyt!» Chad huusi rohkaisevasti. Eleor loi katseensa eteenpäin ja lähti juoksemaan yhdessä Chadin ja Delanin kanssa. »Hyvin menee! Älä katso alas!» Cati huusi ja hyppäsi sillalle juostakseen itsekkin yli. Äkisti Eleor kuitenkin tunsi menettävänsä jalansijan. Sillat olivat köysistä kasattuja, joissa oli vain hieman lautoja harvassa. Eleor oli astunut verkon reikään ja humpsahti nyt alaspäin ja kohti alhaalla vellovia mustia kuohuja.
»Ei hätää kaveri, sain sinut!» Chad huudahti ja veti yhdessä Delanin kanssa pelosta huohottavan Eleorin ylös. »Oletko kunnossa?» Catin huolestunut ääni kuulsi kirkkaana ja selkeänä ja Eleor onnistui nyökkäämään vain vaivoin. »Hyvä, sitten mennään!» Chad ja Delan puoliksi raahasivat Eleorin sillan ylitse.

Eleor ei kauaa ehtinyt sillan kauhuja muistella, sillä vasemmalta hyökkäsi aseistautunut sotilas. Poika kohotti miekkansa sotilasta vastaan. Cati oli opettanut pojalle miekkailua, muttei hän todellakaan mikään mestari ollut siinä lajissa. Chad kuitenkin auttoi hoitelemaan miehen. Ensimmäiset hyökkääjät olivat suunnitelman mukaisesti siirtyneet kannen alle ryöväämään kalleuksia. Joukko kolmonen juoksi sillalta ja syöksyi puolustamaan ensimmäisen ryhmän taistelijoita, jotka raahasivat aarretta mukanaan. Eleor ei oikein ollut perillä tapahtumista ja seurasi vain ja etsi mahdollista päällekäyjää, kun huomasi kannella liiankin tutun näyn: Elinora. Tyttö puikkelehti ihmisten välistä ja väisteli kalpoja minkä ehti. Samassa tyttö pysähtyi ja tuijotti suoraan Eleoriin.

Kaksoset unohtivat taistelun melun kokonaan ja tuijottivat toisiaan kuin lumottuina. Lumous kuitenkin päättyi siihen kun eräs suurikokoinen piraatti törmäsi Elinoraan edestäpäin ja tyttö suistui veteen. Eleor juoksi laidalle ja tuijotti vettä huutaen sisarensa nimeä.



Elinora tunsi uppoavansa. Syvääkin syvemmälle. Todellisuuden taju oli kadonnut, kun painava hirsi oli tipahtanut tytön päälle. Elinoralla ei ollut voimia uida pois sen alta, hän kykeni vain tuijottamaan kaukana siintyvää pintaa. Ainakin hän kuvitteli sen olevan kaukana. Vierestä tykki tipahti mereen ja lähti vajoamaan pohjaa kohden. Aivan kuin minä. Elinora ajatteli. Samalla hän sulki silmänsä ja varautui kuolemaan.


»Elinora! Herää! Ole kiltti ja herää!» Eleor ravisteli sisartaan hartioista, tuon maatessa kannella elottoman oloisena. Cati kiskoi kuitenkin veljen irti sisarestaan. »Anna hänen levätä rauhassa. » Cati kehoitti. Nainen oli aivan likomärkä, hän se oli lopulta Elinoran viimehetkellä pelastanut syvyyksistä, sillä tiesi tuon olevan Eleorille hyvin tärkeä, ja hyökkäys oli ollut jo lopussa. Kaljuuna oli perääntynyt lopulta ja Sea Pearlin väki oli saanut suurimman osan aarteesta.
Sea Pearl, se oli todellakin laivan nimi. Yleensä laivoilla oli jonkin sortin raisumpi nimi kuten Killer Shark tai Golden Death.

Samassa kuitenkin Elinora avasi silmänsä. Cati kumartui hänen yläpuolelleen. »Hei, oletko kunnossa?» Catin ääni oli rauhoittava ja huolestunutkin aavistuksen. Elinora nousi vaivalloisesti istumaan ja katsoi Catia. »L-luulisin. Kiitos. Pelastitte minut.» Tyttö tutki joukkoa tarkemmin. Samassa tuo tajusi joutuneensa merirosvolaivalle. Kylmät väreet kulkivat pitkin tytön selkää, johtuivatkohan ne vedestä vaiko sitten piraateista kerrotuista tarinoista. Elinora havaitsi Eleorin joukossa ja tuli suunnattoman iloiseksi, nousi pystyyn ja halasi veljeään lujasti. Kaksoset olivat siinä hetken, kunnes Cati otti Elinoran huostaansa vaihtamaan kuivaa ylle. Eleor jäi katsomaan sisarensa perään.

»Kyllä, teissä on tiettyä yhdennäköisyyttä, itseasiassa paljonkin, vai mitä Eleor?» Eleor huomasi vasta nyt kapteenin saapuneen taakseen. »Luuletko että hänestä voisi tulla hyvä merirosvo?» kapteeni kysyi sitten hymynkare huulillaan. »Tarkoitatko-tarkoitatko että sisko saa...jäädä?» Eleorille tämä tuli suorana yllätyksenä. »Jos hän vain haluaa.» Doran sanoi hymyillen Eleorille.


Elinora oli pukenut ylleen hänelle annetut vaatteet: Resuisen jättisuuren T-paidan, jonka hihat ylisvät puoleenväliin tytön kättä, sekä housut, jotka olivat varmasti joskus yltäneet maahan asti, mutta nyt olivat lähinnä capri-mallia ja lahkeet olivat resuiset. Elinora otti tyytyväisenä vastaan kamman, jonka Cati ystävällisesti ojensi tuolle. Tyttö katseli itseään nopeasti peilistä, samalla kun harjasi hiuksiaan.

Samassa ilmassa kajahtivat kellojen soitto, ja Elinora ehti jo pelätä pahinta, kunnes Cati selitti sen olevan ruokakello. He lähtivät yhdessä kulkemaan kohti ruokalaa, mutta matkalla sinne Cati luovutti Elinoran veljensä huostaan. Kaksoset eivät sanoneet mitään vielä, vain hymyilivät toisilleen. Veljen mukana oli kaksi muutakin piraattia, jotka katselivat Elinoraa jokseenkin kiinnostuneina, se ei kohentanyt tytön oloa.

Päästyään ruokasaliin Elonora hämmentyi täysin. Koskaan hän ei ollut nähnyt niin meluista ja likaista sakkia. Veli ohjasi hänet pöytään ja ne muut kaksi piraattia jäivät lappamaan ruokaa lautasilleen ja heillekkin. »Mikset palannut kotiin?» Elinora kysyi ja katsoi veljeään lähes itkuisin silmin. »Tiedäthän sinä, en voinut. Minä..Minä viihdyn Sea Pearlilla, tämä on kotini, kotini ei ole Joan Murterin luona, kuten tiedät. Ei sinunkaan.» Eleor selitti ja katsoi pöytään. »Mistä sinä sen tiedät?» Elinora huudahti loukkaantuneena. »No onko se?» Veli kysyi ja kohotti katseensa Elinoraan. »Ei ole.» Tyttö vastasi hiljemmin. »Sitä minäkin.» Sitten heidän välilleen laskeutui syvä hiljaisuus, kunnes Chad läjäytti pötään annokset Eleorille ja Elinoralle ja istahti, paremminkin rojahti, viereiselle tuolille, Delanin istuutuen vastapäätä.
»Olet varmaan Elinora Gumwaz? Hauska tavata, olen Delan. » Poika esittäytyi ja alkoi lusikoimaan annostaan suuhunsa sen pidemmittä puheitta. »Chad.» Toinenkin poika esittäytyi ja virnisti leveästi. Elinora ei tiennyt oikeastaan mitä sanoa, joten ajatteli, että olisi parempi olla hiljaa.

Ruokakello kumahti ruokailun päättymiseksi. Eleor johdatti Elinoran kannelle rauhaisaan paikkaan ja istahti kannelle sen laitaa vasten, kehoittaen Elinoraa tekemään samoin. Elinora istui. »Aiotko palata Joan Murterin luokse?» Eleor kysyi ja hento kuunkajo levitti hohteensa veljen vakaville kasvoilla. »En.» Elinora sanoi, mutta tytön katseesta poika näki ettei tyttö tiennyt minne mennä. »Aiotko jäädä tänne?» Eleor kysyi sisareltaan, eikä kyennyt peittämään kokonaan toiveikasta äänensävyä. »En usko että merirosvoaluksille otetaan tyttöjä. » Elinora totesi ironisesti. Eleor repesi nauramaan. »Mikä nyt on noin huvittavaa?» Elinora kivahti kulmat kurtussa. »Se mitä sanoit. » Eleor sanoi naurunsa seasta ja lopetti sitten nauramisen, katsoien tyttöä vakavasti, mutta vakavuus ei yltänyt pojan silmiin asti. »Tämän laivan ensimmäinen perämies on nainen, lisäksi laivan kokki, Sabrine, on nainen. Sekä täällä on pari muutakin naispuolista henkilöä.» Eleor selitti.
»Äh, en voisi muutenkaan jäädä. En, en kuulu merirosvoalukselle. En osaa miekkailla, enkä tiedä laivoista mitään. » Elinora mutisi. Eleor puisteli päätään. »Ei sinun tarvitsekkaan. Sinua voidaan opettaa.» Veli sanoi, mutta Elinora puisteli päätään. »Ei sitten.» Veljen äänensävy oli muuttunut tylyksi. »Mennään sitten nukkumaan.» Poika sanoi ja kulki hyttiinsä katsomatta taakseen. Elinora seurasi perässä ja meni yhteen neljästä sängystä. Siihen jonka luona ei ollut kenenkään kamppeita. Tyttö painoi päänsä tyynyyn ja katseli hytin lankkuseinää. Mikä veljelle oli tullut? Olihan tuo tietysti halunnut Elinoran jäävän laivalle, mutta silti. Kai tyttö nyt omia polkujaan sai kulkea?


Eleor tuijotti vihaisena hytin kattoa. Poika oli luullut Elinoran jäävän mielellään veljensä luokse, mutta ei. Ei, ei ei! Eleorin viha alkoi laantua. Poika todella ikävöi siskoaan eikä hän todellakaan olisi halunnut tytön lähtevän. Tästä pitäisi puhua kapteenin kanssa. Eleor odotti viellä hetken ja nousi sitten ylös sängystään. Siskon hengitys oli rauhallisempaa ja syvempää, josta poika tiesi hänen nukkuvan. Eleor hiippaili huoneen ovelle ja astui ulos kylmään viileään yöhön. Tosin, tähän aikaan vuodesta ei ollut kovin viileää, ilma oli juuri sopivaa öisin. Jossakin hyppäsi kala, mutta muuten oli hiljaista.

Eleor käveli hiljaa laivan laidalle ja tuijotti mustaa vettä. Hetkinen. Poika kohotti katseensa. Puita? Näinkö lähellä rantaa he muka olivat? Eleor vilkaisi taakseen. Puita. Sielläkin. He menivät jonkinlaista kapeaa väylää. Todella kapeaa väylää. Ihme että Sea Pearl mahtui kulkemaan siitä. Laivan mastoon osui muutamia korkeissa lehdettömissä puissa roikkuvia mustia rihmoja. Eleor käänsi katseensa rantaan ihmeissään. Hän ei ikinä ennen ollut nähnyt tälläistä paikkaa. Samassa pojan katse osui rannalla häilyviin hahmoihin. Ne kaatuilivat veteen yksi kerrallaan, olivat läpikuultavia. Olioiden silmät olivat kääntyneet väärinpäin ja ne vaappuivat veteen. Eleor tuijotti hahmoja ihmeissään. Aaveita, poika tajusi. Hän oli luullut kuolleita henkiä vain tarinoiksi. Eleor olisi halunnut juosta hyttiinsä ja lukittautua sinne, mutta ei saanut jalkojaan tottelemaan. Samassa eräs kuolleista kohotti katseensa poikaan ja pysähtyi. Eleorin kauhuksi muutkin aaveet seurasivat esimerkkiä. Samassa alkoi korvia raastava kiljunta ja ulina. Oli kuin olisi asettanut palohälyttimen vasten korvaansa, sen ääni viisinkertaistetulla volyymilla. Eleor peitti korvansa, mutta samassa ääni muuttui. Poika tajusi vaipuvansa jonkinlaiseen horteeseen, jota vastaan taisteli kaikin voimin. Eleor katsoi veteen. Vedessä häilyi kuolleita laivan ympärillä, niitä oli niin paljon, ettei poika voinut niitä laskea. Aaveiden silmät hehkuivat mustina kekäleinä ja aivan kuin kutsuivat luokseen. Eleor nojautui laidan ylitsi, aaveiden silmät välähtivät ja samassa poika tipahti mustaan veteen.


Chad ei ollut saanut unta kunnolla, mutta nyt poika näki ystävänsä tipahtavan laidan ylitse veteen.
»Eleor! » Poika rääkäisi ja ryntäsi laidalle. Vedessä oli kuplia kohdassa, johon Eleor oli tippunut. Chad ei tiennyt mitään sillä hetkellä, ainoasta ajatuksestaan poika piti kiinni: Pitäisi herättää Cati.


Eleor oli syvällä mustuudessa. Häilyvät luurankomaiset hahmot pyörteilivät hänen ympärillään. Poika ei tuntenut kylmää, ei kipua. Hän tajusi että täällä oli hyvä olla. Miksei voisi jäädä tänne ja nukahtaa? Eleor ei tiennyt milloin hänen olonsa oli viimeksi ollut näin hyvä. Luurankomaiset keveät kädet kietoituivat pojan ympärille. Äänet kuiskivat pojan ympärillä, käskivät hänen liittyä joukkoonsa. Miksikäs ei, ajatteli Eleor. Ikuinen rauha? Voisiko olla mitään levollisempaa? Hän alkoi antautua pimeälle, joka ympäröi häntä joka puolelta, mutta silloin Elinoran kasvot piirtyivät selkeinä ja kirkkaina pojan mieleen. Ei. Ei, poika ajatteli. Samassa kuului sähinää, jokapaikasta hänen ympäriltään. Luisevat kädet puristuivat pojan ympärille, eikä hän saanut henkeä. Aaveet olivat vihaisia, olivat menettämässä Eleorin. Poika takertui siihen ainoaan muistikuvaan mielessään, Elinoran kasvoihin, jotka haihtuivat kivun vallatessa Eleorin mielen. Sitten kasvot katosivat ja hän vajosi pimeyteen.


Cati haukkoi henkeään. Nainen raahasi tajuttoman Eleorin tikkaille laivan kyljessä ja niitä ylöskin. Hän laski pojan varovasti kansilankuille. Aamuaurinko alkoi pikkuhiljaa sarastaa horisontin takaa. Catin otsalla oli huolen ryppyjä. Eleor makasi liikkumattomana kannella. Eikai poika ollut kuollut? Aava meri oli täysin tyyni. Chad oli pelästynyt tosissaan kun oli nähnyt Eleorin loikkaavaan noin vain mereen. Keskellä merta? Minne poika kuvitteli uivansa? Rantaa ei ollut missään monien meripeninkulmien säteellä. Nainen huokaisi. Ja tuolta porhalsi paikalle Elinora. Mitä hän sanoisi tytölle?


Elinora oli herännyt mökään ja juoksi kannelle. Heti kun tyttö näki veljensä makaavan kannella ja pojan liidunvalkeat kasvot hän tajusi mitä oli tapahtunut. »Eleor!» Elinora juoksi muista välittämättä veljensä luokse ja kyykistyi pojan vierelle. Kyyneleet valuivat pitkin tytön kasvoja, kun hän pyyhkäisi hiussuortuvan veljensä kylmältä otsalta ja siirsi katseensa Catiin. »Eikai.. Ei...kai... hän ole... ku-kuollut?» Elinora onnistui ainoastaan kysymään, vaikka tiesikin jo vastauksen. Cati laski katseensa alas ja kätensä lohduttavasti Elinoran käden päälle. »Olen pahoillani. Pelkään että on.» Naisen vastaus järkytti Elinoraa, vaikka hän olikin arvannut sen. Cati kietoi tytön syleilyynsä. »Otan osaa. Pidimme kaikki hänestä todella paljon. »


Chad katsoi Elinoraa ja Catia hiljaa. Lähes koko kansi oli hereillä. Kyyneleet valluivat, ihme ja kumma, Chadinkin poskia pitkin. Olihan hän menettänyt parhaimman ystävänsä. Ihan tuosta vaan. Poika ei tohtinut katsoa Eleorin ruumista, muttei voinut pitää silmiään irti siitä. Kun hän vilkaisi poikaa hän huudahti. Eleor oli värähtänyt. Se tarkoitti sitä että poika eli.


Eleor avasi hitaasti silmänsä ja räpytteli niitä hetken. Missä oli se kaikki pimeä? Missä yö ja aaveet? Hän näki Elinoran huolestuneen kauniit kasvot yllään. Hän olisi halunnut sanoa tytölle ettei ollut mitään hätää, poika olisi halunnut koskettaa sisarensa pehmeää ihoa, mutta pelkäsi kuvajaisen haihtuvan minä hetkenä hyvänsä. Cati ilmestyi valosta Elinoran takaa. Hetkessä hänen ympärillään oli paljon kasvoja. Eleor sulki silmänä. Hän kuuli ääniä, ei aaveiden, ei ihmisten. Joitain ääniä, jostakin kaukaa. Ne kutsuivat hänen nimeään. Vai, olivatko ne sittenkin ihmisten? Eleor erotti sisarensa hysteerisen äänen muiden seasta ja avasi uudelleen silmänsä. »Elinora» Hän kuiskasi ja hymyili. Sitten poika kohotti kättään ja tarttui sisarensa käteen. Kuvajainen ei haihtunut. Päinvastoin. Se muuttui entistä todellisemmaksi, kunnes hän näki sisarensa selvästi edessään. Tyttö nyyhkäisi ja hyökkäsi halaamaan häntä. Eleor vastasi rutistukseen.

»Eleor! Minä luulin sinun kuolleen!» Elinora kiljahti ja rutisti veljeään itkien hysteerisesti. Doran asteli kannelle runsaslukuisen piraattijoukon antaessa tietä. »Mitä täällä on tapahtunut?» kapteeni kysyi ja kääntyi automaattisesti atin puoleen, joka selosti asiat nopeasti kapteenille. Kapteeni kääntyi Eleorin puoleen. »Tule hyttiini. Heti. » Doranin ääni oli käskevä, kun mies auttoi pojan ylös kansilankuilta. »Minä tulen-» Elinora ei saanut lausettaan loppuun, kun kapteeni kohotti kätensä. »Et tule. Cati pidä huolta Elinorasta jonkin aikaa, muut palatkaa töidenne pariin. » Kapteeni käski ja johdatti Eleorin hyttiinsä, Elinoran jäädessä Catin seuraan kannelle.

Kapteeni viittasi Eleorin istumaan tuolille kajuuttaansa. Doranin kajuutta oli suuri ja tilava, seinillä roikkui ryöstettyjä tauluja, miekkoja ja muuta arvotavaraa. Kapteenin pöydän takana kuitenkin sijaitsi Duruthél, kapteenin miekka. Tai, entinen miekka. Se oli haljennut taistelussa ja sen molemmat puoliskot olivat seinällä aitiopaikalla. Kajuutan kulmissa oli aarrekasoja, jotka odottivat lajittelua. Kapteeni istuutui suureen puiseen tuoliinsa ja nojautui käsiinsä. »Eleor,» Kapteenin ääbi havahdutti Eleorin mietteistään. »Miksi hyppäsit laidan yli?» Doran jatkoi ja tuijotti Eleoria silmä kovana. »E-en tiedä.» Eleor sopersi. »Kerro kaikki-» Kapteeni käski ja Eleor kertoi. Hän kertoi siitä, kuinka oli riidellyt sisarensa kanssa, siitä kun olisi lähtenyt tapaamaan kapteenia ja niistä aaveista, ja siitä, kuinka oli tipahtanut mereen laidan ylitse. Kapteeni kuunteli otsa rypyssä ja Eleorin lopetettua jysäytti nyrkkinsä pöytään niin että poika säpsähti. »Pahus!» Doran huudahti ja tuijotti poikaa tarkasti arvioiden. Eleorille tuli siitä vaivautunut olo. » Sinä, Eleor. Ja kaksoissisaresi, te olette Näkijöitä.» Kapteeni sanoi ja kun Eleor ei sanonut mitään hän jatkoi. »Vanhoissa ennustuksissa sanottiin että te tulisitte. Tulette kuolleiden maailmasta takaisin, ja näätte kuolleiden maailmaan eräänlaisessa horrostilassa. Enempää en tiedä, kertisin kyllä jos tietäisin. »Doran sanoi hiljaa. »Mitä?!» Eleor huudahti ja tuijotti kapteenia suu auki. »E-etkai ole tosissasi? Ethän?» Pojan ääni sortui. »Olen pahuksen tosissani ja siksi en voi päästää sinua lähtemään laivaltani ikinä. Enkä sisartasikaan.» Kapteeni sanoi hiljaa. »Mi-mikset?» Eleor kysyi pelokkaasti. »Kyllä se sinulla aikanaan selviää.» Kapteeni lausui ja antoi merkin Eleorille, jotta poika voisi lähteä. Eleor ryntäsi saman tien Elinoran luokse kertomaan kaiken.


Elinora nojasi polviinsa ja katsoi pelokkaasti Eleoria, joka oli laskenut katseensa laivan kanteen ja pyöritteli jotakin köydenpätkää hermostuneena sormissaan. He istuivat laivan perällä, siellä missä porukkaa ei ollut juuri nimeksikään. »Eihän kapteeni voi...Tarkoitan, kai minulla on oikeus lähteä?» Elinora kysyi hiljaisella äänellä. Eleor huokaisi ja nyökkäsi pudistaen heti perään päätään. »Niin minäkin luulin. Näyttäisi kyllä vain siltä, että se on mahdotonta. »
Eleor vastasi ja kohotti katsensa Elinoran silmiin. Elinora katsoi takaisin lohduttomana. Tyttö puri huultaan ja tuon mielessä kävi outo ajatus. »E-eikai tämä johdu siitä, että haluat pitää minut täällä?» Sanat olivat kuin myrkkyä Eleorille, vaikka poika ei sitä näyttänytkään päällepäin. »Ei.» Poika vastasi tiukasti ja katsoi surullisesti Elinoraa. »En tarkoita sitä, ettenkö haluaisi sinun jäävän. Haluan sitä enemmän kuin mitään muuta, niin kovin, että se satuttaa minua. Annan sinun kuitenkin mennä vapaasti jollet halua jäädä.» Eleor sanoi hyvin hiljaa ja Elinora näki veljensä silmissä syvän tuskan. Silloin hän halasi Eleoria, niinkuin sisar vain voi halata veljeään, tai niinkuin rakastetut halaavat toisiaan. »Minä rakastan sinua, enkä ole onnellinen muualla kuin sinun luoansi. Joskus mietin, missä paikkani olisi, mutta tiedän sen nyt. Se on ja tulee aina olemaan sinun luonasi, Eleor.» Elinora kuiskasi hyalaten veljeään, eikä tyttö kyennyt enää pidättelemään kyyneleitään.

Piraattipiraattipiraatti <3333333333333333333333333

Ehdottamasti, jatkatjatkajatka!! hyvä alku, ja jopa kiinnostava. heti knu alkoi lukemaan tuli pähään kuva noista sisaruksista ja maisemasta. en jaksa odottaakaan että alat jatkamaan Ja siitä sarajakuvasta, totta kai! ihmeessä, miks ei? tee sekin

Heh, kipeenä on helppo kirjotella. ;') Tänään en ole ehtinyt, tai viitsinyt, aikaa oli koko päivä, mutta tuhlasin sen, kuinkas ollakkaan, Pirates of Caribbean leffojen peräkkäinkatsomiseen. x'D

Herran jestas! Elinoara raukka! XD miten toi nimi nyt oikein menee -.-' jatkajatka...

MONTAKO kertaa sä vielä kirjotat tota tarinaa tän päivän aikana? XD luin ton taas, ja ootan YHÄ jatkoa

Nojaa, aikas monta. >')

eikäh! Toi kapteeni on liian kiero mielinen. ei sen siskosta saa tulla miekalla heiluvaa vampiraattia! .. hetkinen.. tarkoitan piraattia XD luin taas tänään vamporaatia joten.. krhm.. XD

vampiraatti! sssäsässää olet lukenut niitä kirjoja, eikö vain, EIKÖ VAIN? XD

Kyllä. minä olen lukenut yhden niistä kirjoista. se sarja osottautu tylsäsks XD ja jätin siihen ekaan. Haa! ennen kouluun menoa koneella. tosi_järkevä_ minä. XD

Toka ja kolmas on parempia. ^^

kipeenä luin ton O.o MAHTAVA!

Ai kiitti. :') Ei siin paljon ollut, mutta nyt ehtii taas kirjoittaa. ^^

teksti oli mukavaa. xD eikai eleor meinaa pakottaa elliä jäämään?? O.o
ja mä voisin mennä nyt maate
huomen mun kamu on yöl kyläs...
ja sit sunnuntain vois koittaa valvoo. XD