Spirits Pg

Nimi: Spirits
suom: Henget
aika: syksy
paikka: ajastaan jälkeen jäänyt vanha kylä
Hahmot: All by sulkasato
tarina: All by sulkasato
summary:
Juoni: Oletko koskaan kuullut Spirits of Japanin syrjäisimmästä kylästä? siitä kuinka se on jäänyt ajastaan jälkeen ja elää vieläkin 1850 luvun puoliväliä? Sen myytistä, jossa kerrotaan useista kymmenistä kuolin tapauksista jotka tapahtuivat kaikki painajaisten seassa? Lila silmäisestä nuoresta teini tytöstä, joka pystyi näkemään kuolleet? jonka kohtalo oli olla muutakin kuin vain epänormaali, lila silminen tyttö? siitä kuinka hän pystyi murtamaan painajaisten mahdin? Etpä tietenkään. Kylä ehkä on jääny ajastaan jälkeen, mutta silti oka talaodesta löytyy nykypäivän vimpaimia, mutta kaduilla.. niin kaduilla kulkee orpoja lapsia, sen kadut ovat kivitettyjä, talot puuta, ja koko kylällä yhteinen kaivo. Miksikäs näin? koska kylä elää menneisyyden ja nykyisyyden häilyvillä rajoilla. entä kun painajaisten ylihirviö, menneisyydestä, tulee ja yrittää rikkoa rajat, jotka ovat muutenkin huteria? Pidä kiinni ihminen, matkasi painajaiseen on vasta alussa

___________________________________________________________________________________________________________________________



Nita käveli pitkin ruuhkaista koulunkäytävää. hän kuuli takaataan pilkka huutoja, mutta oli jo tottunut niihin. hänen lilartavat silmänsä tuikkivat kun hän käveli kohti äidinkielen luokkaa. tulen punaiset hiukset heilahtelivat hänen rytmikkään askelluksensa tahdissa, ja kasvoja koristi kylmä katse. muutama seitsemäsluokkalinen poika huokaili hänen peräänsä. Osa oppilaista väistyi hänen tieltään kavahtaen, ja toiset pelosta. Hänen koululaukkunsa pysyi siististi toisella olkapäällä, ja vasemassa kädessään hän kantoi pääkallo kuviosta penaaliaan, jossa säilytti tussejaan, ja muutamaa lyijykynää. Hän astui luokkaan juuri kun opettaja oli sulkemassa ovea. Nita käveli hiljaa takapulpettiinsa, ja suuntasi silmänsä taululle. Sen päivän teemana oli verbien eri aikamuodot sekä kaikenlaista muuta mörskää. Vaiston varaisesti Nita käänsi katseensa pois, ja siirti sen nyt kelloon, ja jäi tuijottamaan sitä. hänen mustiksi maalutut kyntensä naputtelivat rivakkaan tahtiin pulpetti hänen edessään. luokka sorisi kunne sopettaja rääkäisi melutason ylitse. Nita käänsi katseensa hetkeksi pois kellosta, ja vilkaisi ripsiensä takaa ympäri luokkaa. kaikkien kasvot olivat ruskettuneita, enemmän tai vähemmän. he halusivat olla massaa. Hän vilkaisi omaa ihoaan, ja huokaisi hyvin hiljaa.
hänen ihonsa oli vaalea, eikä ruskestuksesta ollut toivoakaan, sillä oli keskitalvi, kylmin ja pimein vuoden aika. hänen tummat huulensa avautuivat raolleen, ja hän päästi ilman keuhkoistaan ulos. oppitunti valui jälleen kerran hukkaan. Nita ei edes kuunnellut tuntia, sillä hänen päänsä täyttivät aivan toiset ajatukset.
Ihan kuin se kuvittelisi olevansa meidän yläpuolella. Joku hänen luokkalaisistaan vilkaisi taakseen samalla kun ajatteli. Nita vilkaisi syrjäkarein tätä ja sulki kiireesti piirustusvihkonsa. käyttää värmästi piilareita, mokomakin esittäjä. Nita tunsi hymyn kaaren nousevan kasvoilleen.

sitten hänen silmänsä siristyivät. kellot soivat juuri oikealla hetkellä, ja ennen kuin kukaan huoamsikaan, Nita oli jo ulkona luokasta. hänen kasvoilleen palasi tuttu kylmä katse. käytäville alkoi virrata ihmisiä luokasta kuin hyökyaalto konsanaan. Nita jäi ruuhkaan ja kuunteli hiljaisena kaikkien aatuksia. toiset valittelivat huonoista kokeiden numeorista, toiset ajattelivat tulevaa viikonloppua. Oli ruokailu välitunti, mutta Nita pinkaisi koulun ylimpään kerrokseen, ja avasi raskaanoloisen oven, ja astui pimeään portaikkoon. h'n sulki oven takanaan ja kiipesi portaat nopeasti ylös. hän napsautti valot päälle, ja istahti koulun ullakon lattialle. hänen ajatuksensa lipuivat seuraavaan tuntiin, joka vapauttaisi hänet tästä piinasta. hän risti jalaksa, ja laski kätensä rennsoti polvien päälle. tummanverenpunaiset housut olivat hiukan repaleiset lahkeista, ja hänen paitansa musta sävy korosti tytön kasvoja. hän tunki korvanapit korviinsa, väänsi voluumin täysille ja alkoi kuunnella kaikenlaista musiikkia. Joskus hänestä tuntui että joku tarkkaili häntä, etenkin silloin kun hän oli yksin. Nita oli oppinut että taakseen ei saisi katsoa. hän säpsähti kun kellot kajahtivat. hänen silmnsä revähtivät auki, hän ksikaisi korvanapit pois korvistaan. Kauanko hän oli ollut täällä? smalla sammuttaen Mp soitintaan hän syäksyi keskelle ruuhkaa takaisin. muutamat raivostuneet lisut huusivat hänen jälkeensä, silä hän töni heidät selälleen maahan, ja juoksi minkäjaloistaan pääsi. Nita psiti liuuksi, vilakisi hätisesti kelloa, ja liusui seuraavan käytävän mutkaan, ja jatkoi juoksemista. Historian luokan ovi auki, ja siitä virtasi sisään hänen luokkansa. juuri kun hän pääsi ovelle, opettaja paiskasi sen kiinni hänen nenänsä edestä. Opettaja ei tulisi avaamaan uudestaan vaikka hän koputtaisi. se olisi nyt lintsausta. Nita veti henkeä, ja koputti oveen kuuluvasti. Aina kannatti yrittää.

meni pari sekuntia, ja pian oven avasi varsin nuori mies, jota Nita ei ollut koskaan nähnyt. Mies hymyili ja päsäti hänet ohitseen. Nita käveli äimästyneenä paikalleen, ja jäi korvat höröllä kuuntelemaan miehen pälpätystä.
"Hyvää Iltapäivää! Olen tänään ja ensiviikollakin sijaisenne!" Mies selosti, ja kuului riemun huutoja. sijaiset osoittautuivat yleensä mukaviksi tyypeiksi, jotka eivät antaneet niin ankaria läksyjä. Nita hymyili. ne eivät myöskään merkinneet myöhästymisiä. tunti kului rattoisasti rupatellen, ja he pääsivät etuajassa kotiin. Nita oli viimeinen luokasta poistuja, ja tunsi Miehen äkkiä tuijottavan hänen selkäänsä. vastoin tahtoaan hän kääntyi ympäri, hymyili, ja toivotti hyvät päivänjatkot. Mies nauroi ja heilautti kättään. Nitalle jäi ontto olo tunnista.






Nita käveli tyynesti kotiin. kun hän sai suljettua oven, hän heitti laukkunsa eteisen nurkkaan, potkaisi kengät jalastaan, marssi keittiöön, ja vilkaisi vihaisesti kaikkea siellä. jääkaappia, astiota , pöytää ja tuleja.hänen teki mieli krikua, mutta nälän ohjaamana hän valmisti nopeasti itselleen aterian. hän hotki sen, ja tunki rippeet roskikseen kuten aina. Nita juoksi huoneeseensa, ja sulkeutui sinne ennen kuin hänen isänsä onnistui pungertamaan ylös sängystään. kuului kolistelua vessasta, mutta Nita heittäytyi pitkälleen sängylleen. hänen silmänsä sulkeutuivat, ja kuulo terävöityi. tätä hn rakasti. yksinäisyyttä, hiljaisuutta ja rauhaa. Kukaan ei tulisi häntä häiritsemään ennen iltaa. hän laittoi korvanappinsa takaisin korviinsa, ja sulautui musiikkiin.

jokin ravisteli häntä voimakkaasti, ja Nita hätkähti hereille. "Mokomakin rääpäle! ylös ja heti! MEILLÄ ON NÄLKÄ!" Hänen äitinsä kirkui korkealta. Nita loikkasi ylös ja pakeni huoneetsaan keittiöön. hänen sisaruksensa pelasivat jotain peliä olohuoneessa samaan aikaan kun Nita raatoi. se oli aina olut sama juttu. muu hänen perheestään lepäsi, mutta Nita teki kaikkki koti työt. snaoivat vain että sai olla tyytyväinen kun sai kerran katon päänsä päälle ja lämpimän sängyn. Kun ruoka oli valmista, hän kattoi pöydän, ja kilisytti kelloa. Hän saisi syöd vasta sitten kuun muut olivat syöneet. Jos ruokaa yliäätään jäi edes ylitse. Tunti klui, ja Nita istui niukan ilallisensa ääressä. hänen ei ollut nälkä ollenkaan, vaan hän halusi ulos. hän ei voisi mennä, ennen kuin muut lähtisivät bileisiin tai jonnekin muuhun illanviettoon, johon Nitaa ei otettaisi mukaan.

ulos päästyään hänen kehonsa tuntui paisuvan onnesta. hänen tulen punaiset hiuksensa liehuivat kylmässä tuulessa, hänen kasvoillaan oli hymy. Nita suunatsi ostarille päin. hän käveli nopeasti, ja nosti hupun päähänsä. Jonkin ajan kuluttua Nita norkoili ostarin keskialuella. se oli kaiken elämän lähde, ja siellä yleensä oli paljon ihmisiä ryystämässä kahvia, tai muuten vain hengailemassa. Nita hymyili, laski hupun päsätään ja istuutui eräälle penkille katselemaan ympärilleen. viieksi kun hän oli ollut täällä, hän oli nähnyt läpikuultavan olennon. se oli ollut ensimäinen kerta, mutta vahvistanut hänen tunnettaan vakoilusta. ehkä aave tulisi uudestaan. hän tunsi kylmän käden olkapäällään, kääntyi ympäri, mutta ei nähnyt ketään. hänen silmänsä haravoivat seutua turhaan. hän känätyi uudestaan ympäri, eikä vieläkään nähnyt ketään. lopulta Nita huokaisi. hän kai kuvitteli asiota.





Pian hän todellakin tunsi jonkin käden päälaellaan. hän nappasi nopealla liikkeella jonkin ranteesta, ja olento parkaisi hiljaa. Nita kohotti katseensa, mutta ei nähnyt ketään. hän tunsi jonkun käden, mutta ei nähnyt mitään. "Mitä.." hän kuiskasi ja päsäti järkyttyneenä irti. hänen kasvonsa olivat jo valmiiksikin valkeat, mutta ne kalpenivat entisestään. joku istahti hänen viereensä, ja hän näki pian läpikuultavan hahmon vieressään. "ihmettä.." Nita kuiskasi ja tyttö hymyili. tämä avasi suunsa, tuijotti tyttöä silmiin vei kätensä hänen poskelleen, kurtisti kulmiaan ja hymyili lisää. Sitten se hälveni uudestaan ja jostain kuului kuulutus. "Ostoskeskus uljetaan, olkaa hyvä ja poistukaa." Nita nousi hoippuen jaloilleen. se oli käynyt taas, ja tällä kertaa se oli koskenut häntä. hän tunsi jonkun seuraavan häntä. vähän väliä hän käntyi ympäri ja katseli ympärilleen. "Miksi¨seuraat?!" Hän huusi pimeään, mutta ei saanut vastausta.

Kotiin päästyään, hän nukahti sänkyynsä vaateet päällä, melkein heti. Hän ei osannut pelätä, ei edes säikkyä. se oli hetken aikaa, seuraavaksi se meni ohi, ja tilalle tuli uteliaisuus.


aamu oli jälleen yhtä helvettiä. hiukset eivät tahtoneet asettua, hänen kasvoillaan oli riutunut ilme, läksyt olvat jääneet tekemättä, ja hän oli myöhästyä koulubussista. uutenkin päivä meni päin mäntyjä. aave seurasi häntä kuin hai laivaa, istui loukan tyhjällä pulpetilla, katseli tytön käsialaa, ja mikä oudointa, kun se näyttäytyi, se ei tuntunut näkyvän muille kuin hänelle. Historian tunnille se ei kuitenkaan tullut. aivan kuin se olisi karttanut heidän sijaistaan, ja epäilys nousi Nitan meileen. kun hän lopulta istui taas koulubussissa, haamu katseli häntä tämän vieressä. Ulos bussista päästyään, Nita känätyi ympäri ja tuijotti Aavetta siulmiin. "Miksi sinä seuraat?!" hän kysyi. Aaveen ilme muuttui, ja se aukoi suutaan. sitten sen kasvoille nousi surullinen ilme. "Pidän aineellisista." se sanoi ja riiputti päätään. Nitan valtasi huono omatunto siitä, että oli tiuskaissut. Aave istahti hänen huoneensa sängylle ja tarttui kynään. sitten se napsautti sormiaan, ja Nitan suu loksahti auki. hänen kirjansa liisivät laukusta aaveen luokse, ja kynä alkoi sauhuta. Nita tuijotti tyttöä hämmentyneenä. "Siinä. voinko vielä auttaa?" Tämä kysyi iloisesti. nita aukois uutaan ja osoitti välillä tyttöä, välillä kirjoja. "Mikä sä olet?" Hän kysyi järkyttyneenä. "Minäkö? Olin aikoinaan kuin sinä. Sääntöjen rikkoja, oman tiensä kulkia, ja eräänä päivänä, olin väärässä paikass väärään aikaan, ja minusta tuli se, mikä nyt olen." tämä sanoi ja hymyili. Nita istahti hänen viereen. "Eli?"

"oletko koskaan kuullut puhuttavan haamuista?" Aave kysyi. Nita tirskahti. hänen teki mieli nauraa katketakseen, mutta ei kyennyt siihen. pala nousi hetken kuluttua hänen kurkkuunsa jonka hän nielaisi takaisin alas. "mut.." Nita kuiskasi. Aave vain hymyili. "Hmm.. aijotko seurata minua pitkäänkin?" Hän kysyi mahdollisimman ystävällisesti. hän ei ollut tottunut olemaan kenenkään kanssa - etenkään aaveiden. "Jonkin aikaa - ehkä loppu elämäsi." Puhuessaan Aave teki sormellaan kaaren ilmaan, ja sitä seurasi kultainen vana joka katosi lähes heti. "miten sinä.." Nita osoitti kirjoja ja heilutti käsiään sanojen puutteessa. "Miten sinä luet ajatuksia? " Aave kysyi vastakysymysken. Molemmat naurahtivat. " Olen Dina. " aave sanoi onnellisesti hymyillen.



Nitan äiti raivosi hänele jälleen kuhnittelusta. Kun Tyttö poistui keittiiöön, Dina seurasi häntä aivan metrin päässä. Tämä katseli suruissaan Nitan ahertaessa, ja heitti kysymyksiä, miksi hänen oma äitinsä puhui hänelle niin. " Sekö? se on päästään pimahtunut." Nita sanoi hiljaa ja kolautti paistinpannun liedelle.hän ruskisti kanat, lisäsis ekaan riisit (joita oli keittänyt jo jonkin aikaa, ja viimein sysäsi joukkoon kasvikset. tuoksu houkutteli hänen ivalliset sisaruksensa jo istumaan pöytään, ja hän sai jälleen kerran toimia tarjoilijana. hän mätti ruokaa penikoille tahallaan niin, että sitä lensi heidän vaatteilleen. hänen perheensä rähjäsi hänelle. Rangaistuksena, hän jäi ilman ruokaa sinä iltana.

Hän makasi sängyssään kädet levällään.hänen vatsaansa väänsi, ja kylmät väreet puistattivat tyttöä. hänen kasvonsa olivat kalpeatmmat kuin normalisti, ja silloin tällöin hän kääntyi sängyssää nkyljelleen, ja käpertyi pieneksi palloksi. Nita sai unta vasta puolenyön mentyä jo aikoja sitten. olisi hyvinkin pian viimeinen kouluviikko, ja se tiesi tuskaa. leireille haluttaisiin, töitäkin etsittiin, mutta Nita joutuisi jäämään yksinäisyydessään kotiinsa, sillä muu perhe lähtisi matkalle Karibianin rannoille. tosin se tarkoitti, että tyttö voisi olla koneella sen mitä halusi, tehdä mitä lystäsi ja niin edelleen. Jos hän olisi tiennyt, että lähtisi itsekkin Karibianille, hänen elämänsä olisi vaihtanut suuntaa sinä silmän räpäyksenä.

Luku II


Nita käveli pystypäin Histoian luokkaan, vilkaisi taakseen, mutta Dina istahti käytävään ja hymyili. se oli jälleen ollut hänen kanssaan jokaisella muulla tunnilla, mutta vieläkään se ei suostunut historian luokkaan astumaan. Sijainen käveli käytävän poikki, ja lähestyi luokkaa, kunnes pysähtyi tuijottamaan aivan selvästi Dinaa. tämä vinakisi ja muuttui näkymättömäksi. Nita tiesi silti, että se ei kauas lähtisi. hn kurkki tapahtumia oven suusta, mutta sijainen ei huomannut häntä. Hän kiirehti paikalleen ja istahti alas vähän ennenkuin sijainen astui sisään. hänen kasvonsa olivat hämmentyneet. Miehen silmät kiersivät luokan, ja kiinnittyi tyttöön joka pureskeli kynsiään. häntä alkoi hermostutta vain istua siinä. Mies oli nähnyt Dinan, sen hän tiesi siitä, että oli kuullut miehen ajatukset.
Tunti kului ripeään tahtiin, ja kun he nousivat ylös pulpeteistaan, he kiiruhtivat alakertaan juhlasaliin. Rehtori ryki ja aloitti pitkän puheensa. kellon sekuntiviisari nytkähti eteenpäin, ja oppilaat istuivat tylsistyneinä kuuntelemassa hänen jaaritteluansa. Dina lipui hänen viereensä, kosketti hänen kättään, mutta silmäkulmasta vilkaisemalla hän näki tämän olevan näkymätön. tuntiviisari liikahti hitusen. nita huoamsi kuinka hänen silmänsä liimautuivat sen heijastavaan kupuun. hän oli näkevinään takanansa joukon muitakin läpikuultavia otuksia. Dina tirskahti, sillä rehtori oli tiputtanut lapun kädestään. Nita käänsi päänsä, ja n'ki erään aaveen kipuavan nopeasti lavalle. rehtori ei huomannut tätä, vaan nosti kynää, kun oli nousemassa ylös, tämä kirkaisi verta hyytävästyi. ryöppy sammakoitra tipui katosta hänen niskaansa (nita ihmetteli miten ne sinne olivat joutuneet.) ja kaikki oppilaat nauroivat. sitten heidän katseens asiirtyi kelloon, ja sekunti viisari pomppi kohti vapautta. jostain kuului hiljainen kuiskaus; "Loma.." kusikaus levisi kuin kulovalkea, ja pian se kiuuluis elvänä toistuvana sanana ympäri salin. Nita huomasi kuiskaavansa itsekkin, ja juuri sillä hetkellä, kun aurinko hapuili esiin harmaan pilven takaa, ja koulun kellot soivat, lumi suli, ja oppilaat kirkuivat onnesta. Nita oli ensimäisten joukossa hakemassa todistustaan, ja kiisi takaoven kautta pihalle, ja veti syvää henkeä. Loma oli viimein tullut.





Bussi matka sujui iloisesti. Kaikki nauroivat ja huusivat onnesta, kun poistuivat bussista. Nita laskeutui rauhassa ulos linjurista, ja suuntasi kotiinsa. hän ovisi huutaaa vasta, kun hänen muu perheensä olisivat lähteneet. Dina tanssahteli hänen vierssään, ja lauleskeli hänelle tuntematonta laulua. Nita käveli ja käveli, kunnes viimein näki kotinsa. Natalie, Rosa ja Mari kantoivat laukkuja isoon mustaan autoon samalla kun muu perhe valmisti eväs leivät matakkalle. Nita sai ison pinkan päivittäisistä kodin töistä, jotka hänen olisi hoidettava. Perhe kaasutti tiehensä, sisarukset näyttivät vbielä kansainvälisiä käsimerkkejä, ja kieliä ikkuansta. Auto katosi ruuhkaan, ja Nita päästi voitonriemuisen huudon ilmoille. muutama varis lehahti puusta lentoon.

Nita ryntäsi sisälle, näki Dinan hyppivän innoissaan samalla ku hän ityse heitti laukkunsa huyoneeseensa, ja kiiruhti keittiöön. typerysket olivat taas jättäneet pakasteen täyteen ruokaa, ja sen kaapitkin pursusivat kaikkea hyvää. jääkaapin alahylylle Rosa oli jättänyt vahingossa limsapullonsa, jonka Nita hyvillään korkkasi. sillä välin Dina oli jo onnistunut löytämään telvision kaukosäätimen ja tuijotti silmätpyöreinä värikuvaa, joka liikkui. Nita pisti radion päälle, ja istahti olohuoneen sohavlle. hänellä oli mukanaan kaksi lasia colaa, ja Dina napapsi toisen niistä. he kikattivat ja nauroivat koko iltapäivän yhdessä. välillä he pelasivat jotain lautapeliä, välillä katsoivat telvisiota, välillä juoksivat metsässä. Nitan aaveystävä päihitti hänet kuitenkin leikiten juoksukilpailussa, vaikka tyttö olikin nopea jaloistaan. Dina kysyi, miten hän kykeni olemaan niin nopea jaloistaan. ilmeisesti aave ei ollut ennen törmännyt hänen kaltaisiinsa. "On ollut pakko oppia, en haluaisi jäädä kiinni." Nita kuiskasi ja jatkoi juoksemistaan.

Vaikka he olivat ystäviä, oli Nita jättänyt kertomatta suurimmat salaisuutensa. Esimerkiksi sen, että joku jahtasi häntä. se ei ollut ihminen, kuten useimmat muut hänen ahdistelijoistansa. Tämä oli jonkinlainen olio, ja se oli himputin nopea. ensimöisen kerran Nita oli törmännyt siihen noin kuukausi aikaisemmin:

kuja, jolle Nita oli kääntynyt oli musta. pimeys kietoutui sen ympärille, ja joukko teini-ikäisiä poika rymisteli sen ohitse. joukon pomo oli laiha, musta hiuksinen, ja tumma ihoinen poika. hän oli kasvanut ikänsä kadulla, ja tuntui tuntevan sen jokaisen kolosenkin. mutta nyt hän juoksi ohi. NIta huokaisi helpotuksesta ja lyhistyi hetkeä myöhemmin maahan. hänen päätään kivisti, sill hän olikaatunut ja lyönyt päänsä katukivetykseen. Nita vei kätensä otsalleen, ja katsahti sitä. kättä pitkin valui verta. hänen silmissään sumeni, mutta NIta taisteli tajuttomuutta vastaan. Tyttö pakottautui takaisin jalkeille, ja otti seinästä tukea. hän kompuroi takaisin kadulle, ja katsoi molempiin suuntiin. hänen liilat silmänsä välkehivät,kun hän näki tumman hahmon kymmenen metrin päässä hänestä. Nita tunsi pelon nousevan, ja hän yritti nielaista kurkkuunsa noussutta palaa.
Olio naurahti ja astui eteenpäin. sitten sen mustat silmät kapenivat ja se kavahti pois. Nita käänsi päänsä, kun tunsi jonkun tarttuvan häneen. kalpeakasvoinen poika tuijotti oliota omilla liiloilla silmillään. Olio sähisi ja heilautti pitkiä kynsiään kohti nitaa. tyttön oli onnistunut välttämään tämän kynnet. Poika katsoi hämillään tyttöä ja ärähti sitten oliolle. se vain tuijotti murhaavasti poikaa, kunnnes katosi. NIta irvisti kivusta. Ei hetkeäkään liian aikaisin, hän menetti tajuntansa. Aamulla hän oli herännyt omasta sängystään, ja nähnyt vilahdukselta sen saman olion. sen yön jälkeen, hän tunsi olevansa vaarassa.

Koskaan mitä tapahtui noin kuukausi sitten, hän ei kertonut Dinalle. itse asiassa Nita ei ollut edes varma, oliko tyttö edes varmasti nähnyt oikein, sillä sehän saattaisi olla vain mielikuvitusta.Nita kuitenkin säpsähteli pienintäkin ääntä eikä hänen uusin ystävänsä voinut olla sitä huomaamatta. he nauroivat ja loikkasivat yli kaatuneen puun. Nita pysähtyi henkeään tasaamaan. Dina kikatti ihan liiankimeästi, ja vilkuili olkansa yli. Meni hetki, ja tämä vakavoitui. Niin, Nitakin oli varma näkemästään. Olioliikkui taas jossain tuolla. "Meidän ei pitäis olla täällä. Kuu on jo korkeimillaan." Dina snaoi äkisti ja katsoi huolestuneena ympärilleen. Nita katsoi pitkään Dinaan, ja viimein hän suuntasi katseensa ympärilleen, ja toden totta, metsä oli pimeänä, ja puiden oksien lomasta hän näki kalpean kuun. Äksiti karjaisu vaviutti metsää. Nita pomppasi metrin ilmaan ja katsoi läpikuultavaan Dinaa, jonka kasvot olivat kalvenneet. he katsoivat tosiaan, ja syöksyivät ulos metsästä. oli seurasi heitä, ja raapi kynsillään puita. Nita huohotti, ja tunsi saniasten takertuvan nilkoihinsa. hän kirkaisi jakaatui kädet edellä maahan. hän repi kynsin ja hampain saniaset irti itsestään, ja säntäsi viimein puiden ohitse, ja astui kivetykselle.
Kylässä paloivat lyhdyt, ja joistain ikkunoista paistoi valoa. Dina hoputti häntä jatkamaan matkaa. he syöksyivät kujalle, ja jatkoivat juoksemistaan. äkkiä, he pysähtyivät kuin seinään. Olio olikin heidän edessään. "Mikä se on?!" Nita rääkäisi ja Dina katsoi häntä pitkään. "Painajaisten alku, Dermonite." Dina kuiskasi. sitten hänen kasvoilleen levisi kauhistunut ilme. "mutta mitä se susta haluaa?!" Dina inisi. Dermonite karjaisi ja astui askeleen lähemmäs. "Ei jäädä ottamaan siitä selvää. JUOKSE!"
Nita kääntyi ympäri ja lähti juoksemaan. Dinaa ei tarvinnut kahteen otteeseen käskeä.
Nitan sydän hakkasi ¨tuhatta ja sataa, hän tunsi olevansa kohta maitohapoilla. Nitan silmissä sumeni uudestaan. Hän taisteli väsymystä vastaan ja pakotti itsensä jatkamaan matkaa. Dina katsoi huolestuneena tyttöön. Nita älähti, ja kompastui. hän näki välähdyksen, ja muisti että oli aikaisemminkin kaatunut tässä kohti. Nita parkaisi kivusta. hän tunsi polvensa iskeytyvän kivetykseen, ja tuskan aalto kulki hänen lävitseen. Nita huusi ja tunsi veden nousevan silmiinsä. Dermonite astui kadulle ja näki kivuliaan tytön. Nitan silmät kohtasivat mustat silmät. Aika tuntui hidastuvan, kun Tyttö raahautui ylös. Dina tuijotti tyttöä. aaveen silmistä paistoi huoli, kun Nita lähti liikkumaan karkuun. hän hoippui inisten toiselle kujalle, ja katsoi kuinka Dermonite lipui ohi. NIta haukkoi henkeään. Dina aineellsitui, ja nappasi tytöstä kiinni.

He kuulivat juoksu askelia. Nitahaukkoi henkeään ja yritti istuutua, mutta aave piti hänet pystyssä. "Laske alas, Dina!" Nita onnistui sihisemään. askeleet pysähtyivät. Dina auttoi lopulta hänet istumaan ja Nita huoahti. askeleet tulivat lähemmäs. Nita repi housun lahkeen ylös, ja tunnusteli kipeää polveaan. sitten hän otti siita kaksin käsin, kiinni, ja kuului hiljainen naksahdus. askeleet pysähtyivät hänen viereensä, ja Dina vikisi. Nita kohotti hetkessä päänsä. Hän näki muutaman hahmon uhkailevan Dinaa. Nita ärähti, ja hahmot käänsivät päänsä tyttöön. Dina muututi näkymättömäksi ja livahti pois. hahmot ärisivät, mutta vaikenivat, kun näkivät Dinan siirtyvän ylös nousseen Nitan viereen ja ripustauvan tämän käteen. Lopulta nita katsoi vasemalle, ja näki yllätykseensä saman pojan, jonka oli kuukausi sitten nähnyt. "N..Nita.. miten sun polves?" Dina kysyi värisevällä äänellä, ja tuli taas näkyviin. "Täh..? aijoo.. pois paikoiltaan.. luulisin?" Tytö meni sekaisin ja katsoi hämmentyneenä hahmoja. ja sitten se iski. Nita lyhistyi katukivetykselle ja maailma mustui hänen silmissään.




Mice

"Mice, et voi olla tosissasi!" Becca älähti ja vetäisi hupun päästään. hänen veljensä oli astunut eteen kun he olivat yrittäneet vangita Dinaa. "Hänhän on aave!" hän älähti. Mice seisoi tyynesti käsi ojossa. hänen Lilat silmänsä tuikkivat, ja Venla käski muita laskemaan aseensa. Jopa Becca totteli, vaikkain hiukan vastahakoisesti. "Olkoot, mutta se vaikuttaa olevan läheisissä väleissä tuota.. tytön kanssa." Mice sanoi. hänen lyhyiksi kynityt hiuksensa tarttuivat tuuliin, ja silmät hakeutuivat tajuttomaan tyttöön. "Miksi tuo menettää joka kerta tajuntansa?" Hän kysyi ääneen ja känätyi katsomaan Dinaa. tämä vapisi pienenä mytyssä seinää vasten ja vilkuili peloissaan jahtaajia. "Minä tiedä!" hän vikisi ja äläsi kun Venla kohotti aseensa uudestaan. "Minä.. tutustuin häneen vasta! noin.. viikko sitten!" Dina kitisi ja yritti perääntyä vieläkin enemmän, mutta seinä otti vastaan. "m..Mitä?" hän kysyi hädissään, ja joku jahtaajista naurahti. "Eivätkö elektroniset aaveen estäjät olekkin ihmeellisiä?" Hän kysyi. muu joukko virnisteli hänen takanaan. "Elektroni.. mitkä?" Dina räpytteli hämmentyneenä silmiään, ja katsoi huolestuneena ystäväänsä. "Saisinko? Minun.. pitäisi jo.." Dina änkytti ja liikahti tyttöä kohti, mutta Mice esti hänen kulkunsa.

"pitäisi mitä?" hän kysyi hämmentyneenä. Dina huokaisi raskaasti ja säpsähti, kun tajusi Micen osoittavamn häntä aaveen vangitsimella. "Kuule, jos mut nappaat, Nita jää suojatta. siksihän täällä ollaan!" dina ryöpsäytti hetkessä. Micen silmät levisivät, ja hänen kätensä alkoivat täristä. "Miksi aave suojaisi.. ihmistä?" Tämä kysyi ja käänsi hermostuneena katseensa tyttöön. "Miksi Dermonite jahtaisi häntä, pöhkö?" Dina rääkäisi, ja späsähti taas, kun Venlakin kohotti aseensa häneen. "se ei ollut ensimäinen kerta, vai mitä?" Dina kysyi hiljaa Miceltä. tämä katsoi häntä hämmewntyneenä. "Olemme.. tai siis, olen huomannut häneesä eräänlaisen muutoksen, kun olen kertonut.. tai kysellyt eri asiosta, kuin niormaalisti. mitä hän on tehny ennen tuloani... mitä hänelle on sattunut.. " Dina selitteli ja nielaisi palan kurkustaan. "Hän.. muuttuu heti erilaiseksi, ja alkaa puhumaan säästä."
Dina jatkoi. Mice laski aseensa ja istuutui eräälle laatikolle. "Olet oikeassa, Dinahan se oli?" Mice kysäisi. aave nyökkäsi kiivaasti. hän vilkaisi hermostuneena asetta pitelevää Venlaa. "no, noin kuukausi sitten, näimme hänen pakenevan jotain teini poikia henkihieverissä. hän oli lyönyt päänsä, ja vuosi verta. hän kääntyi kujalle, ja piilotteli, kunnes pojat olivat menneet. kun hän hoippui takaisin kadulle mennäkseen kotiin, Dermonite vainusi hänet. Omituisinta oli, että se ei vainunnut verta, vaan auran. jouduimme pelastamaan hänet. sillonikni hän menetti tajuntansa."
Mice selosti nopeasti ja katsoi jaloissaan makaavaa tyttöä. tämän kasvoille oli noussut kylmänhien pisaroita. Dina liikahtei huolestuneena. Mice heilautti hiukan jalkaansa ja katseli tyttöä. Dina nuolaisi huuliaan ja katseli itsekkin tyttöä. Miksi tämä ei ollut kertonut?

"Hänhän näkee sinut, vaikka olisit meille näkymätön?" Becca kysäisi äkisti. Dina irvisti ja nyökkäsi. Mice katsahti Dinaa. lopulta hän ousi elös, ja katuja vavisutti karjaisu. Dermoniten varjo alkoi piirtyä kujan suulle. "Lite, Germo! kantakaa tyttö! Sinä, tulet mukaamme." Poika sanoi,n ja tarttui Dinan paidan helmaan, häipyen kiireesti paikalta. "Tämähän menee saman kaavan mukana kuin viimekin kerralla, Germo." Lite nauroi ja nosti tytön kevyesti käsivarsilleen. "Viimeksi, lite, sinä kannoit hänet koko matkan suojan alle. Mokomakin lihas kimppu." Germo naurahti ja juoksi pojan vierellä. "Älä viitsi, tyttöhän on luuta ja nahkaa." Lite virnuili.






Nita

Meni useita päiviä, ennen kuin tyttö tuli takaisin tajuihinsa. Hän avasi silmänsä useaan otteeseen, mutta nukahti aina uudelleen. Mice ei suostunut poistumaan tytön kalpean ruumiinn luota ja katseli Dinaa pistävillä silmillään. Lopulta Nita liikahti äkisti. hän puristi kätensä nyrkkiin ja rutisti silmänsä tiukemmin kiinni. meni hetki ja hän känäsi hiukan päätään. seuraavassa hetkessä hän raotti silmiään. hän näki tummanruskean katon karrtuvan ylleen. se ei ollut tuttu, vaalea paneeli katto. Ikkuna, jonka edessä oli mustat verhot, päästi vähäiset valonrippeet sisään. "M..Missä olen?" Tyttö kysyi hiljaa. Mice likahti ja avasi lilat silmänsä. Nita sutisi hiukset takaisin silmilleen, sillä joku oli siirtänyt ne pois niiden edestä. "Nita?! uskomatonta! luulin sun jo vaipuneen koomaan!" Dina huudahti ja liikahti tämän luokse. hän keitoi kätensä tämän kaulaan ja halasi tyttöä pitkään. Mice kohotti kulmaansa ja rykäisi.

Nita käänsi katseensa poikaan ja muisti sinä silmän räpäyskessä kaiken tapahtuneen. hän vilkuili hermostuneena ympärilleen, ja henkäisi helpotukesta. Mice tuhahti. Nita katsoi huolestuneena dinaan ja sipaisi silmänalusiaan. Tyttö pudisti päätään, sillä hän tiesi, mitä tyttö tarkoitti. Nita huokaisi jälleen. Pojan omat Lilat silmät välähtivät, ja hän nojautui hiukan eteenpäin. Nita paransi hiukan asentoaan. "Kauanko..?" tyttö onnistui kuiskaamaan. hänen kurkkunsa oli kipeä kuin mikä. "Kolme päivää." Poika vastasi. kun pojan hiljainen ääni kantautui viimein tytön korviin, hänen silmänsä levisivät. Kauhukseen, ääni oli tuttu, ihan liian tuttu.

Nita huokaisi ja asteli jollekin torin kojuista umpimähkään. hänen pikkuveljensä roikkui hänen perässään ja naureskeli melkein kaikelle. Nita katseli hilajisena tauluja. hänen Äitinsä halusi taas uusia tauluja, tällä kertaa eläimistä. "vaikka sellainen, jossa olisi kissa ja koira, tai jokin muu söpö." oli hän sanonut. hän veljensä ampui häntä ritsalla ristiselkään, mutta tyttö yritti olla välittämättä. Poika irvisti ja tähtäsi uudelleen, tällä kertaa tummatukkaista poikaa otsaan,joka istui kojun takana ystäviensä kanssa. Nita näki tämän, ja kun pikkuveli päästi ammuksesta irti, hänen kätensä puristui sen ympärille ennen kuin se ehti osua. Poika katsoi hämmentyneenä häntä. Nita laski kätensä eteen ja avasi nyrkkinsä. Kultakolikko. tytön silmät levisivät,ja hän työnsi taskuunsa. pikku veli tuli lähemmäs ja ripustautui hänen käsipuoleensa ja kirkui. Nita puri huultaan ja vilkaisi hiusien takaa mruhaavasti veljeään. tämän takia hän ei olisi halunnut ottaa pikku veljeään, tai muitakaan sisaruksiaan mukaan. Nita näki söpön, kanitaulun kojussa, ja katseli sitä lähempää. lopulta hän kaivoi taskustaan äidiltään saamansa kolikko pyussin ja kaivoi rahan esiin. Pikku veli oli jo kuitenkin taas vauhdissa.

tällä kertaa hän tökki kojusta tullutta poikaa sääreen. "Tuota, voisitko millään pyytää lasta lopettamaan?" poika kysyi ystävällisesti. Nitan pää käntyi murto-osan sekunnissa veljeään kohti. heidänkatseensa kohtasivat, ja poika jatkoi. tyttö otti käteensä taulun ja juuri kun hän oli ojentamassa kolikoita pojalle, hänen veljensä talloi pojan varpaille. se oli viimeinen pisara tytölle. Nita nappasikin poikaa korvasta ja tämä ulisi. "Etkö osaaolla hetkeäkään kunnolla?!" Nita räyhäsi ja poika melkein itki. nita tyrkkäsi taulun tämän käteen, ja tiputti pojan käteen kolikot. tummahiuksinen poika kallisti päätään. Nita raahasi pikkuveljensä pois paikalta.


oliko poika oikeasti markkinoilta? Nita irvisti ja poika nauroi hiljaa. Becca paukkasi sisään. "Ahaa, neiti pyötyilijä on herännyt." tämä virnuili. Nita loi ärtyneen katseen tyttöön ja hieraisi otsaansa. hänellä alkoi päätä särkemään, heti kun tyttö oli astunut sisään. sanakaan sanomatta Becca tuli lähemmäs, ja tyttö irvisti. Pian myös Lite lipui hiljaa huoneeseen, ja perässään hän toi Germon, sekä Venlan. Venla piteli puu tarjotinta käsissään. tämä hiipi hiljaa hymyillen tytön luokse ja istuutui sängynlaidalle. hänet valtasi outo tunne, eikä hän uskaltanut koskea tarjottimeen, kun nainen tätä ojensi hänelle. lopulta Dina tökkäsi häntä olkapäähän ja vilkaisi tarjotinta kun Nita käänsi päänsä häneen. Nita irvisti ja pudisti varovasti päätään. päätä tuntui kivistävän entistä enemmän. Mice huokaisi ja nappasi nopeasti omenan viipaleen tarjottimelta ja tunki sen suuhunsa, kuin osoittaakseen ruuan myrkyttömäksi, mutta jokin pidätteli silti Nitaa. hän pudisti päätään. Venla hymyili entistä enemmän ja loi tietäväisen katseen Miceen. Lite hörähti ja Nita huokaisi kääntyen Dinaan päin, kuin selitystä odottaen. Dina kohautti kuitenkin harteitaan.

Lopulta Becca kyllästyi ja poistui huoneesta. samaan syssyyn myös Nitan päänsärky katosi kuin tuhka taivaaseen. Venla siirsi tarjottimen yöpöydälle odottamaan, ja Mice otti paremman asennon. "Me nähtiin viimeksi markkinoilla." Tämä sanoi ja Nitan kasvoille levisi harmistunut ilme. hän ehti jo toivoa, että poika ei itse muistaisi. "ja sitä ennen.. Niin no, kun juoksit sitä jengiä piiloon." Poika sanoi. Nita irvisti, taas. Lite liikahteli hermostuneena ja kohotti hiukan katsettaan. "Tiedätkö.. Miksi se olio jahtasi sinua?" Venla kysyi hammasta purren. Tyttö ravisti turhan nopeasti pätäään, ja irvisti kivusta.
Hänen aktseensa hakeutui polveen, ja liikautti hiukan jalkaansa. ei kipua, ei turtuutta. se oli kuin uusi. se hämmensi tyttöä hiukan. Mice virnisti. "Olit oikeassa, se oli pois paikoiltaan." tämä virnuili ja venla löi tätä takaraivoon ja pyöritteli silmiään. "Mikä on nimesi?" huoneeseen laskeutui kalmanhilajisuus. kukaan ei puhunut pitkään aikaan, kun tyttö puntaroi kertoako nimensä vai ei. Lopulta hän kieltäytyi kertomasta. "Et vieläkään kertonut, missä mä olen?" Nita mutisi. Venla virnuili.
"Parempi kun et tiedä. Nimesi?" Mice ohitti kysymyksen. Nita virnisti. "Parempi kun et tiedä." hän matki poikaa pikkuisen jo hymyillen. Dina tirskahti, ja painui kiireesit sängyn alle piiloon, kun Mice loi murhaavan katseen tähän. "Niinkö luulet? Me ollaan sut kaks kertaa pelastettu, etköhän sä ole sen velkaa." Mice sanoi ärtyneempänä. Venla taas laski kätensä tämän olkapäälle. "Jos joku tässä velkaa on, ni sä olet selityksen." Nita sanoi yhteen purtujen hampaidensa takaa. hän risti kätensä rintakehälleen ja mulakisi nopeasti kaikkia huoneessa olijoita. Dina nousi sängyn läpi ja nyökytteli kiireesti. MiCen ilme oli tyrmäävä, mutta nita vältti katsomasta poikaa. "Usko, on parempi että et tiedä mun nimeä, tai saat koko kylän kimppuus." Nita selitti ja huitaisi hiukan ilmaa kädellään. Oliko hänen kätensä näin raskas aina? Mice huomasi tietysti pienoisen väsymyksen tytössä. "Germo, lopeta." poika sanoi salaperäisesti ja tämä vetäätyi heti seinää vasten. "Me halutaan tietoa, ja me ei sitä saada, jos se nukahtaa taas." Poika jatkoi ja katsoi nyt liiloilla silmillään tyttöä. Ensimäisen kerran Nita huomasi ne hän värähti hyvin vähän ja käänsi kiireesti katseensa muualle. ja kauhukseen hän huomasi, ettei pystynyt kuulemaan keidenkään muiden ajatuksia, kuin Dinan. hänen silmänsä käväisivät jokaisen kasvoissa. Äkkiä hän tunsi Micen sormet poskellaan. "Sulla taita aolla kuumetta tyttöseni." tämä hymyili. "Mice, me voidaan tehä tää toisellakin tavalla." Germo sanoi äkisti. Mice huokaisi ja nappasi tytön pänä käsiensä väliin. hän siirsi hiukse tpois tytön silmiltä, ja sulki ne kiireesti. Mice tuhahti uudelleen. "selvä on Germo, yritä." Väsymys palasi tytön kehoon, ja hän puri huuliaan. lopulta, hän iski kyntensä kiinni omaan lihaansa, ja veren maku yltyi hänen suussaan. Germo kohotti hiukan kulmiaanja vilkaisi Dinaa. ¤ se .. nukuttaa sut, ja vie sut menneisyytees. ne näkee KAIKEN.¤ Dina selitti. mutta jo ennen kuin hän ehti ajatuksensa loppuun, Nita tipahti uneen




Nita kiepahti mustuuteen, ja tunsi putoavansa vuosia taaksepäin, hänen ensimäiseen vuoteensa. koska siinä ei tuntunut olevan mitään erikoista, muuta kuin se että, hänen sisarensa kiusasivat häntä, aika vieri nopeasti eteenpäin. nyt nita oli viisi. hänen mielensä pullikoi vastaan, ei, tätä hän ei halunnut muistaa. mutta se tuli silti, vaikka hän kuinka sotki muistoaan. Hän istui hilajisena takkatulen ääressä, ja katseli liekkien lepattamista. hän piti niistä, sillä se musituttivat hänen omia hiuksiaan. tyttö näpräsi niitä. Nitan onnistui vetämään jokin pienempi muisto sotkemaan hiukan ajatusta, ja Germo irvisti ja työnsi sen sivuun. äkisti joku tarttui tyttöä niskavilloista ja Nita haistoi viinan hajun. hänen isänsänauroi ja sammalsi jotain humalassa. Nita kirkui. "Tyttö pitää tulesta. se ohn kuules vaarallinen.. juttu, kakru.. haluutkosh shä tehdä lähempää tuttahsvuutta?" Isä kysyi, ja Nita yritti epäitoivoisesti repiä jostain jonkin muun muiston taas. Germo hymyili alistuneesti, aj siirsi senkin sivuun, juuri kun nitan onnsitui paeta humalaisen isänsä otteista. Isä karjaisi, ja kaatui takkaan. Nitan äiti kirkui ja veti hänen kiireesti pois, ja soitti ambulanssin. Kukaan ei ollut kuunellut Nitaa, kun hänoli itkien kertonut totuuden.

Nita kirkui ääneen tässä välissä ja puristi kyntensä syvemälle ihoonsa. veri tahri lakanoita.



Musito Vaihtui, Nita oli kouluikäinen. hän käveli kouluun. päivästä ei näkynyt mitään hänen 'unessaan' sillä tyttö ei ollut kiinnitänyt siihen mitään huomiota. hän käveli repaleisin vaattein takaisin kotiin. paikka vaihtui taas. nyt he olivatkin jollain rannalla, ja Nita oli hukkua. hän oli joku kolmevuotias, ja hänen veljensä pilailivat hänen ksutannuksellaan. Rantavahti joutui pelastamaan hänet, ja taas tyttöä toruttiin. Jälleen paikka vaihtui. nyt he olivat kadulla, noin kuukausi takaperin. Nita nautti aina vapaudesta kun vain voi. Hän oli jälleen kerran paennut ulos kotoaan. hänen askeleensa kaikuivat kivetyksellä. Nita yritti jälleen peittää tapahtumat. tämän, niin tämän musiton hänn oli sulkenut syvälle mieleensä, ja hänellä oli hyvät syyt siihen. juonkin aikaa käveltyään, tyttökänätyi kotia kohti. hänpäättikin oikaista erään kujan kautta, mutta huoamsi sen virheeksi. "Nita! Hauska nähdä, muutitko mielesi?" Micelle tuntematon poika kysyi huvittuneena ja lähestyi pelottava virne kasvoillaan. "Josh, anna olla." Nita sanoi.

Nita nytkähti, ja mumisi unissan "Lopeta." Ja "Ei tätä taas..." Germon otsalla näkyi pari hikipisaraa. "Ei taas.. lopeta.. kiltti." Nita vikisi ja tahri lakanoita edelleen verellään. Venla näki sen mutta eii kyennyt liikkumaan.



"Mutta nita, se voisi olla viisasta." Josh naurahti ja asteli kohti perääntyvää tyttöä, joka valmistautui johonkin hyvin epätoivoiseen. "Ainut viisas asia olisi, että tutkituttaisit pääsi, Josh." Nita äyskähti. Josh irvisti ja syöksyi tytön kimppuun, joka kierähti helposti sivuun. "Ideasi on läpimätä! en halua.. edes ajatella sitä!" Nita jatkoi ja perääntyi nyt vapaasti. Josh seurasi tiiviisti tyttöä. "Lilasilmä, sulla ei ole mitään mahdollisuutta mua vastaan." Josh sihahti. Välissä välähti jokin toinen muisto. He näkivät Nitan koulupäivän pari viikkoa takaperin. he kuulivat samat ajatukset, jotka Nita oli kuullut, mutta eivät tajunneet niitä ajatuksiksi. he näkivät vilahdukselta silmät. sitten muisto väistyi,kun germo työnsi sen sivuun.


Micen silmät levisivät. Vai oli tytölläkin Lilat silmät. Se selitti paljon. nIta jatkoi anomistaan. Kylmä pelon hiki nousi hänen otsalleen.



Josh tuhahti kun Nita pyöritti silmiään. Äkkiä nita tunsi jonkun tarttuvan hänestä kiinni takaapäin. Josh naurahti omahyväisesti ja kväeli tytön luokse. "Kuten jo sanoin. luovuta." Josh ojensi kätensä ja silitti tytön poskea. "Pientä palvelusta vastaan, voin viivyttää kyläläisten päätöstä polttaa sinut." Josh hymyili ja avasi hiukan tytön napitettua paitaa. "Ennemmin palan, kuin annan sen mitä haet." Nita sihisi, ja virnsiti perään. hän nsoti nopeasti polvensa, ja Josh kaatui ulisten maahan. Nita heitti körilään ylitseen ja känätyi. hän säntäsi juoskuun. "Napatkaa se!" Josh huusi ja kompui ylös. kaikki pojat syöksyivät Nitan perään. He juoksivat läpi kylän, ja tekivät äkki käännöksiä. Nita tiesi karistavansa ennemmin tai myöhemmin heidät kannoiltaan. Äkkiä, niin äkkiä, että Nita tuskin tajusikaan, hän kaatui. johonkin hän oli kompastunut. nita tunsi päänsä iskeytyvän katukivetykseen. hän älähti ja vilakisi sumein silmin taakseen. pojat eivät vielä olleet tulleet, mutta hän kuuli heidän askeleensa. tyttö pakottautui ylös, ja jatkoi matkaansa. hän kääntyi kujalle, ja tunsi veren valuvan pitkin kasvojaan. pojat juoksivat johtajansa kanssa ohi, ja tämä kompui pökerryksissä takaisin kadulle, alkaen suuntaamaan kotiinsa.

Nita huusi nyt kivusta. Micen teki mieli tarttua tyttöön, mutta ei kyennyt hänkään liikkumaan hän loi katseen germoon, jonka kasvoilla oli hikipisaroita.



Muisto vaihtui. Nita istui ostoskeskuksella, ja tutustui Dinaan. se oli lyhyt, mutta varma muisto. seuraava musito oli kuinka rehtoria potkaisi joku aave persuksille, ja kuinka kesäloma viimein alkoi. muistot vilisivät nyt nopeasti, ja osasta oli vaikea saada selvää. Hyvin äkisti, kaikki pysähtyi, ja kulki hitaasti. Nita oli ullakolla, koulnu viidennessä kerroksessa, ja hukuttautui musiikkiin. lopulta kellot soivat ja tyttö ryntäsi historian tunnilleen.

Germo lopetti ja lyhistyi lattialle. Venla peitti kasvot käsillään, ja becca, joka oli hiipynyt takaisin käänsi päänsä Lite ja Mice tuijottivat vikisevää tyttöä, joka oli tahrinut lakanat pahan päiväisesti Mice nousi konemaisesti ja irrotti väkisin tytön kynnet lihastaan. lite toi laastareita. Nitan otsa oli hikinen ja kasvot kalpeat. hän ei avannut silmiään, ja vääntelehti yhä."Mice..." Venla kuiskasi, ja kohotti päänsä ystäväänsä. "Hän ei voi olla... eihän?" Venla kysyi suruissaan. Mice katsoi häntä ontoin silmin.


Luku III


Nita nukkui läpi yön tuskan hiki otsallaan. Dina taas ei suostunut päästämään ketään tytön lähelle, ja oli repiä Beccan pään irti, kun tämä yritti väkisin koskea tyttöön. Venla ei edes kohottanut asettaan, vaan ymmärsi aavetta, ja hääsi Beccan ulos. Kun aamu sarasti, nita heräsi, mutta piti huolen että ei avannut silmiään. #Kuinka voisin? varmaan nauravat tälläkin hetkellä.# Nita ajatteli. Mice astui hiljaa huoneeseen ja katseensa sykkyrässä makaavaan tyttöön. "joko sitä ollaan hereillä, vai pitääkö mun Germo kutsua?" Mice kysyi kylmällä äänellä huoneen ovelta. Nita puri hammasta, eikä suostunut vastaamaan. Germo kurkkasi huoneeseen ja veti henkeä. "On se hereillä. taitaa vaan haluta että suksit kuuseen." Tämä virnuili ja katosi.

Mice huokaisi ja sulki oven. Hänen silmänsä välähtivät jälleen ja hän käveli tytön luokse. Kuivunut veri oli jähmettynyt lakanoihin, mutts poiks idtuutui hänen viereen ja laski käden tytön päänpäälle. Dina ärähti nurkassa. Mice nosti kätensä pystyyn ja alkoi ´silitti tytön päälakea. Äkidti hän säpsähti. "Suksi kuuseen siitä." Nita onnistui kuiskaamaan. hän peitti kasvonsa tyynyyn. Mice murahti, ja repäisi tytön irti tyynystä, ja läpsäisi häntä poskelle. tytön kalpeat kasvot järkyttyivät. Dina sähähti, ja syöksähti Micen kimppuun. Nita pyörähti väliin. Dina valahti heidän lävitseen. hänen ilmeensä oli nyrpeä, Mice katsoi hämmentyneenä Nitaa. Hänen poskeensa oli jäänyt punoittava jälki, ja Hän purskeli hampaitaan lopulta nita siirtyi takaisin. poika siristeli silmiään, ja laski varovasti kätensä Nitan poskelle. Tyttö kavahti kauemmaksi ja käänsi ärtyneenä päänsä pois. hän ei kaivannut sääliä pojalta, joka kehtaa lyödä häntä.

" Nita.. tiedätkö sinä yhtään mitään?" Mice kysyi ja veti hänet lähelleen. hän kietoi kätensä tytön ympäri ja murahti. NIta ei tajunnut mistä poika puhui. Ymmärsihän hän matemattikan silmukat vaivatta! "Eiei, en tarkoittanut sitä." Poika korjasi hetkessä. Nita painoi poskensa hänen olkapäätään vasten ja katseli Dinaa hiljaa. "Puhuin.. häne.. meid..äh.. Eli et tiedä. Hitsit että tämä on vaikeaa." Mice ärähti, ja Nita värähti tahtomattaan. Mice tunsi sen ja loi pikaisen katseen häneen.

"Tämän maailman ympärillä on toinen maailma. Sattumoisin tämä kylä on portti siihen toiseen maailmaan." Mice virnisti. Nita huokaisi ja sulki silmänsä. hän oli kuullu tämän aikasimminkin, mutta koskaan hän ei tajunnut sitä. Mice pälpätti ummet ja lammet, kunnes viimein Dina puututi peliin. "Hän tietää jo, vaikkakaan ei tajua." tämä sanoi ja astui eteenpäin. Nitasta tuntui hyvältä vain lojua Pojan sylissä, ja kuunnella tämän hiljaista ääntä. Äkkiä Mice hiljeni ja katsoi tyttöä, joka jäi kuuntelemaan pojan sydämen jyskytystä. "Nita.. sinähän voit kuulla ihmisten ajatukset? miksi sitten kuuntelet mun sydäntä?" Mice kysyi hämmentyneenä.

Nita järkyttyi ja nosti päänsä hämmentyneenä ylös. Jokin oli pielessä, sillä kaikki mitä HÄN ajatteli, tuntui tulevan pojan mieleen. Mice alkoi hymyillä pirullisesti. "Aivan. huvittavaa eikö?" tämä naurahti ja kallisti hiukan päätään. Nitaa kismitti. Poika kuuli hänen ajatuksensa, mutta hän ei pojan! Mice alkoi nauramaan ja päästi tytön kauemmaksi itsestään. Dina tirskahteli hiukan ja kääntyi hetkeksi selin. Nita punastui ja käänsi päänsä häpeissään. Mice pakottautui olemaan anuramatta ja yritti tavoittaa tytön katsetta. "Selvä selvä!" Poika murahti ja nousi ylös. Nitan pää kääntyi hetkessä hänen suuntaansa. "Jos se sinua noin paljon haittaa!" Poika raivosi äkisti ja poistui huoneesta. Nitan suu ol rakosellaan, ja pään säkry yltyi taas. Becca astui huoneeseen silmiään pyöritellen. Venla kiersi tytön nopeasti ja toi Nitalle tarjottimen. hassuinta, hän ei tarttunut siihen. #Tahdon kotiin.# Hän ajatteli ja huomaamattaan puri huuleensa haavan. hänen katseensa oli etäinen. ja vaikka venla napsutteli sormiaan tytön silmien edessä, muutosta ei tapahtunut. Becca murhati ja mulkaisi tyttöä. Äkkiä Dina alkoi rääkyä niin että tärykalvot olivat särkyä. tämä ryntäsi sisään huoneeseen ja paiskasi oven kiinni rääkyen yhä. "Se on siellä!" se kirkui, ja syöksyi suojelemaan ajatuksissaan olevaa Nitaa.

"Mikä? " Venla kysyi ja huitaisi kädellään ilmaa. "Aave valtias. piilota mut!" Diona vikisi ja syöksähteli kaikkialle kirkuen yhä. Venla huokaisi ja avasi ertäänlaisen pullon, jonne Dina katosi salamannopeasti, sillä juuri sillä hetkellä aavevaltias astui sissän.Nita räpäytti silmiään hämmentyneenä, kun Becca ja Venla ponkaisivat ylös ja vetivät aseensa esiin. aave valtias tutkaili huoneen nopeasti läpi, ja heilautti kättään.