The Lie _ PG VALMIS

The Lie

Nimi:
Vuoden aika: Alkukesä
Paikat: Keski-maa, Reality maailma
Hahmot: (Legolas, Aragorn, Gimli, Pippin, Merri, Sam, Frodo,Gandalf,Saruman,Örkkejä, Arwen = Keski-maa)( Breah, Chloe , Dewe = reality maailma)
Hahmojen omistajat: J.R.R Tolkien & Admin & ÄmByyY & Lilylay
Reality Maailman paikat:
Maa: Australia& U.S.A
Kaupungit: Los Angeles & Florida & Sidney
Hahmot asuvat: Breah: Los Angelesissa.
Chloe: Floridassa
Dewe: Sidney
Tarinan omistaa: YKSINOIKEUDELLA JA VAIN AINOASTAAN ADMIN & LILYLAY & ÄmByyY
Juoni:
on kulunut satoja vuosia siitä, kun Keski-maahan vimeksi hyökättiin - toisesta ulottuvuudesta. taistelun tiimellyksessä vietiin kolme lasta; Haltia, Hobitti, ja puolihaltia. Teitysti toinen maailma yrittää koulia lapsista omiansa - ilman että heille edes kerrotaan heidän omia sukujuuriaan..

On kuitenkni hyvin pieni prosentti että ihme taphtuisi, ja lapset joutusivat yhteen paikkaan, täysin eripuolita maailmaa, takaisin kotikonnuilleen. Mutta Jos niin käy, Miksi sitten Keski-maassa on niin paljon, mitä kirjoissa ei maininittu?

Ja kuinka lapset pärjäävät?

Breah

Breah Seisoi Koulun ruokalassa. Jälleen se oli aivan täysi.Tyttö kuuli kuinka oppilaat nauroivat pöydissä, ja huutelivat seitsemäsluokkalaisille. Ruokana oli jälleen hampurilaisia ja ranskalaisia! Tyttöä Inhotti kun hän ajattelikin niiden syömistä. Breah hyvin laiha, kaunis ja kaikkea mitä piti olla tässä maailmassa.. hän ei vain itse ei pitänyt suosittuna olemisesta. Se toi ihan liikaa harmeja. ”Breah!” Joku huusi Tytölle. Breah kääntyi hitaasti ympäri ja näki Debin.”Mitä nyt?” Breah häneltä ja piti tarjotinta käsissänsä. ”Tuu meijän kaa.” Debi hymyili. Hän käytti aina tälläiset tilausuudet hyödykseen. Breah ei voinut kun huokaista ja seurata hiljaa Debiä hänen ja hänen jenginsä pöytään. Kuten tavallista, joukon pojat vilkuilivat häntä. Breah yritti olla välittämättä vilkuilusta, kuten aina. Breah Söi kiireesti ja poistui ennen kysymys tulvaa, miten hän piti hiuksensa niin kiiltävinä.


Hänen koulunsa oli iso, , noin tuhatyhdeksänsataa oppilasta kävi hänen kouluansa.Tunnit olivat yhtä hirveitä, kuin välitunnit,ruokailut,retket ja juhlatkin. Tuntui kuin koko koulu palvoisi Breahia, ja pojat aina parveilivat hänen ympärillään. Toki he pyörivät myös Debin ja muiden tyttöjen ympärillä, mistä Breah oli vain ja ainoastaan kiitolinen.

Kukaan pojista ei ollut 'Se Oikea.' vasta kun koulu oli päättynyt, Breah hengitti taas vapaammin saasteista ilmaa.

.
Breah naurahti ja kääntyi kotikulmilleen.Hän asui isänsä kanssa Los Angelesin laitamilla. Se ei todellakaan kuulunut hänen suosikki alueihinsa. Metsän tapaisen viheriön lävitse kulkeminen tuotti hänelle aina vaikeuksia. Jos sen lehdet eivät olisivat kahisseet, sen linnut olleet hiljaa, ja aavemainen kosteus olisi saaneet hänen mielikuvitustaan lentoon, Breah olisi ehkä jopa rakastanut sitä reittiä. Nytkin hän uskoi kuulevansa joka ikisen rasahduksen.


Chloe

Florida oli Chloen kotikaupunki. Hän rakasti sitä. Hän rakasti sen aurinkoa ja lämpimiä tuulia jotka hyväilivät hänen kasvojaan. Jokin niissä sai hänet aina hyvälle tuulelle. Hänen ilkeä isänsä huusi häntä. Chloe huokaisi. Hän poistui sisälle ja tuijotti isäänsä kylmästi. ”Huoneeseesi siitä!” hänen isänsä huusi. Chloe rymisteli huoneeseensa ärtyneenä. Aina hänelle huudettiin. Hänen isänsä murisi jotain alakerrassa.

Chloen äiti istui sohvalla ja puhui hänen isälleen rauhallisesti. Hänen isänsä istuutui vaimonsa viereen ja alkoi keskustella tämän kanssa. Heidän talonsa seinät ja lattia olivat kuin paperia ja kaikki äänet kuuluivat uskomattoman helposti. Kun Chloe pääsi huoneeseensa, hän kapusi ikkunalaudalleen, ja hyppäsi puun oksalle. Chloe laskeutui puun juurelle ja kulki olohuoneen ikkunaan. Hän seisoi sen sivussa ja kuunteli hiljaisena:

” joskus hänelle on kerrottava.” Hänen äitinsä huokaisi. Hänen isänsä tuhahti.
”Hänelle ei tarvitse sellaista soopaa syöttää. Hänet ryöstettiin keski-maasta, ja on joku ihmeen puolihaltia. Miten luulet hänen siihen reagoivan?” tämä huudahti. ”Hys! Hän saa sen selville ennemmin tai myöhemmin! Mitä luuelt hänen ajattelevan kun tajuaa olevansa adobtoitu?!”

#...# chloe tuijotti suu auki ikkunaa. Vanhemmat kiistelivät edelleen olohuoneessa kun Chloe vain tuijotti ikkunaa mitään näkemättä, kuulematta tai tajuamatta. hitaasti tyttö lähti kävelemään tiehensä, liikkuen aina vain rivakammin. Hän halusi pois, jonnekkin missä pystyisi ajattelemaan. Chloen aivot huusivat, ja itku teki tuloaan.

Hyvä on, chloen isä oli ilkeä,
mutta piti häntä silti kotonaan ja ruokki hänet. hänen äitinsä oli hyvin tavanomainen, ja teki samat asiat monta kertaa viikossa läpi, kävi osa-aika töissä, sai potkuja maksoi laskut ja yritti saada ruokaa kaupasta samaan aikaan kun isä reissasi ympäri maata ja kulutti perheen viime varoja heräte ostoksiin, muka tuottoisiin yritykssiin jtotka menivät konkurssiin jo enenn kuni ehtivät edes aueta. Chloe juoksi nyt koko kehon voimalla. Ennen kuin hän tajusikaan, Chloe liisi läpi ajan ja avaruuden, näki pyörteitä, liisi ilmassa, kirkui
ja mätkähti ruohikolle.

"okei - ehken mä ihan tätä tarkoittanut, kun halusin pois."

Dewe

Koko pojan keho valmistautui tuleviin iskuihin. Hän oli nelosluokkalainen poika, joka oli noin 115 senttiä pitkä, ja koulukiusattu. Hän kykeni aistimaan missä NE olivat. Jos hän kykeni välttelemään heitä koulussa, hän törmäsi heihin väkisinkin kotimatkallaan, jossa NE väijyivät häntä. Täänään hän oli istunut puun oksalla piilossa, ja tiesi että kun hän kulkisi tarpeaksi kauas, hän tulisi saamaan turpaansa.

Tie mutkitteli metsän keskellä. Dewe juoksi jo nyt. Se että hän oli ikäisiään huomattavasti pienenpi oli tehnyt hänen elämänsä vaikeaksi. Dewe jarrutti rajusti kun näki HEIDÄT. Pojat nauroivat ja juoksivat pojan hetkssä kiinni ja tarttuivat tämän käsiin. ”Oiii! Kääpiö tuli!” Heidän 'pomonsa' nauroi.
”Päästä irti!” Dewe Huusi. Pojat nauroivat alkoivat potkia häntä. He työnsivät hänen suuhunsa multaa ja ruohoa. He hakkasivat häntä, repivät hänen vaatteitaan, ja tönivät toisilleen ringissä. Hetken kuluttua Poikien 'pomo' tönäisi hänet puun taakse. Dewe tiesi että sen takana oli suuri kivi, ja se peitti hänet hetkessä.

Poika odotti suurta kipua selässään, mutta näki valkoista, ja tunsi leijuvansa. Hänen ympärillään alkoi näkyä pyörteitä, ja hän kuuli erilaisia ääniä. Pian hän mätkähti jonkun selän päälle. Tämä joku huudahti.

Breah

Nyt Breah oikeasti kuuli sen. Hän tunnisti luokkansa poikien äänet. He huusivat häntä. Breah kääntyi ympäri, ja tunsi pelkonsa ja epäilyksensä kasvavan. Pojat näyttivät pirullisilta, ja jo ennen kuin he pääsivät yhtään lähemmäs, hän tunnsiti poikien ilmeet. He aikoivat raiskata hänet siitä hyvästä kun hän ei suostunut yhden yön juttuihin.
Breah kääntyi ympäri uudelleen ja säntäsi juoksuun. Hänen kehonsa tuntui olevan luotu juoksemiseen, ja pojat jäivät hiukan jälkeen. Breah kuuli poikien ivahuudot. Hän itse kääntyi rannalle johtavaan tielle, ja pinkoi minkä kehostaan pääsi. Hänen koululaukkunsa heilui kiivaasti mukana. Breah harrasti miekkailua, ja käytti katanoita, mutta sillä hetkellä ne makasivat kaapissaan hänen kotonaan, ja jälleen kerran tyttö soimasi itseänsä, ja valitti yhdysvaltain lakia siitä ettei aitoja teräesineitä saanut mitää mukanansa.

Breah huomasi valkoisen ilmassa leijuvan utupilven aivan kymmenen metrin päässä itsestään. Hän ei ehtinyt jarruttamaan kun tajusi, että sen ei olisi kuulunut olla siinä. Hän juoksi sitä päin, nosti kätensä kasvojensa suojaksi, ja jatkoi juoksemistaan. Hän tunsi leijuvansa, ja kohoavansa ylöspäin.
Tyttö avasi silmänsä, ja näki liiloja ja vihreitä pyörteitä. Hän liikkui eteenpäin, kunnes tippui alaspäin. Hän putosi mahalleen kahden ihmisen päälle. Molemmat älähtivät.

Meni hetki ennen kuin kukaan liikahti. Breah nousi kiireesti ylös. Hänen alleen jäänyt poika oli vain 115 senttiä, oman arvionsa mukaan, ja tämän alla oleva tyttö näytti amerikkalaiselta. Hän oli noin 168 senttiä pitkä ja vaalea hiuksinen. Breah hieroi käsivarttaan. Kaksi muutakin nousivat vaivalloisesti ylös.
He katsoivat toisiaan hämmentyneinä. Poika vaikutti pelästyneeltä ja pelkasi tyttöjä. #Mitä ihm..?# Breah ajatteli ja alkoi katsella ympärilleen. He olivat jonkinlaisessa kiviringissä, ja paikka näytti hassulta.
Breah kipusi yhden kiven päälle ja katseli kauas. Hänen silmänsä kantoivat täällä kauas, Toinen tyttö alhaalla tiedusteli pienen pojan nimeä ja ikää. Poika vastasi nimekseen Dewe. Tyttö kuunteli heitä kahta korva tarkkana. Tyttö itse esittäytyi Chloeksi. Molemmat heistä katsoivat Breahta, joka tuijotti johonkin suuntaan. Hän yritti selvittää missä he olivat, mutta ei nähnyt ainuttakaan tien viittaa, tietä tai autoa eikä edes yhtä ainutta rakennusta.


Tässä paikassa ilma tuntui huomattavasti puhtaammalta. Hän ei haistanut pakokaasuja, eikä tehtaiden päästöjä. Ilma oli lämmin, ja aurinko porotti täydeltä terältä. Joka paikassa näkyi metsää ja niittyä, siellä täällä muutama lampi. Tyttö epäili vahvasti että he eivät olleet edes omassa maailmassaan, saati sitten Amerikassa. Medni hetki ennen kuin hön tajusi Dewen ja Chloen tuijottavan häntä ”Breah.” Hän sanoi ja hyppäsi alas kiveltä. ”Mitään hajua,missä me ollaan?”

Kaikki seisoivat hiljaa. Breah kaivoi laukkuaan ja etsi sieltä puhelimensa. Se ei ollut päällä, eikä suostunut aukenemaan. Breah tuhahti tylsistyneenä. Chloe katsoi molempia pitkään. ”öö.. Dewe, mitä sulle on käynyt?” Poika tuijotti itseään ja tajusi olevansa mustelmilla, ja haavoilla. ”Tota..” Breah huokaisi. ”Mistä vetoa, et sä olet koulukiusattu?” Tyttö kysyi tyynesti ja käveli pojan luokse.

Dewe katsoi Breahta huolissansa ja nosti automaattisesti kätensä kasvojensa suojaksi. Breah huokaisi ja Chloe kohautti olkiaan. ”Missä me ollaan? Mitä tapahtu?” Tämä kysyi.Dewe mutisi ”Jossain toisessa ulottovuudessa?” Tytöt tuijottivat poikaa, ja Chloe repesi nauramaan. Breahin epäilys alkoi kasvaa, ja hän säntäsi kiven päälle uudelleen. Kyllä, se oli mahdollista.

Paikka muistutti hänen lukemaansa kirjaa. Hänen mieleensä syntyi ajatus Keski-Maasta.. ”Mitä?! Voihan se olla ihan mahollista.” Dewe puolusteli ideaansa Breah huokaisi ja kääntyi toisiin päin. ”Hyvinkin mahdollista. Ei Teitä, ei päästöjä, ei autoja, ei tehtaita, eikä taloja. Ainuttakaan.” Chloen kasvot jähmettivät järkytyksestä. ”Villissä erä maassa ilman MITÄÄN.” Chloe huokaisi kauhuissaan.

Breah huokaisi ja katseli ympärilleen. Dewe astui lähemmäs Breahia. Hänestä tuntui turvallisemmalta tämän hujoppi tytön vieressä. Chloe pudisti itselleen päätä.

”Parin tunnin kuluttua tulee pimeä.meidän pitäää löytää jokin suoja yöksi. Ties mitä villieläimiä täällä voi liikkua...” Dewe mutisi. Chloe kohotti päänsä. ”Joojoo – mut missä me ollaan? Aavistuksia?”
Hän kysyi. ”Paikka vastaa Keski-maata. Ootko sä lukenut sen kirjan?” Breah kysyi hiljaisella äänellä
Dewen silmät levisivät ja tämä otti tukea yhdestä kivestä. Kivirinki heitti varjonsa Chloen ylle. Breahin oli hankala hengittää kun hän odotti toisten reaktiota.
”Keski-Maa..? MUT siellähän oli niitä haltiota ja muita rotuja!?” Chloe huudahti ja istahti maahan pidellen päätään. Breah tiesi mitä tyttö ajatteli. ”Mistä me voidaan tietää... ollaanko mekin jotain rotua. ” Dewe kysyi ja rapsutti päätään.

”Hobitti, Haltia ja … ihminen tai puolihaltia.” Chloe sanoi hetken kuluttua ja huokaisi. Dewe tiedusteli heti kuka muka oli hobitti ja sen jälkeen tiuski että miksi muka hän. ”koska Hobitit on sun pitusias, söpöjä, kiharahiuksisia poikia ja tyttöjä. Breah sanoi hymyillen ja silitti pojan poskia kumartuen hiukan. Hän oli itse noin sataseitsemänkymmen senttiä pitkä tyttö.

Dewe tiukkasi seuraavaksi kumpi tytöistä sitten olisi muka haltia. Chloe osoitti Breahta joka irvisti. hän piilotti korvansa kiireesti hiuksiensa taakse. "haltiolla on suipot korvat, kalpea iho, ne on pitkiä, kauniita ja laihoja." Chloe huomautti ja nauroi.

Breah nousi koko pituuteensa ja katseli ympärilleen. "me tarvitaan yhä se suoja." Chloe hymyili ja nousi ylös. hän lähti etsimään jonkinlaista suojaa itään, kun taas Dewe pysytteli Breahin kannoilla. he kulkivat etelään, mutta pian Chloe juoksi takaisin heidän luokseen.

Tämä kulki heidän vierellään. Ilmeisemmin hän oli luullut Breahin ja Dewen seuraavan häntä, mutta toisin oli. Breah löysi läheltä metsää kallion, jossa oli ulokkeita, kuoppia, ja luolia. "Sytytetään nuotio yöksi. se pitää villieläimet poissa." Dewe sanoi yks kantaan ja alkoi kerätä kiviä nuotion ympärille, siihen mihin muut keräsivät kuivia oksia. sitten hän kaivoi taskustaan tulitikkunsa ja sytytti sen. Kolmikosta tuntui siltä kuin he olisivat sukeltaneet kuumaan kylpyyn pää edellä. Ilma oli viilennyt ja aurinko kadonnut puiden taakse, kun heihin iski nälkä. Kaikki penkoivat laukkujaan etsiessään jotain syötävää.

Chloe nojaili kallion seinään samalla kun Dewe etsi lisää oksia. Chloe esitti kaikenlaisia kysymyksiä tytön elämästä. Breah mutisi tylsistynenä joihinkin vastauksia. Breah tarkkaili ympäristöään hiljaisena. Dewe Saapui parahiksi kun Chloe kysyi miten oli joutunut portaaliin ( He olivat nimeneet sen portaaliksi kun muutakaan ei oltu keksitty ) "Juoksin karkuun luokkani poikia." Tyttö sanoi tyynesti ja siristeli silmiään. hän oli näkevinään jotain liikettä kaukaisella kukkulalla. metsän äänet sekoittivat hänen ajatuksen kulkunsa. jokainen rasahdus sai hänet varuilleen.
"Mut tönäistiin puun ja kiven taakse. odotin kipua selässäni, mut sit mä tajusin leijuvani. sitten tipuin Chloen päälle." dewe snaoi ja lisäsi nuotioon puita, kivuten Breahin luokse. hän piti tytöstä. tämä oli ainut joka koskaan oli sanonut häntä söpöksi.

Chloe kertoi oman tarinansa sanasta sanaan mutta vain Dewe kuunteli. Breah tuijotti kiihtyneenä kukkulaa yhä. Hän pelkäsi. Nyt hän näki useita soihtuja. hänen silmänsä havaitsivat rumia, rupisia mustia kasvoja, ja kuuli rumia huutoja. hän tunnsiti oliot hetkessä. "yrhs!" Breah älähti ja jähmettyi. #Yrhs?!# dewe tuijotti tyttöä, ja chloen suu loksahti auki. "ÖRKKEJÄ?!" tyttö älähti ja syöksyi sammuttamaan nuotiota. Dewe vaikutti olevansa ihan pihalla. Breah tiesi että oli huutanut äsken haltiaksi, mutta ei voinut sille mitään. hänellä alkoi olla vaikeaa olla tuntematta haltiakielen sanoja. aivan äkkiä hän osasi puhua sitä aivan helposti.

Breah veti Dewen piiloon erääseen sankkaan pusikkoon, jonne myös Chloe tuli. he mahtuivat sinne hyvin, toisaalta lapset joutivat olemaan lähempänä toisiansa kuin olisivat halunneet.. Örkeiltä ei kulunut kauaa päästä heidän sijaintiinsa.

Kaikki kuuntelivat korvat höröllä mitä ne puhuivat. "Mestari snaoi että portti on auennut! meidän on etsittävä ne jotka tulivat läpi tänään! Penkokaa jokainen kolo ja kääntämää kivetkin ympäri! Haistan niiden hajun!" Isoin örkeistä raivosi muille. Breah hengitti mahdollisimman rauhallisesti. Dewe hänen selkänsä takana tutisi ja tärisi kuin hornassa.

kun örkit eivät löytäneet heitä, he asettuivat vahtimaan tiukasti. kaikki örkit seisoivat selkä päin puskaa, ja Breah uskalsi liikahtaa hiukan. "Hys." Hänen kuiskauksensa tuskin kantautui chloen korviin.

"Meidän on häivyttävä!" Dewe kuiskasi lähes yhtä hiljaa. Breah mietti pitkään. kunnes Chloe tökkäsi häntä varovasti. Breah käänsi päänsä tämän suuntaan. "Ne ei tarkkaile metsän puolta niin kiivaasti.." Breah katsoi metsään, näki reitin örkkien ohitse.
"Hiljaa sitten.." Breah kuiskasi ja hiipi pois pusikosta. Örkit katselivat aivan muualle kuin missä he kulkivat. Dewe seurasi heitä samalla kun hänen sydänmensä hakkasi julmetusti. he pääsivät aivan metsän reunaan, kun joku huomasi heidät. "TUOLLA! perään idiootit!" Breah ratkesi juoskuun samaan aikaan chloen kanssa. "Oottakaa!!" dewe huusi, ja chloe nappasi hänet reppuselkäänsä.

he juoksivat syvälle metsään, ja jos he eivät olisi olleet takaa-ajettuja, he olisivat huomanneet puissa ihmishahmoja. Breah tajusi hetkessä että heitä sueratiin joku muukin. "Breah, pakko pysähtyä." Chloe sanoi, ja pysähtyi ja laski kätensä puun runkoa vasten. hän huohotti raskaasti. Nuolet alkoivat halkoa ilmaa, ja he jatkoivat juoksemistaan. hahmot puissa vilkaisivat toistaan samalla kun Breah mietti kuumeisesti mitä tehdä. äkkiä hänelle välähti. "Kiipeä puuhun!" breah sihahti ja kipusi hetkessä puuhun, ja piiloutui sen lehtien taakse ja tasasi hengitystään. Dewe ja chloe kipusivat hänen viereiseensä puuhun. Örkit juoksivat heidän altaan.
breah henkäisi ja hieroi olkapäätään. hän tunsi pienen viillon siinä. tyttö näki Dewen ja chloen laskeutuvan alas puusta. seuraavaksi tapahtumat vierivät eteenpäin. örkit tulivat takaisin, hahmot puussa loikkasivat esiin, ja ampuivat örkit nuolillaan yksitellen. Dewe vetäytyi piiloon chloen kanssa. Breah tunnisti hahmot haltioksi.
seuraavaksi hän älähti, ja tippui puusta. jokin oli iskeytynyt hänen ristiselkäänsä. haltiat kääntyivät hetkessä katsomaan maahan rysähtänyttä tyttöä.

---

Breah ei avannut silmiään kun tuli tajuihinsa. hän vain odotti hirvittävää kipua. samalla hän yritti muistaa mitä oli tapahtunut. Hän tunsi äkkiä sileät ja viielät kädet kasvoillaan. hän puristi silmiään tiukemmin kiinni, ja avasi ne. hän näki ensimäisenä mustan tähti taivaan ja sitten hänen ylleen piirtyi haltiamiehen kasvot. Ne oli olivat lumoavat, ja sen sinisetsilmät olivat huolestuneet.
"Lle quena i'lambe tel' Eldalie?*"/Puhutko haltiakieltä? haltiamies kysyi huolestuneena. eikö tuo hyypiö osannut Englantia? Breah ei avannut suutaan, vaan ainoastaan tuijotti miehen silmiin. hetken päästä hän nyökkäsi ja haukkoi henkeään. liikkuminen sattui niin julmetusti.
Mies vain mutristi suutaan ja käski liikuttamaan sormia. Breah ei uskaltanut. lopulta hän puri hammasta ja nytkäytti sormiaan. kipua ei enää tuntukaan. Mies nyökkäsi ja silitti hänen kasvojaan. sitten hän auttoi tytön istumaan ja alkoi sättiä Jotakin toista miestä. "Et olisi saanut lyödä häntä ristiselkään. se tuottaa tuskia joksikin aikaa." Hän mumisi haltiaksi tälle. Breah koitti olla urheasti huutamatta. "En lyönyt edes kovaa." tämä mutisi. "Putous riitti." Mies tuhahti takaisin ja vilkaisi tyttöä. hänen kurkkunsa oli kuiva kuin mikäkin. "Tarvitseko vettä?" Mies kysyi häneltä haltiaksi. Dewe rimpuili haltioden otteesta ja liukui tytön luokse. "Hitot se näytti pahalta!" hän ulisi tälle ja halasi tyttöä. breah haukkoi jälleen henkeään minkä jaksoi. "Oi.. sori.."

Meni pari tuntia ennen kuin kipu lientyi seidettäväksi.

---

Lopulta Chloekin päästettiin Breahin luokse. he molemmat olivat ymmällään tapahtuneesta. Dewe pudisteli päätään ja katseli ympärilleen kuunnellen muiden juttuja. Heidän ympärillään haltiat keskustelivat keskenään. Vain Breah tuntui ymmärtävän heidän puheitaan. "Mitä se sulta kysy äskön?" dewe kysäisi. breah mutisi että mies oli kysynyt, puhuiko hän haltia kieltä. "Sä nyökkäsit." Chloe mutisi takaisin. Haltiat tuskin huomasivat lapsia. he satuloivat hevosia sen näköisinä että aikoisivat lähteä pian. "Mä.. vaan tiedän että pystyn puhumaan sitä." hän vastasi ja vilkaisi Deweä. "Kaikki okei Dew?" Hän kysyi huolestuneena. Poika vastasi olevansa nälkäinen.

Mies saapui takaisin ja kyykistyi lapsien silmien tasolle. hän katsoi suoraan Breahin silmiin. "Mani naa essa en lle? " **Mikä nimesi on?** Hän kysyi Breah hengitti rauhallisesti. haltiat pysähtelivät ja jäivät kuuntelemaan. joku heistä sanoi jotain sen tapaista että kannattaisi varmaan käyttää 'ihmiskieltä.'
"Breah." Tyttö vastasi juuri kun Mies avasi suunsa kääntääkseen äsköisen kysymyksensä. haltiat kääntyivät nyt kokonaan lapsien suuntaan. usiempien ilmeoli järkyttynyt. "M-mani?" **Mitä?** Breah kysyi vapisevalla äänellä. Mies mutisi että ei uskonut Breahin osaavan puhua heidän kieltään, koska eivät tainneet olla tästä maailmasta.
Mies katsoi kahta muuta pitkään ja esitti heille kysymyksen. se oli sama, kuin Breahin. Chloe kurtisti kulmiaan ja Dewe antoi olla. hetken kuluttua molemmat käänsivät automaattisesti päänsä breahin suuntaan. "Hän kysyi teijän nimiä." Chloe läpsäytti kätensä suunsa eteen ja Dewe näytti ymmärtävän. "Dewe." Hän sanoi heti. " Chloe." Tyttö mutisi nolostuneena.

Mies oli jo nousemassa, mutta breah mutristi suutaan. "Mani naa essa en lle? " **mikä sinun nimesi on?** Breah mutisi. häntä nolotti puhua outoa, mutta kaunista kieltä. Mies jäykistyi ja istuutui takaisin tytön vasta päätä. "Mankoi lle irma sint? " **Miksi haluat tietää?** Mies kysyi huvittuneena. Breah sanoi että olisi kivempaa kutsua toista nimeltä, eikä vain 'hyypiöksi' tai 'hujopiksi' tai 'tyypiksi.' Mies nauroi vähän aikaa, muiden haltioden kanssa. " Legolas. "

Haltiat todella aikoivat lähteä. pimeys oli jo laskeutunut vähän aikaa sitten. Legolas yritti nostaa tyttöä hevosen selkään eteensä. Tämä irvisti kuitenkin sen verran, että antoi olla, jolloin Breah nousi omin avuin miehen eteen. "Mankoi naa lle sinome,Breah? " **Miksi olet täällä, Breah?**

Legolas kysyi samalla kun kannusti hevosensa eteenpäin. Haltiat kulkivat väljinä joukkiona. Breahin onnistui bongata muutama ihmishahmo, ja pari Hobittia heidän joukostaan. "Kun tietäisin." Breah ei jaksanut sanoa haltiakielellä. Legolas irvisti hänen takanaan. Hän joutui selittämään asiat juurta jaksain. Legolas nyökkäsi. "Manke nae tuulo'?" ** Mistä olette kotoisin?** Breah vastais olevansa Los Angelesista. Legolas odotti selvästi Chloenkin ja Dewen kotipaikkaa mutta Breah mutisi että ei tiennyt kumpaakaan. Legolas pudisteli harmeliaana päätään.

Mitä pidempään Breah istui hevosen kyydissä, sitä v ähemmän hänen selkäänsä sattui. hän oppi nopeasti kaikenlaista legolasilta. Legolas selitti kaiken alusta loppuun - myös sen, miten he olivat tänne joutuneet.

---

Kun yö vaihtui aamuksi, he pysähtyivät tunnin ajaksi syömään. Legolas vilkaisi lapsia, jotka jäivät etäämmälle. Dewe valitti yhä nälkäänsä. Chloe penkoi laukustaan suklaapatukkansa, jonka oli säästänyt myöhemmäksi. Dewe ei olisi halunnut syödä tytön viimeistä, mutta Chloe suurin piirtein survoi sen hänen suuhunsa. breah irvisti. hänen vatsassaan muljahti ikävästi kun näki haltioden syövän jotain joka näytti hyvin epäilyttävästi linnulta. Chloe ei suostunut vilkaisemaankaan haltiohin päinkään. Breahin vatsassa muljahti uudestaan. Hän kuuli naurun remakan nuotion ääreltä.

Päivän valjetessa enemmän, heidät hoputettiin takaisin hevosien selkään. Legolas oli tällä kertaa melko vaitonainen. #hassua.. istun TSH kirjasta tuttujen hahmojen ympärillä.. onko se edes mahdollista?# Breah meitiskeli, ja puri huomaamattaan huuleensa pienen haavan. Hänen vatsansa muljahteli harmittavan usein. se ei kurissut, joten tyttö onnistui istumaan kunnialla haltian edessä. Kun yö tuli, he leiriintyivät uudestaan. Osa ahltiosta katosi metsän siimeksiin, joka nökötti siinä heidän vieressään. Muut rakensivat pikaisesti nuotion ja kasasivat kiviä sen ympärille. Sitten jotkut sytyttiät tulen, ja toiset päästivät hevoset vapaiksi. ne kuljeskelivat rauhassa heidän lähellään. Jälleen kerran Chloe, Dewe ja breah jäivät etäämmälle aikuisista.

Äkkiä Joku vähän tuntemattomampi haltiosta tuli heidän luoksen kun he puhuivat keskenään. "Tula, hama neva i'naur" **Tule, istu lähelle tulta.** tämä sanoi ja tyttö sävähti. Kutsuiko haltia hänet luokseen? Breah vilkaisi ystäviään. "Sut melloneamin?" **Entä Ystäväni?**

Lopulta he kaikki kolme istuvat tiiviisti ja vaitonaisina nauravien ja laulavien haltioden lähellä. Legolas istui aivan Breahin vieressä, Aragorn (Jonka Chloe oli bongannut eilisiltana, mutta tajunnut asian vasta äskettäin.) aivan Chloen vieressä. Dewe oli ahtautunut heidän kahden väliin. Hobitit polttivat piippukessua, ja kaikki kolme ystävystä nyrpistelivät nenäänsä.

Pian haltiametsästäjät saapuivat parin kaniinin kanssa. He nylkivät, paloittelivat ne ja lisäsivät pataan. Breahin vatsassa muljahti uudestaan. Joku haltiosta ryki ja alkoi kertoa ilmiselvästi tarinaa. Dewe pukkasi tyttöä kylkeen ja vaati häntä kääntämään. Breah oli vaivautunut, ja alkoi hyin matalalla äänellä kääntämään. Välillä hän meni kuitenkin sekaisin, sillä haltia sattui käyttämään sanoja, joista Breah ei olltu varma, mitä ne olivat hänen äidinkielellään. hän vain tiesi niiden tarkoituksen. lopulta Kaikkikolme luovuttivat.

" .. Se oli pimeä yö, kun portit avautuivat ensi kerran. Sinä yönä tapahtui kaikenlaista. hevoset karkailivat, örkit liikkuivat, metsät hiljenivät, ja myrsky yltyi. keskiyön aikaan porteista astui esiin useita ihmishahmoja, jotka liikuivat nopeasti ja hiljaa. he suorastaan hiipivät neniemme alta. huomasimme heidät vasta kun he olivat päässeet jo kaupunkiin! Naiset huusivat, että heidän lapsensa oli ryöstetty. me aloimme ensin epäillä örkkejä, mutta kun näimme ihmisen jalan jäljen, säikähdimme. Tiesimme jo pelkän jäljen perusteella, että sen jättäjä ei ollut tästä maailmasta.

Näin tapahtui kolmessa paikassa. Konnussa, Synkmetsässä ja valkoisessa kaupungissa. Saimme tunkeutujien jäljet nopeasti kiinni, ja jatkoimme heidän jahtaamistaan. Kun saimme heidät viimein kiinni portaalilla, syttyi taistelu. harvoin sellaiseen taisteluun joutuu, suojaa nyt siinä hytäkässä lapsia, pelasta heidät, pelasta oma nahkasi. Ne ihmiset taistelivat oudosti. moni saikin surmansa niiden rauta aseista, jotka pamahtelivat..." haltia kertoi hamapita kirskutellen. Breah rykäisi. Kaikki säpsähtivät ja vilkaisivat tyttöä. " Ase se on sekin.. " Tyttö mutisi vaiteliaana. Legolas käänsi päänsä pois.

"Kolme lasta kuitenkin katosi heidän matkaansa. he olivat niin pieniä, että en yhtään ihmettelisi, että he eivät tietäisi tämän maailman olemassa olosta. Viiden sadan vuoden ajan olemme odottaneet porttien jälleen aukenemista - ja vain kerran ennen viimeisintä se on sen tehnyt. Sillä kerralla örkit olivat ensimmäisinä paikalla. me kuulimme niiden suunnitelmista. he murhaisivat lapset heti kun he sisään tulisivat. niinkuin he aikoivat tälläkin kertaa. Lapset eivät kuitenkaan tulleet. Se sai örkit raivon valtaan.
Silloin me tiesimme että kun portti aukenisi, meidän pitäisi olla valmiina - jotta ehtisimme ensin.

Huvittavaa ajatella että heidän kaltaisensa kykenivät karkaamaan örkeiltä, mutta jäivät kiinni meille."

Haltia lopetti kertomuksensa, sillä ruoka oli valmista. haltiat saivat kuppiin keitonkaltaista kanipataa. sen haju oli niin huumaava, että Breah oli pyörtyä. Legolas vilkaisi häntä huvittuneesti kun tyttö äkkiä kääntyikin katsomaan deweä, jonka ilme oli yhtäkärsivä kuin chloenkin. Breah napsautti sormiaan ja molemmat korjasivat sekunnin murto-osassa ilmeensä. Aragorn virnisteli huvittuneena lapsien reaktiosta. "yrittääkö ne kidu..mmmhfhm!!" Breah painoi kätensä dewe suun eteen heti. "Pöhkö, pää kiinni, ne ymmärtää.. kai.." Chloe tiukkasi. Poika näytti nolostuneelta.
Breahin mielessä pyöri vain äskeinen tarina.. Kolme lasta.. tästä maailmasta.. breahia pyörrytti suunnattomasti. hän meitti kuinka kauan siitä oli kun oli viimeksi syönyt. häntä huimasi tulos entistä enemmän, joten hän antoi olla. Haltioden silmät olivat ilmeisen tarkat, ja huomasivat kyllä pahoinvoinnin. Legolas huokaisi ja tökkäsi tyttöä olkapäähän. "Nälkä?" Tämä kysyi mahdollisimman ystävällisesti. Tyttö avasi heti suunsa, mutta napsautti sen kiireesti kiinni.

Ele ei ollut kovinkaan ystävällinen, vaan ivaava. Breah ravisti päätään. "Savu sen tekee." hän valehteli ja käänsi päänsä ystäviinsä, jotka yrittivät näyttää siltä, kuin eivät olisi kuulleet juuri valhetta ystävänsä suusta. Dewekin oli huomannut ivaavan sävyn, ja Chloe ei pitänyt muiden haltioden katseista, joten kaikki kolme kieltäytyivät - kohteliaasti, paitsi Dewe, joka ilmoitti jo äänen sävyllään, tietävänsä mitä nuo heistä ajattelivat.

---

Chloe

Chloe vältteli katsomasta keittoa syöviä haltiota, ja nukkumaan mennessä, kaikki kolme olivat nälkäisiä, janoisia, ja kylmissään. vaikka tuli paloi läpi ön, he vetäätyivät kauemmas tulesta sillä heistä tuntui ilkeältä olla haltioden, hobittien, ihmisen ja kääpiö seurassa.. Dewe oli totunut jo moiseen käytökseen, mutta se oli uutta Breahille. Chloe ei koskaan ollut suosittu, mutta ei myöskään epäsuosittu, joten tilanne oli kohtalaisen uusi hänellekkin. "Miksi me ollaan ... epäsuosiossa?" Dewe kysyi hysin hiljaa.¨

he nukkuivat kylki kyljessä. "Koska meidän maailmasta hyökättiin 500 vuotta sitten ja ryöstettiin lapsia meidän maailmaan. kolme sinne loppujen lopuks joutu.." Breah mutisi unisena. "..Ja koska noita kuoli hirveesti 'rautaisiin aseisiin jotka pamahtelivat'..." Chloe mutisi. Breah räväytti silmänsä auki hetkessä. "Sä tajuat." tyttö sanoi, ja Chloe tajusi itsekkin että ymmärsi haltia kieltä nyt viimein. He nukahtivat täristen kylmästä, ja näkivät unia, jotka liittyivät tavalla tai toisella viisisataa vuotta sitten tapahtuneeseen.


Aurinko nousi aikaisin sinä aamuna. Chloe heräsi ennen kahta muuta ystäväänsä ja jäi tuijottamaan valkenevaa taivasta. hän ei kuullut liikkumisen ääniä, vaan tasaisen hengityksen ympäriltään. Dewen hiljainen tuhina oli kuin tuutulaulu hänen korvilleen. Chloe nousi istumaan ja varoi herättämästä poikaa. hän näki yhä roihuavan tulen, ja kaksi hahmoa lisäämässä siihen hiukan puita. Aragorn mutisi jotain hiljaisella äänellä kauniille neidolle vieressään. tämä hymyili takaisin autuaasti. Kun hän katsoi henkilöitä, hänelle tuli hyvin surullinen mutta onnellinen olo.

heidän takanaan nukkui sikeästi nuori poika, joka näytti vahvasti Aragornilta. mikäli Kirja jonka hän oli aikaisemmin lukenut piti paikkaansa, Aragornin vieressä oleva neito oli Arwen.
Chloe tajusi tullensa nähdyksi. Aragornin katse lävisti hänet äkkiä. Chloe haukotteli ja hieroi vähän silmiään. Tulen kajo oli niin kutsuva, mutta jokin sai tytön pysymään aloillaan - epäluulo kenties. Hän laskeutui takaisin makuulteen, risti kätensä päänsä taakse, ja jäi katselemaan taivasta, odottaen kaikkien muiden heräävän.

Kolme tuntia myöhemmin he istuivat taas ratsailla. Breah näytteli hyvin ja vastasi Legolaksen kysymyksiin pelkällä hiljaisuudella. Dewe olisi voinut vaikka itkeä, niin nälkä hänellä oli. Chloe puolestaan oli tottunut ruuattomiin päiviin.. Mokomakin isäpuoli olisi joutunut vankilaan, niin hirveä hän oli ollut hänelle. Chloe yritti kestää takanaan istuvan aragornin pojan läheisyyttä. häntä hermostutti tämän edessä. Poika tuntui ihan liian läheiseltä.

Jälleen pimeän saapuessa he pysähtyivät. Kävi kuten edellisiltana. tällä kertaa heitä ei edes kutsuttu nuotion ääreen, ja he istuivat omana hiljaisena rinkinään hiukan kauempana muista. Chloe katsoi Breahta, ja tenttasi tämän elämässä taphtuneista asiosta. Siitä, kuinka hänet oli pakotettu jousiammunta kursseille, miekkailuun kahdella kapealla miekalla,ja ammuntaan. Breah oli kuitenkin jälkimmäisen onnistunut lopettamaan, kun hänen äitinsä oli kuollut kasvaimeen muutama vuosi sitten.
CHloe sanoi, että sai tietää juuri ennen kuin tuli tänne, olevansa adobtoitu. senkin hän sai tietää salakuuntelemalla. Dewe sanoi että ei voinut olla mitenkään aito poika perheessään, aj väitti että hänetkin oli adobtoitu. Hän sanoi että oli aivan liian lyhyt, ja hänellä oli vihreät silmät, ja molemmilla hänen vanhemmillaan oli siniset. se ei siis vain ollut mahdollista.

Breah mutisi että epäili itsekkin. hänen isällään oli kaksois leuka, hänen äitinsä omisti vihreät silmät, hänen isänsä taas tumman ruskeat. (Breahin olivat epätavallisen kirkkaat siniset - liian epätavalliset.) lisäksi, hänen äitinsä oli suuri näyttelijä, ja hän oli joutunut tekemään tälle kasvojen hoidon, hieronnan, hiuksien pesun-harjauksen- muotoilun sun muun, sekä mutakylvyt ja naamiot kolme kertaa viikossa. Hänen takiaan hän oli joutunut miekkailunkin aloittamaan.

Lisäksi he olivat aina ihan eri planeetoilta. Tarinat ja laulut lähtivät jälleen käyntiin nuotion luona. He tuskin kuulivat niitä, kun kuuntelivat toistensa kertomuksia omasta kotipaikastaan. Tytöt kiusaantuivat, kun Dewe kertoi kaiken kokemansa. Breah lupasi että jos näkisi ne idiotit, he eivät uskaltaisi tulla kilometriä lähemmäs Deweä koskaan enää. Dewe nauroi sydänmensä kyllyydestä. Nukkumaan mennessä, kukaan ei muistanut enää nälkäänsä.

---

Dewe


poika heräsi nälkäisenä. Se oli kuitenkin alkanut tuntua jo tavalliselta, joten sitä tuskin enää huomasikaan. Breah istui jo ylhäällä, ja tutki laukkuansa. Hän oli laiha jo muutenkin, ja poika kykeni arvaamaan että tyttö voi vieläkin pahoin. Hänen oli hirveä nälkä. Poika huokaisi. Häntä mietytti, miksi haltiat pitivät heidät nälässä, vieläkin. Pian haltiat nousivat ylös, ja söivät piakisen aamupalan. sitten heidän matkansa jatkui. Dewe huokaisi ja nousi Aragornin eteen tämän avustamana.

---

Puolenpäivän aikoihin, Breahilla ja Legolasilla alkoi olla jo kinan tynkää. Breah antoi asian olla ja päätti olla kuuntelematta tämän ivaa. Tyttö oli loukkaantunut verisesti jostain. Legolas vain pyöritteli silmiään tytölle.
Tuntia myöhemmin Tilanne suorastaan räjähti.

Dewe oli varma että tyttö ei olisi ollut niin äkäinen jos ei olisi ollut nälkäinen. ennen sitä Breah oli ollut jokseenkin hiljainen ja päättäväinen. Nyt se kaikki oli tipotiessään.
Legolas hiillosti häntä edelleen. Chloe mulkoili häntä murhaavasti. "En tajua sua." legolas sanoi haltiaksi. Breah tuhahti. "Ei tarvitsekkaan." Legolas intti vastaan, ja vähän myöhemmin hiillosti häntä jo ilkeällä äänellä. Haltiatkin osasivat olla ilkeitä, aina silloin tällöin, pari muutakin haltiaa alkoivat hiillostaa.
"Te Ihmiset portin takaa olette ihan tyhmiä. Jos teitä ei olisi.." Legolas äkkiä katkaisi lauseensa kesken kaiken. hän näki pienen värähdyksen tytön hartiossa. Breah puri huultaan. "Niin? Menikö pupu pöksyyn, suippokorva?" Chloe ärähti. Breah sähähti hänelle. legolas tuijotti kylmästi Tyttöä. " Jos teitä ei olisi, ne kolme olisivat vielä täällä - minun tyttäreni,aragornin tytär ja Pippinin poika.. teistä ihmishahmoista on ollut aina pelkkää harmia!" Legolas sanoi kylmän viileästi. Chloe naurahti ja pyöritteli silmiään. Dewe kuunteli korvat tarkkana heidän puheitaan. "Kaiken lisäksi te olette vastenmielisiä murhaajia!" Aragorn huomautti. Dewe puri huultaan.

"Pata kattilaa soimaa." Dewe sähähti heti. Aragorn tuhahti pojalle. Legolas tuhahti. Pippin naurahti, ja virnuili. Breah ei saanut kunnolla henkeä. "Ihan tiedoksi, jos siitä on jo viissataa vuotta, MITEN HEL**TISSÄ SÄ KUVITTELET, ET ME OLTAIS OLTU JO SILLON SYNTYNY?!" Chloe ärähti. Breah arvasi legolaksen vastauksen jo etukäteen. "olenhan mäkin jo yli tuhatvuotias." legolas sanoi Ärsyyntyneenä.

"HAhA!" Dewe naurahti. "Sä ehkä, mut tiedokses, me ollaan vasta neljätoista, kolmetoista ja kymmen vuotiaita. Joten siitä on monta sataa vuotta. ehei, me ei oltu viel synnytykkää sillon." Dewe huomautti. Pippinin ilme muuttui hetkessä. Dewen puheissa oli järkeä.
"tämän maailman aika kulkee erilailla." Aragorn huomautti. Breah laski nopeasti päässään. "korkeintaan mitä on osattu, on ollu huutaa ja kirkua. ja itkeä. ja nukkua. ja maata selällään." Breah sanoi mahdollisimman tyynesti. Legolas virnuili tytön selän takana.
"just joo. Niihin te ootte siltikin syntyneet, niinä te tuutte pysymäänkin. vastenmielisinä loisina." Pippin huomautti ja merri nyökkäili tyytyväisenä. Breahille alkoi riittää.

"Ihan miten vaan - omapahan on asias." Chloe sanoi ja puri itsekkin huultaan. legolas jatkoi hiillostamistaan vielä pitkäänkin. Äkkiä Breahilla napsahti. Hän harkitsi jonkin aikaa ennen kuin liikahti.
"Ollaan kuultu että ihmisvanhemmat siellä ei välitä penikoistaan. Ne kuulemma myy niitä orjiksi, pitää nälässä, haukkuu, ja potkii kaduille. Tytöillä ei ole edes omia vaatteita, vain riepu.. ja kaiken lisäksi, te pilaatte ilmaa rautakoreillanne.." legolas sanoi."Ja kaikilla ei ole edes äitiä, joka rakastaisi kuin.." Kun breah liikahti, Legolas tiesi osuneensa arkaan paikkaan. Breah tunsi veren maun jo suussaansa.

"Hmmh... Riepu juttu ei edes ole totta, ja orjia siel ei oo ollu vuosikymmeniin.. Nälkää kokee vaan ne jotka on köyhiä.." Breah huomautti. legolas irvisti. Sitten tytölle riitti. "Ja, mistä sinä et tietäis, vaikka joku olis tappanut jonkun rakastavan äidin?" Chloe kysyi äkkiä. ei sinänsä että breahin äiti olisi ollut rakastavainen.

"Ihmiset tappaa ihmisiä? omia kansalaisiaan?! Todellisia vasten mielisiä friikki olentoja!" Legolas huudahti. Arwen oli pysynyt hiljaa koko kinan aikana. Muut joukkiosta repesivät nauruun. Breah tunsi silmiensä vuotavan. hän piilotti kasvonsa hiusten sekaan. "Selvä - Jos me kerran ollaan vastenmielisiä .." Breah sanoi, ja hyppäsi alas hevosen selästä. legolas älähti jotain. tyttö laskeutui tyynesti jaloilleen. Chloe hämmentyi, ja seurasi hetken päsätä esimerkkiä - hänkään ei jaksanut enää. dewe hyppäsi alas vain ystäviensä puolesta. Breah lähti kävelemään ihan toiseen suuntaan kuin haltiat.

"En tajua miksi te edes raahasitte meitä mukananne. Olisitte jättäneet meidät vain niiden örkkien armoille. ja, jos me kerran ollaan niin hiton vastenmielisiä loisia,murhaajia,kylmäverisiä,kivisydänmisiä,orjia,maanmatosia,tyhmiä,idiootteja, joilla ei ole kunnon perheitä, ja jotka on kiusattuja, MIKSI IHMEESSÄ TE ETTE VAAN PASSITTANUT MEITÄ TAKAISIN SINNE MISTÄ ME TULTIIN?!" Breah kääntyi ympäri ja tuijotti leiskuvin silmin legolasia silmiin - ja siirtyi sen jälkeen aragorniin, ja sitten pippiniin. Arwenin hän kohtasi viimeisenä - edes hänen järkyttynyt katse ei saanut häntä horjumaan.

"Koska te halusitte kiduttaa?! Koska teitä oli hauskaa?!" Breah ärisi. Legolaksen sydäntä alkoi äkkiä painaa,ja kaikkien haltioden kasvoilla oli tuskaa.
"Vai senkö takia et me satuttiin tielle, ja te halusitte purkaa pahan olonne MEIHIN?!" Chloe ärisi. Breah irvisti.

legolas tajusi menneensä ihan liian pitkälle. hän laskeutui hevosen selästä ja käveli lapsia päin. "Älä tuu yhtään lähemmäs, ettet vaan saa tartuntaa meistä." Dewe huomautti purevasti. Legolas irvisti. "Noin huonoja herjoja mä oon kuullu muuten viimeks tarhassa." dewe mutisi.

"Breah.. Mä.." Legolas änkytti ja hänen jalkansa hyvä jos kantoivat."Mitä?! olet pahoillas? liian myöhästä suippokorva!" Breah huusi. haltiat katselivat välinäytöstä tuskainen ilme kasvoillaan. Breah tiesi alkavansa kohta itkemään - sitä ennen olisi häivyttävä.
"Arvaas mitä? Mulle riitti." Tyttö sanoi ja kääntyi ympäri, lähti marssimaan raivostuneena joelle päin. legolas ojensi kätensä ja huusi häntä. Äkkiä Breahille tuli mieleen yksi herja, jonka hän tiesi olevan tarpeaksi paha vahingoittaakseen haltiamiestä. vielä kerran hän kääntyi ympäri. "Legolas, Auta miqula orqu" **Mene pussaamaan örkkiä.** Breahin sydänemmessä jysähti, Dewen suu loksahti auki, Chloe tuijotti suurin silmin tyttöä. Sitten hän känätyi ympäri, ja marssi tiehensä. Dewe juoksi hänen peräänsä. Chloe ei suonut ainuttakaan katsetta enää taakseen, ja säntäsi kaksikon perään. Joku haltiosta mutisi. "He eivät selviä huomiseen.." Tuli hiljiasta. Legolasin polvet pettivät. Hänen tyttärensä oli noussut häntä vastaan. "Kyllä he selviävät. Tuo tyttö on tulesta luotu." Arwen sanoi ja meni alas legolasin luokse. Pitkästä aikaa mies itki.

---

Breah


Breah käveli eteenpäin tarmokkaasti. Kertaakaan hän ei katsonut taakseen. hän ei kuullut mitään, ja jo jonkin ajan kuluttua tämä nojautui kiveä vasten, ja haukkoi henkeään. hän laski kätensä sydänmelleen. Hän sai kuulonsa pikku hiljaa takaisin ja kuuli Dewen askeleet. chloe seurasi aivan perässä. Breah ryhdistätyi lähes heti ja kovetti itsensä. Dewe katseli surullisin silmin tyttöä. "Ookei. Mä haluan kotiin." Breah sanoi yks kantan ja vilkaisi Chloeta. "Breah.. me ollaan jo kotona." dewe mutisi. Breah inisi. Hän sanoi että ei suostunut uskomaan mokomaa moskaa.

"Mieti nyt! Sä olet haltia, minä hobitti, toi puolhaltia tai vastaavaa! Kolmehan niitä sillon vietiin! meitä on kolme! kaikki täsmää." dewe älisi. Tyttöä koski aina vain enemmän. Breah mutisi että ainakana hän ei voisi palata. Muut kaksi tehkööt mitä huvitti - hän ei estäisi. Dewe sanoi että seuraisi tyttöä hamaan loppuun asti. Ensimäiseksi he hankkivat kaikenlaista syötävää itselleen. Ateria kostui marjoista ja ketunleivistä, ja joki vedestä. he söivät silti paljon. vaikka se söivät marjoja, nälkä jäi. Breah vapisi yöllä vartiossa.

Hänen mieleensä mahtui vain riita, ja joku hänen päänsä sisällä motkotti, että ei heidän olisi pitänyt ottaa hatkoja - tätä menoa he kuolisivat. Breahia häiritsi aina vain enemmän riita. siihen sekoittui myös tunteita Legolasia kohtaan. Dewen puheissa oli jälleen järkeä. Jotenkin Breah aavisti sen todeksi. He oikeasti kuuluivat tänne. Breah iski päänsä polviaan vasten ja hakkasi sitä niitä vasten jonkin aikaa. Äkkiä hänen päätään alkoi särkeä, ja hän nousi ylös. hän voi jälleen pahoin. Nälkä kaivoi taas hänen mahaansa. tytöstä tuntui että tiesi nyt miltä tuntui oll anorektikko.

Aamun sarastaessa, hän kuuli ääniä takaataan. Breah herätti muut, ja kipusi varovasti katsomaan. hänen silmiinsä nousivat kyyneleet. Legolas, Aragorn, Arwen, pippin, ja merri olivat erkaantuneet muusta joukosta ja saapuneet etsimään jotain. Legolasin kasvot olivat tuskasta vääntyneet. Breah melkein itki, mutta räpytti silmiään, ja kovetti itsensä uudelleen.

Dewe kipusi varovasti hänen viereensä, ja Chloe toiselle puolelle. Arwen huusi jotain. "Chloe?!" Chloe Breahin vieressä säpsähti. "Pentu?!" Aragorn huusi vuorostaan. "Pentu?" Chloe kysyi hiljaa kuiskaten Deweltä. tämä kohautti olkiaan. "Dewe?!" Pippin huusi vuorostaan. he hajaantuivat, ja seurasivat heidän jälkiään. legolas tuijotti maahan ja näki Breahin kevyen jäljen maassa. ne näyttivät johtavan erään kallion luokse. Tämä ei huutanut heitä, vaan lähti kävelemään murheen muratamana sitä kohti.
Breah liikahti. Aragorn hoksasi tämän ja säntäsi legolaksen luokse. arwen saapui hetken kluluttua ja Pippin kipitti paikalle viimeisenä. Legolas jatkoi matkaa kalliolle. Breah liusui pois, ja asettui nuoren puun varjoon. Chloe ja dewe katsoivat toisiaan, nostaen päänsä kaikkien näkyviin. sitten he roikkuifvat käsillään tyynesti kylmin katsein kielekkeellä. Arwen säntäsi Chloen luokse heti.Chloe työnsi arwenin irti itsestään. aragorn jäykistyi ja rykäisi. tyttö luisui pois heidän luotaan, ja dewe seurasi. Kun Chloe käänsi selkänsä Aragornille, ja Dewe kieltäytyi edes vilkaisemasta Pippiniä, Breah pysyi vaiti puun varjossa. Legolas jäi kallion harjanteelle.

Breah uskoi että kaiken sen sanomansa jälkeen olisi turha pyytää anteeksi. Legolaksen silmät kiersivät pikaisesti kallion. Vähän aikaa kun Aragorn arwen ja pippin pyytelivät anteeksi,anoivat anteeksi antoa, Chloe heltyi. Dewe piti pintansa, ja kieltäytyi tulemasta. Hän tulisi vain jos Breah haluaisi tulla. Legolaksen ilme synkkeni. Hetken kuluttua Chloe marssi legolaksen teen ja katsoi pitkään halveksivasti. "Siinä sulle purtavaa." Tyttö sanoi kovaan ääneen. hiukan hiljaisemmin hän jatkoi. "Se kärsii sun takias - vaikka se ei sitä näytäkkään meille. kovettaa vaan ittesä kun ei saa henkeä." Sitten hän vilkaisi puun varjoon ja marssi aragornin vierellä tiehensä. Dewe seisoi hievahtamatta paikoillaan.

legolas huokaisi, ja laskeutui alas. vasta silloin hän näki tytön istuvan hievahtamatta varjoissa. Tämä tosiaan kärsi, vaikka kasvot olivatkin kiviset. Legolas käveli varjoon, ja lopulta istahti tytön viereen. tämä istui vaitonaisena niin kauan että Dewe ja pippin jättivät heidät kaksi rauhaan. Legolas huokaisi hiljaa. hän ei tiennyt mistä aloittaa. Äkkiä Breah oli jo murtua. hän henkäisi ja puri raivokkaasti huultaan. legolas ei liikahtanutkaan.

meni tunti ennen kuin kumpikaan liikahti. aragorn ja arwen ottivat rennosti ja katselivat taivasta. Pippin ja Dewe puhuivat jostain.

Legolas kiersi varovasti kätensä tytön toiselle oalle. Breah jäykistyi ja puri vielä kovempaa huultaan. Legolas näki veri pisaran valuvan tytön leukaa pitkin. veren maku Breahin suussa voimistui. Breah räpytti pariin otteeseen silmiään. häntä järkytti, että kaiken sen kokemansa jälkeen, Mies tuli vielä, ja suostui koskemaan häneen. meni hetki, jos toinenkin, ja breah painoi päänsä polviaan vasten. hän alkoi itkeä hiljaa ja salaa. legolas tunsi kyllä hartioden värinän mutta ei osannut reagoida. heidän välilleen oli noussut jonkinlainen muuri, jonka ylitse olisi hankala päästä.

Sitten Legolas veti Breahin rintakeäähnsä vasten. tämä se vasta saikin Breahin itkemään. Haltia silitti tytön hiuksia, rutisti rinta kehäänsä vastan, silitti lisää. "A-Amin h-hiraetha.." **Olen pahoillani.** Breah onnistuis nyyhkäisemään. legolas painoi hänet tiukemmin rintakehäänsä vasten.

---

Aina välillä Breah sai itsensä kasattua.mutta sittä legolas teki jotain, mikä sai hänet aina repeämään uudestaan itkuun. Legolas huokaisi. hän ei ollut ihan odottanut tämäntapaista käytöstä. hän oli odottanut lisää huutoa, loukkauksia, sättimistä, ja ärinää. Ilmeisesti tytössä oli myös se herkkä puoli. Hänestä alkoi tuntua, että Breah ei normaalisti melkein koskaan huutanut ja herjannut niin paljon.
Legolas tiesi että anteeksi pyydettävää oli myös hänellä. "Breah..Amin hiraetha .." Legolas sanoi.
"Se.. oli eräänlainen.. typeryys.. testi kai.. itsekurissa.." Legolas vaikeroi vaivautuneena. Breahin hengitys lakkasi äkisti. hän sulki silmänsä ja pakotti itsensä hengittämään. "Ja te.. tota.. teitte jotain ihan uskomatonta. Te vaan lähitte. Muut olis hyökänny kimppuun." Legolas rykäisi. Breah pysyi hiljaa. Oi miksi haltian piti mennä pilaamaan heidän 'rauhansa?'


Sen jälken legolas hiljeni. "Kai sä tiedät .. et.. me.." Legolas kysyi haeskellen sanoja. "Ollaan eri maailmoista - kirjaimellisesti...Ada "** isä tai Isähahmo** Legolas naurahti hiukan Breah vain sulki silmänsä. Hän ei kyennyt vieläkään unohtamaan. jokin hänessä nakerteli hänen itsetuntonsa reunoja. Aragorn kipusi kallion harjanteelle. "Legolas, Lle merna aut? " ** Menemmekö?** Tämä kysyi hiukan hymyillen. Legolas sanoi tulevansa kohta. Aragorn kohohautti olkiaan ja meni takaisin Arwenin luokse tyynin ilmein. "On ne molemmat elossa - vielä." Hän vitsaili. Arwen iski häntä kyynärpäällään kylkeen.


Breah mutisi jotain ihmeellistä, nousi ylös, ja rojahti takaisin. häntä pyörrytti enemmän kuin ikinä - nälkä kasvoi, ja päätä särki. hän näki mustia pilkkuja silmissään, joiden luomet olivat jo lupsahtaa kiinni. Hänen isänsä napapsi tytön kevyästi kiinni. tämä katsoi vähän aikaa tyttöön ja tuhahti. sitten hän auttoi tytön toiselle puolelle."Tira ten' rashwe! " ** Varo! **

Legolas sanoi ja esti Breahia kaatumasta. Arwen vilkaisi pikaisesti väsynyttä tyttöä. legolas piti tytöstä varuiksi kiinni vielä ratsaillakin. he saavuttivat illan pimentyessä muut. Jokainen seurueesta osoitti jo pelkällä katseellaan katumustaan. Breah tuskin huomasikaan sitä. hänestä he katsoivat lähes säälivästi.

Legolas raahasi tytön nuotion ääreen. Seurue oli valmistanut jälleen keittoa, tällä kertaa kalasta. Legolas nappasi kaksi kuljoa ja lusikkaa. Hän toi myös lopen uupuneelle tyttärelleen kulhon.
Breah tajusi vasta vähän ajan kuluttua että piteli käsissään kulhoa. häntä alkoi etoa ruuan näkeminen. Dewe isuti nälissään hänen vieressään. Kukaan ei ollut tajunnut tuoda rassukalle ruokaa. Breah tuijotti kulhoa, tajuamatta mitä piti tehdä, kunnes tökkäsi poikaa. Legolas tuijotti tyttöä kun tämä ojensi täyden kulhollisen pojan syötäväksi.
Dewen ilme synkkeni ja tökkäsi Breahin mahaa. tämä vain pudisti päätään. "Amin autien rath " ** Minä menen nukkumaan.** Niiden sanojen saattelemana hän poistui nuotio piiristä kauemmaksi nukkumaan. Takaansa hän kuuli vielä Dewen sanovan Chloelle jotain. Legolaksen äänen hän erotti selvästi. "Amin dele ten' he.." ** Olen huolissani hänestä..**

Breah kaatui maahan, ja nukahti lähes välittömästi, välittämättä viileästä tuulesta. Jossain välissä joku kävi laittamassa viitan kaltaisen vaatteen tytön ylle. tyttö veti sen unissaan tiukemmin itseään vasten. Haltia hymyili ja silitti tytön poskea.

---

Aamulla Breah heräsi. hänen vatsaansa sattui enemmän kuin yöllä. Ihan kuin joku olisi hakannut häntä puukolla vatsaan. siksi tytöltä meni hetki aikaa tajuta että ei nukkunut enää siellä, mihin oli yöllä nukahtanut. Hän makasi isänsä vieressä. Ja hänellä oli harvinaisen lämmin olo. Tyttö nousi istumaan varovasti, ja viitta tipahti hänen yltään. Hän katsoi sitä vähän aikaa, ja käänsi katseensa takaisin nukkuvaan Legolakseen.


Silmä kulmastaan hän näki Liikettä nuotiolla. Arwen oli jo noussut ylös, ja valmisteli aamupalaa. Kiljuvassa nälässään tyttö nousi seisomaan. Jälleen hän olisi rojahtanut alas, ellei olisi ottanut jostain tukea. Häntä huimasi vieläkin, kun hän hipsi naisen luokse. arwen katsoi häntä kun hän pääsi hänen luokseen. arwen vilkaisi tyttöä, joka tylsyyttään alkoi auttamaan.
He saivat aamiaisen nopeasti valmiiksi.

Arwen pyöräytti silmiään tytölle, joka laahusti istumaan hiljaisena kauemmas. Jälleen tytön vatsa muljahti. arwen saapui hänen luokseen. "Oletko nälkäinen? et ole tainnut ihan vähään aikaan syödä." Tämä sanoi yksinkertaisesti. Breah mutisi että ei hänellä nälkä ollut. Samalla hetkellä hänen mahansa päästi äänekkään vastalauseensa, ja tyttö karahti punaiseksi ja painoi päänsä. "Vähän." tyttö ryki hiljaa. Arwen naurahti ja ojensi kulhon. Sen liiemmin katsomatta, mitä se oli, hän alkoi lusikoida rauhassa keittoaan. hetken päästä hän tunsi jonkun käden silittävän selkäänsä.

legolas hymyili ja nousi istumaan. sitten tämän katse osui vielä melekin täyteen ruoka kulhoon. Breah olisi voinut vaikka vannoa, että Legolas hymyili. sitten hän kiirehti arwenin luokse.

---

Luku II

Chloe

Seurue jatkoi matkaansa aikaisin sinä aamuna. Chloe istui tyynesti aragornin edessä. Dewe oli siirtynyt nyt Pippinin seuraan. Merri lateli vitsejään, ja sam pälpätti innokaasti hänelle samaan aikaan piippukessusta ja luonnosta - Dewe nuokkui tylsistyneenä. Chloe oli ärsyyntynyt salaa siitä, että hänellä oli veli. Veli joka roikkui koko ajan käsipuolessa ja suojeli. Chloe tiesi pärjäävänsä itsekkin mainiosti.
Aragorn naureskeli välillä tytön ilmeille. Arwen hymähteli. Aina kun Chloe katsoi Legolasiin, Breah katsoi häntä. hänen katseensa oli tylsistynyt. Ensimäistä kertaa hevoset kannustettiin laukkaan. Chloe hätkähti kun hevosen vauhti voimistui. Breah sitoi hiuksensa, kesken laukan, sillä häntä näytti iljettävän ajatus vapaista hiuksista - aiankin kun takana istui joku.

---

Chloe oli vaiti lähes koko matkan ajan. Aagorn jutteli ystävälleen Gandalfille, ja Dewe Mutisi jotain ihmeellistä. Breah oli yhtä vaiti kuin Chloekin. Legolasta se ei tuntunut paljon haittaavan.

Sinä yönä joukosta erosi vain tietyt hahmot, jotka liikkuivat hevosin. Breah oli saanut jonkinlaisen 'kohtauksen' Chloe oli sähähtänyt legolakselle sen olevan allerginen reaktio. Dewe oli saanut selittää hänelle pitkät ajat mikä 'allergia' meinasi. Breah oli älissyt että kesti, sillä se oli ainoastaan ihottumaa. tuntia myöhemmin myös Dewe sai saman reaktion. Ja siitä puoltatuntia myöhemmin

Chloekin alkoi olla tuskissaan. Legolas joutui paniikkiin, ja breah joutui väkisinkin painaman tämän takapuolen maahan ja hyssyttelemään.
Aragorn päätti silti, että he lähtisivät kiireesti seuraavaan haltiakaupunkiin. legolas marisi että he menisivät Synkmetsään. Arwen ilahtui ajatuksesta, ja lähti heidän mukaan. (Puhumattakaan Gimlistä, joka tuli sitten Merrin kanssa pippinin jäljessä.)

Chloe mietti tarkkaan, mitä oli syönyt. Hänen mieleensä muistui ne marjat, joita olivat onnistuneet löytämään vähän aikaisemmin. #Hitsit. vadelma.# Hän ajatteli. Breah valitti typeyytään, kun ei ollut muistanut olevansa keittämättömälle porkkanalle allerginen. Hän oli koksenut sellaiseen kun oli auttanut arwenia. Dewe marmatti ja kirosi mansikat maasta taivaisiin. Aragorn pyöritteli hämmentyneeä päätään. heidän lapsensa käyttivät ihan vieraita sanoja.


He ratsastivat läpi yön. ja vaikka chloe, Breah, ja Dewe hokivat että ei ihottuma ollut vaarallista, heidät kiidätettiin suoraan Synkmetsän ytimeen ja siitä aina suoraan Thranduilin luokse. Legolaksen Veli, ( Breahin setä ) Eldon, katsoi hämmentyneenä tyttöä. hänen katseensa siirtyi chloehen, ja lopulta Deween. Ed' i'ear ar' elenea!* Olette löytäneet heidät!" ** Meren ja tähtien kautta ** Tämä huusi ja hänen isänsä asteli viimein näkyviin. hän päästi saman huudahduksen ja riensi lasten luokse. "Mitä teile on käynyt?!" Thranduil kysyi ja siveli Breahin kasvoja. "allergia." Thranduil mietti hetken ja nyökkäsi. hän käski lapsia seuraamaan Breah läpsäisi kämmenensä otsaansa ja pyöräytti silmiään. Chloe hyppelehti iloisen haltiamiehen peräsä. Dewe sai oikeasti juosta, sillä hänen jalkansa olivat lyhyemmät kuin muiden. Pippin ja juoksi samalla tavalla hänen rinnallaan.

Kolme päivää myöhemmin Breahilla ei ollut ihottumaa missään. Chloella oli erää vain toisessa olkapässä hyvin pienikokoinen läntti. Dewe oli jo ensimäsienä päivänä pomppinut heidän ympärillään - hänen ihottumansa oli hävinnyt yön aikana. Kolmikko vietti aikaansa parvekkeella, johon piastoi päivisin aurinko. He nauroivat keskenään.
Breah ja Chloe yrittivät opettaa jopa Dewelle haltiakieltä - mikä ei osoittaunut kovinkaan helpoksi. Kun he eräänä päivänä istuivat jälleen parvekkeella ( Breah sen kaiteella, Dewe seinän vieressä, Chloe istui tuolin kaltaisella jakkaralla pöydän ääressä) Saapui Eldon heidän luokseen. Tämä istahti Breahin viereen ja alkoi letittämään tyynesti hänen hiuksiian. "Mani?!"**mitä?** Tyttö sanoi ja vetäytyi kauemmas. Eldon nauroi. "tervetuloa kotiin Saraclya." Breah mulkoili setäänsä (tosin hän ei tiennyt sitä vielä) "Nimi on Breah - ei mikään saraclya." Eldon hymyili. Kunhan mies oli selittänyt, miksi oli sanonut häntä Saraclyaksi, Breah tuhahti. "Olkoot 'haltianimi' Se on yhä Breah okei?" Eldon huokaisi ja suostui tähän sitten hän kysyi, milloin viimeksi tyttö olikaan pessyt hiuskensa. Chloe tirskahti ja DEwe rykäisi. Masentuneena toisten reaktiosta, tämä marisi että ei ollut paljon tilaisuuksia parin viime kuukauden aikana. Eldon raahasi hänet siis kylpyhuoneeseen, ja jätti peseytymään rauhassa. Chloe valtasi kaiteen heti tytön kadottua. Dewe kipitti hänen luokseen ja jäi tiirailemaan maisemia.

---

Kolmea kuukautta myöhemmin Breah hyvä jos muisti mistä oli tullut, miksi, ja miten. Koko hänen elämänsä oli kääntynyt päälaelleen. Chloella oli vaikeuksia sopeutua, sillä hänen veljensä roikkui yhä käsipuolessa. Dewe hihitteli heidän selän takanaan. Mitä enemmän ystävykset oppivat toisten tavoille, sitä vähemmän he halusivat palata takaisin kasvatti perheidensä luokse. Pippin tyrkytti yhä piippukessua Dewelle, joka tuntui karkaavan paikalta aina, kun näki savukiehkurankin.

Kaikien heidän elämänsä kääntyi nurinniskoin. He unohtivat elektroniikan, alkoivat olemaan kuten muutkin. Dewe vietti suurimman osan ajastaan Breahin seurassa, ja Chloe meni ja tuli milloin mitenkin. Iltaisin he kokoontuivat kuitenkin jonnekin rauhalliseen paikkaan ja muistelivat haikeina mennyttä elämäänsä.
"Ne on varmaan jo huomanneet meidän katoamisen." Dewe sanoi eräänä iltana. Chloe huokaisi ja tuijotteli maata. Breah katseli ympärilleen. He olivat tänä yön tulleet puutarhaan, ja isutuivat nyt joillain kivillä. Breahilla oli vahva tunne, että uutisissa ja kaikkialla olisi juttua kolmen lapsen katoamisesta. jos he palaisivat, syntyisi varmasti sekasorto. Mutta oliko edes mahdollista palata? Breah näperteli hius suortuvaansa. Ja tietysti kaikki huomaisivat eron. Breahin hiukset olivat nyt haltioden tavalla kiinni, ne hohtivat entistä paremmin, ja kaikkien heidän kasvonsa, vammansa, ja vaatteensa olivat paremmat. Miten he sen selittäisivät?
"Kuolevat varmaan huoleen." Dewe lisäsi masentuneena. Chloe vilkaisi Breahia ja kietoi kätensä pojan hartiolle. Suurinpiirtein tähän malliin heidän elämänsä jokainen ilta meni. Aluksi oli ollut helppoa vain antaa mennä, mutta pikku hiljaa ikävä menneeseen oli iskenyt. Legolas, Aragorn, ja Pippin seka muut hatiat ja ihmiset sekä kääpiöt ja hobitit tiesivät muutoksesta. Jokaisen kasvoilta paistoi masennus, vaikka he yrittivätkin salata sen mahdollisimman hyvin. Lopulta Legolas otti asian puheeksi kun hän Breah olivat metsällä. Yleensä Breah vain kulki mukana, hän kun ei omistanut aseita vielä.


"Breah, oletko ajatellut palaamista Los angelesiin?" Hän kysyi samalla kun tutki maastoa. Breah piti suunsa supussa. Totta kai hän oli ajatellut, oliko kysymyksessä edes järkeä? Legola jatkoi syvemälle metsään. Breah toivoi silloin että dewe ja Chloe olisivat olleet mukana. hän oli yksinäinen, vaikka pitikin metsästä ja pystyi aistimaan kaiken sen elon sen siimeksissä. hän siis lähti seuraamaan Legolasta. "Joskus.mutta siitä syntyis sekasorto, jos me palattais. ne on varmasti huolissaan." Breah sanoi hiljaa kavuten puuhun legolasin luokse.Tämä vilkaisi häntä altakulmain ja ampui kotkan nuolillaan alas.

Chloe kykki pusikon takana, ja salakuunteli meneillään olevaa kokousta. se käytiin haltiaksi, ja koski heidän maailmaansa, josta olivat tulleet. Kokous käytiin ilmeisesti siksi, että porttien pelättiin aukenevan jälleen. Joku suurempi voima ilmeisesti käsitteli niitä. Dewe istui hänen vieressään ja rapsutti päätään. "Porttien?" hän kuiskasi hyvin hiljaa.
Breah tuli vasta myöhään ilalla takaisin. Sinä iltana heidän kokoontuessaan, kaava rikkoontui. Breah kuunteli kaiken mitä Chloe ja Dewe oliva kuulleet, ja päätti jäädä seuraavana päivänä itsekkin salakuuntelemaan, sillä Chloe kertoi, että kokousta jatkettaisiin vielä.

---

"onko se edes mahdollista? Mitä Toreke* haluaa ? " ** Paholainen ** eräs haltiosta kysyi ja elehti hurjasti käsillään. Thranduil mutisi harmissaan sen olevan mahdollista. Haltiat voivottelivat. Aragorn pudisti päätään. "tästä on keskusteltu jo pari vuosisataa. kertaakaan se ei ole ollut näin lähellä murtumista. Mitä tapahtuu jos kivirinki murtuu?" hän kysyi ja hiljaisuus laskeutui heidän keskuuteensa. Kivirinki oli tärkeä portaalille. jossain etelässä oli vielä toinenkin, mutta tämä jsota Breah ja kaksi muuta olivat tulleet, oli lähin ja voimakkain. "jos Toreke saisi sen murrettua, hän voisi kulkea vapaasti tästä mailmasta toiseen, ja valloittaa sen. se ulottovuus olisi hyvin helppoa alistaa, silä sen moraali on alhainen." Elrond puolihaltia sanoi matalla äänellä. Aragorn vajosi syvemälle tuoliinsa. Gimli älisi että jotain oli tehtävä, sillä jos ei, tulisi pian olemaan ihan liian myöhäistä. Toreke oli ovela, ja hankala tavoittaa, ja mikäli hän menisi siihen maailmaan, pian myös he olisivat hänen valtansa alla, ja oliot taivaalta murskaisivat heidät. Legolas, aragorn ja muutama muukin haltia ja kääpiö yhtyi tähän. Pippin nyökytteli kiivaasti päätään.
"Mutta mitä me teemme?" Nuori haltian alku kysäisi yks kantaan.se aiheutti suurta eripuraa. toiset halusivat edetä hitaasti ja ahrkitusti, toiset ehdottivat avointa sotraa, mutta viimein Arwen nousi ylös. vähitellen piiri hiljeni ja käänsi katseensa naiseen. Arwen käveli kehän keskelle ja alkoi puhua hiljaisella, rauhallisella äänellä. Hänen isänsä vaihtoi asentoaan tuolissa.
"Toreke on nopea, ovela ja vahva. hän hallitsee voimia joita emme ole ikinä ennen tavanneet. Olisi typerää lähteä avoimeen sotaan, mutta tyhmää jättää se tekemättä. juuri tätä hän haluaa. hän antaa meille kaksi vaihtoehtoa! " Arwen aloitti miehet kuuntelivat neitoa vakavin ilmein. "Esitätte kysymyksiä, joita hän haluaa teidän kysyvän. Mutta ette kysy olennaisinta asiaa; Miksi hän tekee niin?" Arwen sanoi kantavalla äänellä. Ringissä oli hiiren hiljaista, kunnes Gloin lopulta rykäisi. "Noo.. Miksi hän tekee niin?" Arwen hymyili hänelle.

"Viisisataa vuotta sitten hän tuli tähän maailmaan. Jo silloin hän tiesi tarkalleen mitä etsi. ja etsii edelleen. Hän omistaa mustan magian, mutta haluiaisi myös neljä muuta voimaa, jotka muodostavat yhdessä viidennen." Arwen sanoi jälleen tyynesti. Aragorn huokaisi tuskin kuuluvasti Gimli pyöritteli silmiään. [i]"Voi rakas Arwen! Puhut salatuilla sanoilla! Kuinka voisimmekaan ymmärtää nuo sanat kokonaan, sulokieli?" Aragorn huudahti ja käveli vaimonsa luokse.Tämä hymyili ja asetti kätensä miehen olkapäille. "Kohtalo suojeli lapsia aikoinaan, mutta nyt heidän on pärjättävä ilman. Neljäs on kadonnut aikoja sitten, mikä suojelee häntä yhä. Mutta ajan olessa oikea, hänkin jää yksin pimeyteen, ja hakeutuu heidän luokseen." Arwen hymyili. Legolas huokaisi, hyvin hitaasti hän nousi ylös, ja pudisti päätään. "Onko meillä vaihtoehtoja? Kuinka kerromme heille? mitä me teemme sillä välin?! He eivät osaa vielä taistella." Legolas älähti välittämättä siitä, käyttikö haltiakieltä, vai eikö. Arwen huokaisi ja siirtyi halaamaan Legolasta. "He oppivat. ja Breah osaa jo - joten kuten. Kertomisesta puheen ollen.." Tässä kohdin Arwen soi yhden sekunnin mittaisen silmäyksen lasten suuntaan, jotka piileskelivät pusikossa.

---

Breah, Chloe ja Dewe norkoilivat sepän pakeilla päivät pitkät. Thranduil ei ollut anta

aamupalan jälkeen hän kiirehti takaisin pajaan, jossa he kävivät tunnin mittaisen keskustelun kiekon mahdollisuudesta. Ensimäinen versio painoi ihan liikaa, toisesta tuli epämuodostunut, ja kolmas ei lentänyt metriä pidempään, ja senkin epätasaisesti.

"Jos juottaisimme siihen Mithriliä?" Seppä kysäisi. he tarttuivat tuumasta toimeen, ja saivat aikaan kauniin valkean kiekon, jossa ulko ja sisä reunassa oli mithriliä. se ei lentänyt sen paremmin, vaikka olikin kevyempi. "Kuvio voi olla väärä." Breah sanoi äkkiä. He sulattivat kiekon, ja juottivat siihen kiekuroita. yksi jokaiseen suuntaan, ja yksi yhdistämään jokaista. edellinen teos oli nyt sekoittunut aiemman kuvion kanssa, ja muodostanut Ithielieniä. Seppä nauroi, ja kertoi kiekon nyt hohtavan pimeässä tarvittaessa.

Breah heitti kiekon pienellä liikkeella lentoon pajan takapihalla. Kiekko oli unelma. se lensi runsaat satametriä, ja kääntyi ilmassa kuin bumrangi, ja palsi takaisin. Breah hätkähti ja sai kiekosta kiinni viime hetkällä.

dewellä ei ollut ongelmia. hän opetteli käyttämään Pippinin vanhaa miekkaa. se ei ollut helppoa, mutta parempi kunto pojalla oli. aragorn naureskeli aina silloin tällöin heidän 'kinoilleen'. Breah tyynenä harjoitteli Dérasinsa käyttöä, ja hallitsi sen pian niin hyvin, että kykeni yhdellä vaivattomala liikkeellä 'avaamaan' sen kokonaiseksi, ja samalla liikkeellä sivaltamaan. Keskikesä oli viimein tullut.

---

Keski kesän tultua tulivat myös harmit. Uutiset heidän kotoaan saivat heidät pahoinvoiviksi, sillä siellä ei voitu hyvin. portti murtui murtumistaan ja örkit hyökkäilivät sinne tänne. Breah alkoi menettää hermojaan. Hä n tiesi että jotain olisi tehtävä, mutta legolas ei edes suostunut kertomaan hänelle uutisia porteista. he edelleen salakuntelivat ja lukivat sala keskiyön aikoihin kirjeet rajojen takaa.

Viimein legolas anoi että hän, Aragorn, Gimli ja pippin lähtisivät tiedustelemaan portille. Legolas halasi Breahia syvään. "Älä huoli, me palaamme." Mies sanoi haltikasi, ja niiden sanojen saattelemana hän nousi hevosen selkään, ja ratsasti tiehensä. Chloe häipyi vai vihkaa puutarhaan, ja Dewe seurasi häntä. breah jäi kuntelemaan haltioden puhetta. Lopulta hän katosi hämäriin kirjastoihin.



Kirjasto oli hämärä, aivan kuten nimi jo kertoikin. se oli silti kotoisa. ja valtava. jo pelkkä historia osasto tuntui olevan Los Angelesin Megamarketin kokoinen! Kirjastossa oli tiettyjä hyllyjä, jolla melkein kukaan ei käynyt. ne olivat pölyttyneitä ja aavemaisia käytäviä. Silti niihin oli viime aikona ilmestynyt jälkiä. Niin, Breah oli käynyt usein tutkimassa näitä unohdettuja hyllyjä, ja löytänyt plajon mielenkiintoisia kirjoja. Hänen sormensa tarttuivat nytkin erääseen erittäin paksuun kirjaan. sen kansi oli nuhruuntunut, ja pölyinen. se oli vanha loki, haltiaroduista kertova kirja. Tyttö oli päässyt siinä jo yli puolen välin. Los Angeles aikanaan hänellä oli ollut tapana ahmia kaikki kirjaston kirjat hyvin nopeasti. se oli ollut sitä jo siitä pitäen, kun hän oli oppinut lukemaan.

Tähän aikaan kirjastossa oli melko hiljaista. muutama haltia käyskenteli käytävillä, mutta kukaan ei puhunut. Ainoastaan kirjastonhoitaja Tarë hymyili ja nyökkäsi hänelle, kun hän kulki ohi. Breah hymyili takaisin. Tarën hän oli oppinut tuntemaan lukemattomien kirjastossa vietettyjen tuntien jälkeen. Tämä oli vain tullut puhumaan hänelle yks kaks, ja hän oli säpsähtänyt. hänen otteensa oli ollut irrota kirjasta, jota häm oli juuri ollut lukemassa. Tarë oli nauranut hänen reaktiolleen, ja huomaamattaan, oli breah itsekkin naureskellut mukana.

"Näin käy usein, kun luen." Breah oli selittänyt ja siirtänyt kirjan pöydälle edessään. Tarë nyökkäsi hiljaa ja vilkaisi sitten ympärilleen. "legolas ei ole koskaan oikein pitänyt tuosta kirjasta." Tarë oli sanonut ja naurahtanut. Breah oli ollut pitkään hämillään. "Miksi ei?" oli hän viimein kysynyt. "Jos totta puhutaan, en ole koskaan saanut häntä kiinni minkään kirjan kanssa. paitsi joskus kouluajoillani. Ja siitäkin on jo satoja vuosia." Tarë oli kuiskannut ja virnistänyt perään.

Muisto sai aina Breahin hymyilemään. Tarë oli niin iloinen, että iloisuus tuntui tarttuvan kaikkiin jotka olivat hänen ympärillään. se tihkui ovien ja ikkunoiden läpi, eikä sitä voinut olla huomaamatta. Breah oli nauranut vapautuneesti pitkästä aikaa. mutta nyt hänen kätensä avasivat kirjan ja selasivat oikealle sivulle, jo kauan ennen kuin hän ehti istua. Hän luki ahmien, ja pian huomasi lukevansa eritäin ohutta käsialaa. se kertoi kadonneista, eli Durenia haltiosta. niitä tiedettiin olevan yhä, mutta he eivät normaalisti edes äyttäytyneet muille roduille. Oikeastaan, kauan sitten oli tapahtunut jotain, mikä oli pilannut Durenian maineen, ja myöhemmin se oli huomattu virheeksi, (hupsista keikkaa) vaan syylliset olivat olleetkin örkit. Mutta nyt durenia ei halunnut puhua muiden haltia rotujen kanssa. sivun alareunaan oli kirjoitettu samalla käsialalla, mutta selvästi vuosia myöhemmin, että kukaan ei onnistunut löytämään heitä enää, joten ei tiedrtty pitikö väite paikkaansa. (Arvattavaa.) Seuraavalla sivulla oli samalla käsialalla piiretty kuva miespuolisesta ja naispuolisesta Durenia haltiasta. molemilla oli mustat silmät, mutta niiden reunoilla oli hiukan sinistä, vihreää tai ruskeaa. sen näki kylläkin vasta läheltä. Heidän ihonsa oli hiukan kalpeampi, ja hiuskensa erikoisen väriset. joillain oli tulipunaiset hiukset, joillain taas sysi mustat. tiedttiin myös, että johtajan lapsilla ja johtajilla itsellään oli punaiset hiukset, jossa oli keltaista. se sai heidän hiuksiensa näyttämään metoriiteilta. (Apua) breah repäisi katseensa irti Durenia haltian kasvoista ja katseli hetken aikaa muualle. vaikka hän oli katsonut kuvaa, hän oli ollut hukkua mustiin silmiin. ne olivat lumoavat. kauhukseen, hän huomasi että kuu oli jo noussut taivaalle. hän sulki kirjan ja kiidätti sen paikoilleen. moikkasi tarëa, ja säntäsi ulos kirjastosta.

Dewe makasi kivellä, ja kuunteli Chloen selitystä. kuitenkin hänen silmänsä seurailivat pilviä, ja näkivät niissä aina hassuja muotoja. muutama haltia katsoi lapsia huvittuneesti ja pyöräytteli silmiään. "En väitä, että eivätkö he pystyisi sellaiseen mutta..." Dewen korviin kantautui kaikki Chloen sanoma, mutta se kuului hiljaisena pihinänä. juuri nyt, hän keskittyi tuijottamaan pilviä. levottomuus hänen sisällään kasvoi, kuten se oli tehnyt jo kauan aikaa. ".. Siis, sehän on vaarallistakin ja kaikee..." Chloe hölötti ja vilkaisi nopeasti mietiskelevää Deweä. hän jatkoi nopeasti pälpätystään. Dewe mietti, missä Breah oli, mutta vastaus muodostui jo hänen päähänsä ennen kuin hän ehti kysymyskensä loppuun. Kirjastossa varmaankin. Se mokoma lukutoukka käytti nyt melkein kaiken vapaa-aikansa pölyttyneiden kirjojen lukemiseen. vaikka täytyihän pojan myöntää, että loppujen lopuksi, ne olivat kiinnostavia. mutta sitä hän ei ymmärtänyt, miten joku jaksoi lukea jotain ihm kirjaa haltiaroduista ja niiden historiasta. tylsää hommaahan moinen oli. ".. aattele nyt, mitä jos ne ei palaakkaan? siis ehjinä? Mä oon sitä meiltä et ..." Chloe jatkoi hölötystään. Dewe palasi maankamaralle säpsähtäen. oli jo yö, ja kuu oli noussut taivaalle. Missä Breah viipyi?!

"Sori, et oon myöhäs. jäin.. koukkuun." Breah huusi jo kaukaan ja juoksi viime metrit. Dewe nosti päänsä ja Chloe tipahti alas oksalta, jolla oli maannut ja hölöttänyt. he istuivat pitkästä aikaa rentoina ja keskustelivat hiljaisella äänelä keskenään. Breah kertoi löytämästään Durenia haltiarodusta, ja Chloe kuunteli pää kalellaan. dewe haukotteli, mutta suostui kuuntelemaan ainakin jonkin aikaa. lopulta Breahin setä Eldon tuli räyhäämään heille, että heidän pitäisi mennä nukkumaan, tai ei hyvä heruisi. lapset punastelivat kipitivät huoneisiinsa. Totuus oli kuitenkin se, että, vaikka he kuinka menivät sänkyihinsä, kukaan ei saanut unta.

seuraava viikko kului kullakin lapsella eri tavoin. he tekivät itsenäisesti asiota, mitä lystäsivät. Dewe kuljeskeli kulkemistaan, Chloe vietti aikaa seudun muiden haltialasten kanssa pelaten jotain koripallon esiesiesi-isää muistuttavaa peliä. Harmikseen hän huomasi olevansa siinä melko surkea. Breahin ajankäyttö ei paljolla muuttunut. Hän vietti lähes kaiken valoisan ajan kirjastossa, joko lukemassa tai tienaamassa. hän auttoi Tarëa tämän ihmeellisissä homiissaan, aivasteli ja yski pölyn seassa, erehtyi aluksi liian monta kertaa, mutta lopulta alkoi päteä. Kaiken sen epäonistumisen päällekkin Tarë jaksoi kannustaa häntä. se valoi tyttöön uutta toivoa. Iltaisin, hän ja hänen ystävänsä kerääntyivät Tarën luokse ilaliselle ja juttuja kertomaan. Tarë pudisteli päätään, kun he kertoivat omasta entisestä maailmastaan. kaikki oli hyvin, kunnes se iski.



Sanansaattaja saapui aamu-usvan aikaan sellaisella kiireellä, että olisi voinut luulla että tämä oli kohdannut itse pedon. Breah, joka nukkui vain vähäisiä tunteja, toisin kuin kaksi parasta ystäväänsä, näki hänen saapumisensa. hän ehti Eldonin luokse ennen miestä, ja tämä osasi varautua piakiseen ryntäykseen. hän veti aamutakin ylleen tiukemmin ja siemaisi teestään loput, ja laksi mukin alas, juuri, kun sanansaattaja astui sisään. Breah istui vaitonaisena nurkassa, ja katseli kun hetken päsätä itse Thranduil asteli huoneeseen tuli hännän alla. Keskustelu alkoi häthätää, ja rauhoittui huikan kun he pääsivät itse asiaan. Se sisälsi paljon puhetta Torekesta. Enimäkseen Eldon ja Thranduil kuuntelivat hiljaisina, kun sanansaattaja puhui asiansa nopeasti. "He pääsivät jo melkein takaisin portille, kun hän astui varjoista ja tuijotti heitä. Lilat hiusket hulmusivat, ja hänen silmänsäkkin näkyivät! uskokaa, ette halua nähdä niitä! kaukaa näimme portin nitisevän liitoksissaan. sitten örkkejä virtasi aukiolle kuin taiottuna, ja Toreke nauroi vatsa kippurassa. tämän hän sanoi minulle; 'Turha teidän on yrittää! olen voittamaton!' " Mies sanoi ja värähteli välillä. "Olen edelleen ihmeissäni, että hän päsäti minut menemään." tämä mutisi ja Breah liikahti kulmauksessaan. "Legolaksen ja lordi Aragornin sekä hänen ystävänsä hän vei mukanaan. kaukaa näin heidän kituavan." mies huokaisi ja painoi päänsä rintaansa. Breahin suu kuivahti, ja pala tukki hänen kurkkunsa. hän yritti nielaista sen alas. tähänkö oli tultu? "Tietääkö hän mitään lapsista?" Thranduil kysyi ääni väristen. Hänen nuorin poikansa oli vankina paholaisen kynsissä. se mahtoi olla rankkaa. Breahin syndäntä kivisti. Tuli hiljaista, ja Chloe, ja Dewe paukkasivat sisään suurin silmin, ja kompastuivat toisiinsa. Breah liikahti uudestaan, ja Eldon kääntyi katsoaan häneen. "Ei ole totta. se ei ole totta! eihän, Thranduil?" Dewe kähisi itkuun partaalla. Kun kunkaan ei sanonut mitään, poika iski otsansa lattiaa vasten ja alkoi itkeä hiljaa ja hillitysti.

Kun sanansaattaja poistui, lapset eivät liikahtaneetkaan. Thranduil ei uslkaltanut koskea heihin, aivan kuin pelkäisi heidän olevan jotain erittäin haurasta ainetta. Breah piti polviaan itseään vasten. ÄÄnet katosivat jälleen hänen ympäriltään, ja paino tuntui laskeutuvan hänen harteilleen. kuten tuhansia kertoja aikaisemmin, hän tunsi olevansa vastuussa. se alkoi rasittaa hänen sieluaan. Chloe nousi jaloilleen hitaasti ja käveli Breahin luokse. heidän katseensa kohtasivat. hän musiti kuinka kärkkäästi tyttö oli halunnut ottaa johdon, ja kuinka hän itse oli kääntynytkin toiseen suuntaan. Nyt hän katui tekoaan, ja sitä että toi heidät tähän soppaan. Mutta kuka tiesi, mikä olisi odottanut Chloen suunnassa? olisivatko he edes koskaan pelastuneet? valmiita pelastamaan universumien kohtalot? tietäisivätkö he oikeista vanhemmistaan? Breah henkäisi hiljaa ja nyökkäsi tytölle. "Sitä on lykätty jo ihan tarpeeksi."Chloe nyökkäsi myös ja Dewe nosti pänäsä lattialta. meni hetki, ja hän nousi ylös. "Eikö mua kuunnella?" hän kysyi hiljaa. Eldon kohotti nyt katseensa lapsiin, jotka vilakisivat toisiaan. tytöt katsoivat odottavasti Deweä joka katsoi suoraan Breahin silmiin. "Sanoin jo aikoinaan että seuraan sua hamaan loppuun asti. Varsinkin nyt." Poika kuiskasi, ja Breah jänittyi silmiin psitävästi. hänen kasvonsa kivettyivät, ja Thranduil näki niissä päättämisen tuskan. Mies huokaisi ja painoi jo vanhan päänsä seinää vasten. Totisesti, Nyt kun ajatteli, Breah oli tietämättään tuonut lapset yhteen, päättänyt suotuisan suunnan summamutikassa, ja katsonut vain eteenpäin. kuitenkin, taakka näyttikin liian suurelta hänen harteilleen. ja Totisesti, hän ei tiennyt, mistä lapset puhuivat.

Kun aamu usva viimein aktosi, olivat lapset jo valmiita lähtöön. kaupunki heräili vasta, kun Thranduil käveli jäyksäti heidän vierellään ja ohjasi heidät metsän laitaan. Sen akutta he voisivat poistua ääneti. Breah kohotti kasteensa ja katseli hetken aikaa vanhan haltiamiehen kasvoja. ne syöpyivät hänen musitiinsa, ja lopulta hän avasi suunsa. "Sano Tarëlle, että.. kerro hänelle totuus." Breah kuiskasi hiljaa. Thranduil säpsähti aj tuijotti tyttöä. äkisti hänen silmänsä valpastuivat, aj hänen kasvoilelen levisi hymy. "Sen teen. Menkää nyt, kun kaupunki vasta heräilee!" mies huitaisi ystävällsiesti kättään ja lapsukaiset katosivat metsän siimeksiin alle aikarajan. Thranduilin valtasi outo levottomuus.

Metsä jatkui tuhansia virstoja synkkänä, paikoitellen aurinkoisena ja raikkaana. heidän oli tarkoitus seurata sitä kolmen päivän ajan, kunnes heidän tulisi pyrkiä ulos siitä. Muuten he joutuisivat ihan liian lähelle vihollista. he pyrkivät nyt toiselle portille. saniaset valittivat hiljaa heidän allaan, kun he astuivat varovasti niiden ytlitse. tuuli kuiskaisi puiden lehdissä ja pari oravaa katseli hiljaisina heidän matkansa alkua. Breahia ahdisti vieläkin. He eivät olelet kertoneet thranduilille kaikkia aikeitaan, vain murto-osan niistä. ensin he hakisivat sen neljännen osan, jsota Arwen oli sanonut. jonkin aikaa pähkäiltyään lapset olivat tulleet siihen tulokseen, että neljäs asuisi toden näköisesti Kadotettujen luona, unhoitetuilla alueilla. sinne kesti useita päiviä matkata jalan, mutta heillä ei ollut muutakaan mahdollisuutta. kun ja jos he saisivat neljänne uskomaan, ja tulemaan heidän mukaansa, tulisi heidän todellakin mennä toiselle portille, jonka jälkeen he astuisivat takaisin omaan maailmaansa, minkä jälkeen heidän vielä pitäisi poimia matkalta pari juttua, joiden he toivoivat hämäävän Torekea tarpeaksi kauan, ja jonka jälkeen heidän pitäisi palata pelastamaan vanhempansa, ja jonka jälkeen heidän tulisi VIELÄ pelastaa universumi - siis jos edes selviäsivät hengissä siihen saakka.

Chloe vilkaisi Deweä joka kompuroi ärtyneenä saniasten ja sananjalkojen seassa. tyttöä hymyilytti väkisinkin. hänen katseensa lipui Breahiin joka kulki Dewen takana varmistamassa että poika pysyi mukana. hänen katseens aoli synkkä, ja se kuvasti helpsoti tämän olotilan. Breah pelkäsi henkensä puolesta, mutta samalla katui jotain. Chloe huokaisi. siitä lähtien kun he olivat ensi kertaa tavanneet, hän oli kulkenut tytön ohjeiden mukaisesti, tuntenut kuuluvansa kerrankin ryhmään. aluksi hän oli itse koettanut pomotella, mutta huomannut sen turhaksi. pitkästä aikaa Breah oli kuitenkin tuntunut ontuvan päätöksessään. Se ei ollut tavallista. vaikka Chloe kuinka olisi halunnut johtaa, hän tiesi päätyvänsä lopulta samoihin ratkaisuihin kuin tyttökin. Taas hänen katseensa kääntyi Deween, joka vaati hengähdys taukoa. Olisiko poika voinut päätää heidän suunnastaan? Chloe ajatteli ja mietti nopeasti vaihtoehtoja. lopulta hän tuli siihen tulokseen, että päättipä kuka hyvänsä, he päätyivät lopulta samaan suuntaan - loppujen lopuksi.

Matka tuntui jatkuvan sueita kuukausia. kun he välillä katsoivat taakseen, metsä, josta he viimein olivat pässeet toissa päivänä ulos, häämötti heidän takanaan. Breah tarpoi tarmokkaasti ja patisti ystäviään. Avotaivaan alla he tunsivat itsensä orvoiksi. Thranduil oli pakannut heidän nyytteihinsä mukaan eräänlaista haltialeipää, jotain lembasta, jota he silloin tällöin haukaksivat, ja jatkoivat matkaa. jokaisella heillä oli vesileilinsä, jotka he täyttivät uudelleen aina kun pystyivät. pari kertaa muutama iloisesti soliseva puro yllätti heidät, ja he saivat juodakseen.pari kaatunutta nuosta puuta tarjosi heile äksiti suojan sadetta vastaan. kun sade ropisi pisaroina maahan, lapset nukkuivat hiljaisina ja vailla huolen häivää yön viittaansa kääriintyneinä. Kun aamu viimein sarasti, eikä sadekkaan loppunut, he pysyttelivät vaiti lehtikatoksensa alla. Dewe otti ajastaan kaiken irti, ja nukahti pian uudelleen herkkään koiran uneen.Chloe ja Breah pysyivät vaiti ja tuijottivat molemmat sateeseen. iltapäivään menessä sade lakkasi kokonaan. He tökkäsivät Dewen hereille, ja lähtivät jatkamaan matkaansa jälleen puhumatta sanaakaan.Breah kosketi sormenpäillään Dérastaan ja kiekkoansa. he olivat kevyet hänen reisieään vasten ja tuntuivat tuskin yhtään.
Chloe kohotti katseensa ja näki edessään häämöttävän usvan. piakisesti he pysähtyivät jonkin kiven varjoon ja vilkaisivat tarkasti thranduililta saamaansa karttaa. usva oli ja pysyi aina siinä missä se oli, aj sen takana sijaitsivat unhoitetut maat. Breah huoakisi ja jatkoi tarpomistaan kohti sumua.

Kesti kuusi päivää saapua sumun luokse. he tuijottivat sitä metrin päsätä, kirskuttelivat hampaitaan, ja taas Breahin valtasi päätämisen ahdistus. hän känätyi kohti ystäviään ja katsoi pää takakenossa heitä. lopulta Dewe huokaisi ja läheni sumua. Chloe seurasi Deweä ja vilkaisi Breahia joka huokaisi, ja astui sumuun.
Sumu oli lähes kiinteää, ja siinä ei nähnyt todellakaan hyvin eteensä. Dewe kaatui ja löi polvensa. ääntäkään ei kuulunut. oli kuin koko paikka olisi ollut ikiainaisessa unessa, eikä heräisi koskaan. Hiljaisuus varoitti ja ahdisti heitä. He lyhensivät askeliaan, ja kulkivat äänettömästi eteenpäin, kuin varoen herättämästä jotain joka nukkui syvällä heidän jalkojensa alla. sumu alkoi hälvetä, ja tuli entistä hiljaisempaa. Samassa ilman täytti kova ääninen rasahdus, joka kantautui Chloen jalan alta. jokainen heistä jäykistyi sillä sekunilla ja odotti ilmaa viuhocia nuolia, jotka yrittäisivät löytää maalinsa. Mutta sen sijaan maa liikahti. pian he kuulivat örinää takaataan ja pakokauhu valtasi heidät. he katsoivat hätäisesti taakseen, aj näkivät jonkin mutaisen ja tumman hahmon nousevan pikku hilja maasta heidän allaan. Breah psiti juoksuski. Chloe seuarsi esi merkkiä, ja dewe sai tosissaan pidentää askelväliään. olento heidän takanansa ärjyi, ja näki heidät. sumu kietoitui tiukemmin heidän ympärilleen, ja vaikka se hellittikin pikku hiljaa, he kompuroivat usein. olio seurasi heitä, ja heitti mutaa heidän peräänsä, koittaen osua. se kasvoi kasvamistaan. se kiri heidän väli matkaansa umpeen, vaikka he kaikki juoksivat minkä jaloistaan pääsisivät. äksiti sumu hellitti, ja tunsivat taas kovaa maata jalkojensa alla. se eivät psyähtyneet vaan juoksivat suoraan metsän siimeksiin, jossa viimein pysähtyivät henkeä ottamaan. olio raivosi heille sumuns eassa, kunnes tuli hilajista, ja he näkivät sen painuvan takaisin nukkumaan maahan. he huokaisivat helpotuksesta ja katsoivat toisiaan sitten heidän kasvoileen levisi villi hymy ja pieniä naurun purskahduksia päästellen he jatkoivat syvemälle metsään.


apri tuntia matkaa jatkettuaan he huoamsivat ensimäisiä elonmerkkejä. ensin he kuulivat tuulen taas suhisevan puissa ja sitten näkivät lintuja. väsymys alkoi äksiti raastaa heidän jäseniään, ja ja istuutuivat vaitonaisina istumaan kiville. hilajisuus vallitsi heidän keskuudessaan. kukaan ei ollut puhua putkauttanut sitten matkan alun. Breahilla ei ollut aavistustakaans iitä, miten saisivat neljänne, saatika, miten he löytäisivät tämän. jälleeen taakka alkoi painaa ja hänen oli suljettava silmänsä hetkeksi. sitten hän kuuli sen. hän oli varma siitä. joku oli juuri asettanut nuoljen jänteelle ylhäällä puussa. hän avasi normaalsiti silmänsä ja tuijotti Chloeta pitkään. tämäkin oli kuullut sen. Dewe jäykistyi hiukan ja veti happea. Breahin käsi lipui hitaasti kohti kiekkoa, ja hänen sormensa lukittuivat sen ympärille. hän kuuli uuden äänen, kun joku toinenkin asetti nuolen jänteelle. he eivät olleet yksin. Chloe päästi ilmat hitaasti ulos, ja valmistautui sivuun hyppäämiseen. lopulta, turhan pitkän odotuksen jälkeen he kuulivat nuolen suhinaa ilamssa. Chloe ja Dewe hyppäsivät juuri ajoissa pois, mutta Breah heitti kiekon ilmaan. se katkaisi molemmat nuolet kahtia, ja niiden matka tyssäsi siihen. kiekko palasi ja hänen sormensa lukittuivat taas sen ympärille. sitten se jo riippui hänen vyötäisillään, ja Dèras välähti. kuului metallinen kalahdus, ja rytinää. ohut miekka jäi terästään maahan ja välkehti heikossa auringon valossa. nopealla sivalluksella, Déras painoi toisen hyökkääjän kaulaa. Chloe ja Dewe ahdistivat toisen puuta vasten. Hyökkääjät olivat nuoria, poikia ja ehdottomasti haltiota. heidän hiuksensa olivat erikoisen väriset, ja silmänsä sysimustat. Breah säpsähti hiukan, kun lopulta tunnsiti heidän rotunsa. Déras kurkullaan hänen ahdistelemansa poika nousi siesomaan ja tuijotti mustilla silmillään tyttöä, joka ei suostunut katsomaan häntä suoraan silmiin. aivan kuin hän tietäisi niiden voiman.

"Millä asialla kuljette maamme halki, Synkmetsäläiset? miksi olette kulkeneet näin pitkän matkan?" kuului pojan kysymys. hänen hiuksensa olivat punakeltaiset, ja lopulta tytön onnistui muistuttamaan itselleen mitä se tarkoitti. Breah harkitsi, mitä kertoa. hän vilakisi Chloeta joka kurtisti kulmiaan tytölle. Dewe tärisi hiukan ja katsoi ylös toisen pojan ivallisiin silmiin. "Dewe" Breah mutisi ja poika repäisi katseensa irti pojan silmistä tämä katseli hämmentyneenä tyttöön. joka peitti kahdella sormella silmänsä ja katsoi taas edessään olevaa poikaa joka odotti edelleen. "Tulemme ystävinä." Tyttö sanoi hetken kuluttua ja vetäisi Dérasin tämän kaulalta pois. hän laski sen toisen terän maahan ja nojautui hiukan muuten sitä vasten.Chloe mutisi ja työnsi katanansa tupepen ja dewe seurasi jälleen esimerkkiä. Breah nielaisi ja antoi silmiensä etsiä merkkejä tästä pojasta, mutta ei löytänyt niitä. poika virnisti. "Kukaan haltia ei ole astunut sumurajan ylitse elävänä, saatika ystävänä sitten pimeitten päivien." tämä sanoi ja vei kätensä omalle vyötärölleen.
"Se oli erehdystä. Myöhemmin tuli ilmi että syyllsiet oli tosiaan örkkejä." Breah sanoi äkisti ja nielaisi. poijan ilme jähmettyi. "Mitä sinä siitä tiedät!? olet tuskin kolmeasataa kesää." Pojan kaveri tiuskaisi. Breah irvisti. väärin, hän oli täällä jo viitisen sataa. "Sanotaanko että viisi sataa vuotta sitten meidät ryöstettiin toiseen maailmaan." Dewe mutisi ja Chloe ärähti hänelle. niin no, nyt se oli paljastettu.poikien ilmeet vaihtuivat ja breah pyöräytti silmiään ja katsoi Deweä, joka katsoi ystäviään hämmentyneinä. "mitä? sen takaihan me tultiikin! sen neljännen!" poika katsoi vieläkin hämmentyneempänä tyttöjä. Breah päsäti ilmat puuskauksena ulos keuhkoistaan, ja pyöräytti taas silmiään. Chloe katsoi tätä taas närkästyneesti. "Kannatti nyt sanoa se sit oikein kovaan ääneen. kitios sulle, jos Toreke saa tietää!" tämä sanoi pojalle joka riiputti päätään. Poika väitti vastaan että msitä tyttö voisi tietää vaika tämä ei yöllä kaivaisi tytön aivoja ulos. "Okeiokei! nyt riittää!" Breah ärähit kun Chloe oli vastaamassa takaisin. pojat tuijottivat heitä edelleen suu auki, ja varovasti vetivät katanansa tupeistaan. poika, jolla oli punakeltaiset hiukset, vilakisi toista katanaansa maassa.

Dewe älähti ja vetäisi oman miekkansa tupestaan ja tajusi menettäneesä sen ennen kuin ehti paljon thedä. samoin kävi Chloelle. breah murahti, ja heileutti dèrasinsa torjuntaan, kun nuorempi poika heilautti katanaansa. tämän ystävä ampaisi pojan tueksi ja pian Breah tajusi oilevansa kahden häntä paremman miekakilijan armoilla. pojat virnsitivät ja katselivat mustilla silmillään tyttöä. "Hienoa.. ai mitä? ei onnsitu, älä edes ajattele." Breah sihahti, kun punakelta hiuksinen poika vaati katanansa avulla häntä laskemaana seensa. pojat hämmentyivät. Breah virnsiti, ja syöksähti poikien jalkoihin ja teki täys kaadon. hän kierähti takaisin pystyyn, ja känätyi katsomaan poikia. Chloe ja dewe olivat jo aseissa. aukio oli liian ahdas heille kaikille, sen nyt tajusi kuka tahansa. Breah kiirehti laskemaan jalkansa punakelta hiuksinen katanan päälle, kun tämä havitteli sitä. hänen katseensa nousi maasta ja kohtasi siniset silmät. ne olivat melko kauniit ja lumoavat. "Ei onnistu." tyttö heristi huvittuneesti hänelle sormeaan.

Poika huokaisi ja antoi olla. tyttö oli häntä ovelampi. tai sitten uhkarohkeampi. he raahasivat heidät leiriinsä, ja mutisivat hiljaa keskenään jotain kirouksia heidän nsikaansa. Breahin ihokarvat nousivat pystyyn, kun he näkivät leirin. pari mustasilmäistä haltiaa pysähtyi kesken puuhiensa ja tuijottivat järkyttyneinä heitä. Leirin vanhin astui ulos kodastaan ja näki heidät. hän nauluitui niille sijoilleen ja katsoi lapsiin kuin tunnistaen. sitten hänen oranssit hiuksensa yhtyivät tuulen vireeseen ja tämän lämmi mielii palasi. Breahia alkoi ahdistaa, vaikka hän ei katsonutkaan vanhimman silmiin. Poika vilkaisi nopeasti taakseen, mutta Breah piti kasvonsa peruslukemilla. Poika käänsi pettyneenä päänsä takaisin ja seisahtui vanhimman eteen hymyillen. "palasin, isä" tämä sanoi ja väi nyrkknisä rintakehälleen. tämä naurahti ja kietoi kätensä poikansa ympärille. Chloe katsoi vaivihkaa Deween joka värähti hiukan, ja painautui tytön kylkeen. Breah ei tiennyt mitä tehdä.

"Vai ylittivät nämä kolme sumuvyön hirviön?" Kuului naurun remakka heidän takaansa. pari muutakin haltiaa kerääntyi heidän ympärilleen, ja mustat silmät kiiluivat heidän ympärillään. ne olivat kuin pohjattomia railoja keskellä kuivaa maata. meni hetki, kunnes kaikki rauhoittuivat. "Johan sen tajuaminen kesti teillä kauan. me sanoimme aikoianmme että emme ole syyllisiä..." Vanhin aloitti huvittuneesti mutta Breah tuhahti. "Se tajuttiin jo kauan sitten. kukaan ei vain löytänyt teitä enää. Enkä yhtään ihmettele." tyttö kohotti toista kulmakarvaansa huvittuneesti itsekkin. kuului sihahduksia, jotka paheksuivat sitä, että hän oli keskeyttänyt vanhimman puheen. tämä kuitenkin hymyili äkisti. "Niin tietysti!"

niin he pääsivät sisään tämän kotaan. he istuivat vaitonaisina ja odottivat että heitä pyydettiin istumaan. lopulta, luvan saatuaan he onnistuivat löytämään jonkinlaisen istumakelpoisen sohvan. "Noniin - kuulin miksi olette täällä. lievästi sanottuna, olenkin jo odottanut teitä." Poiika hänen takanaan liikahti. lapset pysyivät hiljaa. "Mietinkin mahtaisitteko tulla hakemaan poikaani." Breahilla välähti. hän puhui todellakin nuorimamsta pojastaan, sillä tämä liikahti taas ja känäsi kasteensa lapsiin. kun he pysyivät yhä hiljaa, poika liikahti jälleen ja mulkoili heitä. Tämän isäkin katsoi hämillään tuppisuita lapsia. Breah mulakisi kavereitaan jotka tuntuivat odottavan että hän puhuisi. jälleen taakka kasvoi hänen hartiollaan. ennen kuin hän ehti snaoa sanaakaan, itse poika alkoi puhua. "Ihme että selvisitte edes tänne asti. Niasethan ei osaa tapella." tämä sanoi aj mulkoili kiivaasti Breahia ja chloehia. Chloe liikahti ja puristi kätensä nyrkkiin. vanhin irvisti ja sähähti pojalleen. "Puhu oamsta puolestasi. Etpä sä näyttänyt metsässä meille pärjäävän." Breah kivahti turhan epäystävällsiesti ja käänsi taas katseensa pojan isään. tämä hymyili hiukan anteeksi pyytävästi. "Todellakin, Toreke on mennyt ihan liian pitkälle. olen varma, että poikani tulee mukaanne. " tämä sanoi ja poika tuijotti häntä suu auki. "mitä?!" hän pihisi.
"Kuulit kyllä - lähdet heidän mukaansa, ja teet kuten he sanovat." Mies sanoi ja nousi seisomaan ja katsoi pitkään poikaansa silmiin. "Äläkä käytä voimaais minuun!" hän ärjäisi näreissään. raioissaan hän syyti sen Breahin nsikoille ja tuijotti häntä armottomasti silmiin. tyttö vain ei katsonut häntä silmiin "Pelkuri." poika sanoi. ja breahin käsi nytkähti Dérasiansa kohti. mies näki sen ja hämmentyi, kun liike tyssäsi. hitot, tämä tyttö piti pokkansa hänen poikansa piinaavan katseen alla. "Hapannaama." tämä hymyili pojalle.


poika marssi raivoissaan uos kodasta, ja ulkopuollella odottavat haltiat tekivät hänelle automaattisesti tilaa. kun Vanhin astui ulos kodasta perässään lapset, hiljaisuus oli lähes kalmistonkaltainen. "He ovat ystäviä! Se joka heihin kajoaa, tuntekoot vihani!" Mies mylväisi ja kuului useita helpottuneita huokauksia. lapsien annettiin vaeltaa miten heitä huvitti, mutta eivät oikein tienneet miten menetellä. lopulta he istuutuivat jonnekin varjoon piiloon katseilta. "ookei. eli käydäänpä järjestys vielä läpi.." Dewe sanoi hermostuneena. äkisti he kuulivat askelia takaansa. he akatsoivat kuinka poika käveli raivoissaan heidän luokseen. joakinen kyyristyi millin ja väisti tämän katseen. "eka osuus hoidettu, jäljellä meno porteille, ja paluu meidän entiseen maailmaan, .. oikeastaan, se voidaan jättää välistä. knu siis ajattelee että se hyypiö on ulkoavaruudesta... tuskin meidän teknologia sitä ihmetyttäis." Chloe ryki hiljaa. breah ei sanonut mitään mutta nyökkäsi. poika tuijotti häntä syvälel silmiin, ja hän itrse vältti sitä kuin ruttoa. lopulta poika voihakisi. "Ette edes tiedä omia voimianne!" tämä rääkäisi ja puri huultaan breah jäykistyi. lukiko poika ajatuksia?! "Kyllä. minä teen niin." poika vastasi Breahille ja tämä käänsi varomattomasti päänsä poikaan. hän oli siinä vaiheessa jo nalkissa. hänen katseens aosui sysimustiin silmiin, ja pojan kasvoille nousi virnistys, kun hän vangitsi tytön sen katseen orjaksi. breah oli hukkua aas, sillä niin syvät nuo silmät tuntuivat olevansa. Jos dewe ei olisi hypännyt heidän väliinsä, breah olisi varmasti pyörtynyt.

Kukaan ei varsinaisesti pitänyt pojasta, sillä tämä heitti jatkuvasti ivallisia kommentteja. he alkoivat ärtyä huomattavasti, ja joutuivatkin puremaan hammasta. lopulta Breah ei jaksanut enää. "Riittää!" bHä närjäisi, ja pari ohi kulkenutta haltiaa pysähtyi kuuntelemaan. "Jos sulla ei ole muuta kuin ivaa, ala painua muualle niitä laukomaan!" Breah ärisi ja pari lehteä kärysi hänen vieressään. pojan huomio kiinnityi niihin, ja äksiti iva hänen silmistään katosi. hän nousi ylös, ja poistui. Tyttö istuutui huoakisten takaisin alas, ja hieroi otsaansa. "Sehän oli helpompaa kun mä luulinkaan." tämä mutisi ja Dewe osoitti suu auki käryäviä lehtiä. Chloen silmät olivat lautasen kokoisia, mutta tyttö ei itse huomannut mitään. ennen kuin poika palasi, ja heitti ämpärällsien vettä lehtien päälle. "Älä kiltti polta meijän kotei sen takia et menetät hermkos mun takia." poika sanoi naurunpilke silmissään, mutta Breah oli taas raivona. poika katosi ja palasi kohta taas vesiämpärin kanssa ja heitti sen tyttöä päin. Breah sulki silmänsä, ja kuuli naurua. pari muutakin haltiaa kikatti tytölle. hän sormensa nykivät ja suunsa meni mutruun. "Aattelin, että et polta päreitäsi." poika naurahti. Breah taas ei nähnyt mitään leikin arvoista tässä asiassa. hänen vaatteensa, lembasinsa ja aseensa olivat märkiä. "Kiitos. " tyttö avasi silmänsä, ja poika katsoi hämmentyneinä niihin, mutta kohatsi vain raivon. " Hanki mulle kuivat vaatteet, tai muuten..." tyttö ärisi. haltiat katsoivat ärtyneinä tyttöön, joka kaivoi lembasinsa laskusta.
se oli nyt vehnämössöä. "Äh mahtavaa!" tyttö vikisi ja tuojotti mössöä.


Poika ei hankkinut hänelle kuivia vaatteita, ja Breah tunsi vilustuvansa. hän tärisi kylmästä, ja vaikka hän kuinka koitti olla niin että sitä ei huomaisi, Chloe pyöritteli tytölle silmiä. Poika katsoi heitä hämmentyneinä, kun Breah kääntyi toistamiseen sivuun ja näytti aivastavan. he olivat tuleet taas vanhyuksen kotaan, jossa poika oli kuullut kolttosestaan, ja saanut pitkin korvia isältään. nyt he istuivat ruokapöydän äärellä. "Koska ajattelitte lähteä?" pojan isä kysyi tyynesti ja tunki kakkunan palan suuhunsa. breah työnsi vai vihkaa kuivattua lohta nyyttiinsä."aamulla?" hän kysäisi ja vilkaisi ystäviään, jättäen pojan välistä. "niinkö pian?" ämä kuitenkin isänsä vierestä kysäisi hämmentyneeenä. Lapset vain nyökyttelivät.


jälleen kun aamu sarasti, heidän matkansa taival alkoi. poika oli loppujen lopuksi suostunut tuleman heidän mukaansa, mikä toisaalta harmitti heitä hiukan. Mutta mikäli poika ei oisi tullut, he olisivat varmasti eksyneet. poika kertoi lopulta nimensäkkin. "Keda" poika sanoi äkisti ja ojensi kätensä. hänen silmissään oli jälleen ivallinen katse, eikä kukaan tarttunut hntä kädestä. tämä vain tuhahti ja jatkoi matkaa. meni jälleen muutama päivä päästä pois unhoitetuilta mailta. Keda siirti johdon taas Breahille ja vilkaisi häntä huvittuneesti, sillä tyttöä selvästi harmitti. hän kääntyikin takaisin ystäviinsä ja puri huultaan. "Okei ollaan täällä. mitä me nyt halutaan tehdä?" hän kysyi kaikilta yleisesti. Kedan silmät tummuivat, Chloe kohautti harteitaan Dewe ei sanonut mitään. " Olisikohan jo aika mennä pelastamaan heidät? " Chloe kysyi varovasti, ja värähti ajatustakin Toreken luokse menosta. Keda näytti olevan ihan ulapalla. Dewe sai hetken selittää, miten asiat olivat, ja ian hänen ilmeensä kovettui. Breah lähti tarpomaan jälleen. Keda seurasi viimeisenä, ja mietti, mitä heidän edes pitäisi tehdä.

Kun he olivat kulkenet länteen näljän päivän ajan, he tunsivat jonkun tuijottavan heitä. he kääntyivät ja näkivät äkisti jonkinlaisen suden. sen selässä ikstui örkki ja tämän ilme oli huvittunut. Breah vetäisi kiekon vyötäisiltään, ja juuri kun hän oli sitä heittämässä, tuli esiin lisää susia ja örkkejä. Keda kohautti toista kulmaansa, ja ampui ensikäsitelyssä jo muutaman. siitäkös örkit raivostuivat. "Repikääsh ne lihaakks poijjat!" joku sähisi niiden joukosta, ja ne syöksyivät heidän kimppuunsa. Chloe murahti ja heilutti ohutta miekkaansa. hä'n halkaisi örkiltä pään ja lävisti suden kiveä vasten. hän sähisi hiljaa, ja kiepahti ympäri, torjuen kaarevan miekan iskin. hän veti toisella kädellä nuolen selästään, ja työnsi sen örkin silmään. örkki kuoli ja kaatui maahan. Dewe huusi ja iski umpimähkään miekallaan jotain örkkiä, ja katkaisi tältä pään. Breah huitaisi Dérasillaan, ja pyöritti sitä käsissään helposti. kedan ilme vaihtui hämmentyneeksi. Lapset osasivat taistella. Hänen katanansa painoibvvat selässä, ja hän veti ne esiin tupeistaan. hän viilsi ja sivalsi pikaisen sarjan eri iskuja ympärilleen, ja kolme örkkiä katui kuolleena maahan. sudet älisivät ja pakenivat ilman omistajiaan. Breahin käsi kävi reidellä, ja hän heitti kiekon ilmaan. pian kuului muutamia kymmeniä ulvahduksia, kun keikkoa katkaisi susien kaulavaltimot. breahin käsi nytkähti, kun kiekko palasi. hänen sormensa puristuivat jälleen sen ympärille, ja hän laski sen paikalleen. heidän ympärillään vallitsi kauhujen meri.

he polttivat ruumiit ja poistuivat kiireen vilkkaa paikalta. Dewe vilkuili jatkuvasti ympärilleen, ja säpsähteli pienintäkin ääntä. hiljaisuus vallitsi kun he viimein saapuivat Toreken maalle. heidän jalkansa tuntuivat olevan lyijyä, ja jokainen katsoi toistaan pitkään. Keda virnisti ja astui tyynesti miehen maalle. hänen kasvonsa kuitenkin vääristyivät hiukan. Breah seurasi vaitonaisena poika ja vilkaisi pariin otteeseen ystäviään. he asettuivat aloilleen erään kuolleen puun juurelle j asöivät viimeisiä murusiaan lembasistaan. Breah ei syönyt edes sitä, vaan keskusteli hiljaisella äänellä pojan kanssa.


"Äitinikö? en ole vielä tavannut." Breah huokaisi ja suki hiukan lahkeistaan hiekkaa. Poika hymyili, ja kä'änsi päänsä pois. Hänen silmiinsä ilmestyi suru, mutta kukaan ei voinut nähdä sitä, silä hänen silmiensä mustuus, esti sen. Ainoastaan hänen oma kansansa kykeni katsomaan toisiaan silmiin rauhassa. "Mun äitini kuoli kauan sitten" hän sanoi hiljempaa ja riiputti hiukan päätään. Meni hetki kun he istuivat hiljaa keskenään. Keda virnsiti äkisti. Hänellä ei ollut hajuakaan mitä tulisi tehdä seuraavaksi, mutta mitäs se häntä koski? Breahiahan toiset kaksi lasta seurasivat, eikä toisinpäin. Keda ei vain tiennyt, ketä seurasi, vai seuirasiko edes ketään. Säälistä hän oli lopulta suostunut lähtemään matkaan jotta voisi suojella heitä. Mutta vimeisimmän taistelun takia oli hän viimein avannut silmänsä. Vaikka Breah viime kädessä päättti suunnasta, he toimivat tiiminä. Sen olisi kuulunut herätää kunniotusta hänessä, mutta jokin tukki sen. hänen mustat silmänsä kipinöivät, kun jokin ohjasi hänen ajatuksensa taas oikeille raiteille. "mihin seuiraavaksi, Breah?"hän kysäisi, mutta yllättyi tytön reaktiosta. "Mutta kun en tiedä! Miksi minä olen aina se joka päättää?! en ole sitä lajia! koskaan ollutkaan!" Breah viksi ja iski päänsä polviaan vasten, ja kertoi kaiken, mitä oli tapahtunut, aina heidän saapumisestaan asti. Kedan sääli syveni, mutta nyt tyttöä kohtaan. "Tuota.. Jos haluat, voin ohjata meitä jonkin aikaa." Keda tarjoutui hiljaa. Heti sen sanottuaansa, hän katui. "OikeastI?!" tyttö inisi ja nosti sekunninmurto-osassa päänsä ylös. Poika nyökkäsi ja nousi ylös. "Mutat ensin, meidän on luotava suunnitelma." hän hymyili, ja marssi Chloen ja Dewen luokse.


Idiootti! Mitä sinä kuvittelet tekeväsi?! Keda solvasi itseään, kun nousi ylös mäen päälle. hänen silmänsä alkoivat haravoida seutua etsien edes jotain elonmerkkiä. laakso oli kuin iso hiekkalaatikko, johon joku oli rakentanut nopeasti kyhättyjä kyliä. Pikku suunnitelamsi ei tule toimimaan! tiedät sen istekkin. Anna valta sille, jolla on lämminsydän! Keda kinasi itsensä kanssa ja vilkaisi nopeasti Breahia. Pojan sydän oli ollut kylmänä jo kauan, aina siitä asti, kun hänen äitinsä oli murhattu, eikä hän sen jälkeen ollut pystynyt välittämään kunnolla kanssa ihmisistä - etenkään nuoremmistaan. Breahin kasvoilla oli vaihteenksi helpotus, ja Sääli valtasi jälleen pojan. Välillä hänestä tuntui, että Breah oli valittu johtajaksi vain hänen lämmin sydämmisyytensä vuoksi. Ihan hyvin Chloe tai Dewe olisi voinut johtaa joukkoa. vaikkakin Poikaa epäilytti Heidän siteensä. Se tuntui syvemmältä, kuin se näytti. Breah tarvitsee Lomaa johtamisesta. Keda ajatteli, ja hymyili hiukan.
Koska sinä olet alkanut olemaan toisille mieliksi? Keda tiuskaisi itseleen, ja hänen silmänsä levisivät. Aivan, koska hän oli alaknut lämmetä muiden mielipiteille? Koska hänen ulkokuorensa oli alkanut repeillä? Keda kovetti itseään, ja käänsi katseensa varovasti hobitti poikaan, joka liimautui Breahin kylkeen kiinni ja katsoi tätä silmiin avoimesti. Clhoe naurahti ja astui Dewen viereen. Heidän katseensa olivat valppaat, ja Breah huokaisi helpotuksesta. Keda siristi silmänsä, ja katsoi tarkemmin Deweä. oliko Hobitti pojan silmissä palvontaa?! Chloe naurahti ja pörrötti tämän hiuksia ja Breah halasi Chloeta. Kai heillä oli jokin oma yhteinen asiansa, josta poika ei tiennyt, tai tajunnut. Keda huoakisi ja katsoi äkisti tarkemmin eteensä. Ja siellähän se olikin. Toreken linnoitus.



[b] Luku III [b]


Heidän jalkansa kopisivat hiljaa katukivetykseen. Jättimäinen linna kohosi heidä edessään, ja Kedan riitely itsensä kanssa tiukentui.Breah katseli huolestunein silmin tämän kylmiä kasvoja, mutta käänsi aina vitkaan päänsä, kun tämä katsoi tyttöä. Linnaa ympäröi suuri, erittäin korkean näköinen muuri, ja muuria ympäröi kaupunki. "Tämä ei taidakkaan olla niin helppoa kuin piti." poika kuiskasi ja nappasi vieressään olevalta tynnyrin pältä köyden, ja sitoi kiven sen päähän. hän heilautti sitä muutaman kerran päänsä päällä. Köysi lensi kevyesti muurin ylitse, ja keda kipusi hetkessä sen päälle, ja sitoi köyden tiukemmin kiinni. Chloe katsoi epäluuloisena köyttä, ja sitä, kuinka ketterästi Dewwe kapusi ylös Kedan luokse. Haltiapojan rinnalla hobitti näytti entistäkin poienemmältä. Lopulta, pitkän maanttelun jälkeen, Chloe susotui istekkin kipuymaan muirille. Kuu oli jo korkealla, kun he kaikki laskeutui vähin äänin linnoituksen sisäpuolelle. Missään ei näkynyt ristin sielua. Pimeys ympäröi heidät, kun he lähtivät hiipimään kohti vanki tyrmiä, missä keda uskoi heidän vanhempiensa olevan. Äkisti poika pysähtyi, ja vihelsi hiljaa. Chloe sähäti hämmentyneenä ja poika aktsoi häntä hämmentyneenä. "Anteeksi, hermostuttaa.. jonkinlainen refleksi." poika selitti ja katseli, kuinka tytön ilme seestyi, mutta katse pysyi kovana. Poika jatkoi ääneti matkaansa. Kolmikko seurasi Kedaa, mutta vähän väliä, he olivat kuulevinaan pojan vihellyksen. Juuri kun he aikoivat kivahtaa hänelle uudelleen, poika nosti kätensä pystyyn. he hiipivät aivan pojan taakse, ja katsoivat smaana suuntaan kuin hänkin. Vankityrmät. "Jesh! tiesinhän että he ovat sisällä!" Poika hymyili.
"Mistä muka?" Oven edessä seisoi pari vartiaa jotka nuokkuivat pahan päiväisesti. "Miksi ovella muuten olisi vartioita?" Poika napautti. "Käyn hoitamassa ne, odottakaa." Poika katosi varjoihin, ja hymyili pirullisesti. samaan aikaan, Chloe, Dewe ja breah kääntyivät toisiaan päin. heidän katseensa olivat hämmentyneet. "Jokin on vinossa!" Dewe mutisi. Chloen päässä raksutti. Pojan käytös oli muuttunut radikaalisti eräänä päivänä,kun tämä oli ollut tutkimassa maastoa edeltä. Kedan ollessa poissa, kaverukset olivat jälleen keskustelleet avoimesti keskenään. Breah oli tosin istuskellut erään puun oksalla, ja tarkkailut ympäristöä. Mutta kun poiika palasi, oli hän tyäsin erilainen, sanoi tietävänsä missä heidän vanhempiaan pidettiin, ja tiesi uka tien sinne. Lisäksi, hän oli puhunut entistä vähemmän. Edes Dewe ei kestänyt olla tämän lähellä. Hobitti alkoi väristä, ja valittaa Tytöille kamalasta päänsärystä. Breah sulki silmänsä ja käänsi hitaasti ja varoavsti katseen tyrmän oviin. Vartiat seisoivat edelelen paikoillaan. jostain käveli akksi uutta vartiaa, ja he päästivät nuokkujat lepäämään. "Mikä sillä kestää?" Chloe kuiskasi. Dewe laskelmoi että kahden vartian tainuttaminen ei pitäisi olla niin vaikeaa ja aikaa vievää. Chloe napsautti sormiaan Breahin silmien edessä, sillä hän oli jäänyt haaveilemaan jälleen itsekseen. "Herätys! Keda voi olla Toreken puolella!" tämä sanoi ja katsoi pitkään Breahia silmiin, jonka maha heitti kupekeikaka. "Ei ole todisteita.." Breah yritti, mutta dewe tuhahti.
"Viheltely. jos se olikin jokin kommunikaatio järjestelmä?" Tämä sanoi ja tarkakili vartiota silmäkovana. Breah irvisti, ja syventyi taas ajatuksiinsa. Hänen kasvonsa kivettyivät, ja ja silmiin nousi pari kyyneltä. hän ei kykenisi uskomaan, ennen kuin nämkisi omin silmin. äkisti hän havahtui, sillä tajusi Dewen kadonneen vierestään. Chloe kuiskutteli hilja aitseksen kaikkea, todisteita, käytösvikoja, ja vaaroja joita heitä uhkasi. "Missä dewe on?" hän kysyi äkkiä ja alkoi katsella ympärilleen. yhtä nopeasti kuin hän oli kadonnutkin, Dewe ilmaantui takaisin heidän luokseen kasvot kalpeina. "Ette ikinä usko.. se.. tulkaa!" Dewe änkytti, kunnes nappasi tyttöä ranteista ja raahasi perässään. he pysähtyivät erään laatikko kuorman taakse, ja Dewe nosti sormensa huulilleen. läheltä kantautui kaksi ääntä. "Oletko varma, että he eivät tiedä mitään?" Joku, selvästi aikuinen mies kysyi kumppaniltaan. "Ehdottoman, mestari." Lasten kauhuksi Keda vastasi. mies hänen kanssaan nauroi. "Tuota.. Toreke.. lupaathan ola satuttamatta heitä?" keda kuiskasi tuskin kuuluvasti. Miehen nauru katkesi äksiti, aja Breah oli kirkua ääneen. "Miksi vahingoittaisin? haluan vain heidän voimansa." Mies kysyi pirullisesti. keda huokaisi helpotuksesta. Toreke jatkoi: " Vankityrmä on täysin vartitu, joka kulmassa on vartiota, mutta Lasten vanhemmat lusivat maantasossa olevassa sellissä. ikkunasta ei pääse ulos, eikä sisään, ja sitä vartiovat vartiat, vie heidät sisään ovesta, muista kommunikaatiosi, ja ilmianna heidät kun olette tyrmässä." Toreke puhkesi jälleen nauramaan. Breah tajusi itkevänsä, ja pyyhki nopeasti kyyneleet silmistään. Chloe raahasi hänet pois, ja Dewe pudisteli päätään harmissaan. "Aloin pitää hänestä." Dewe kuiskasi, ja chloe tallasi tämän varpaille närkästyneenä ja nytkäytti pätäään murtuneen oloiseen Breahiin.

"Meidän on muutettava suunnitelmaa, ja nyt heti." Chloe sanoi topakasti. Breah säpsähti hereille. oliko tuo käsky tytön suusta? Lopulta kuitenkin Breah nyökkäsi hiljaa. Hänen sisällään alkoi pikku hiljaa kiehua yli. Mikään ei mennytt kuten piti. Dewe katso pitkään Chloeta ja vilkaisi hämmentyneenä Breahiin. "Se hyypiö puhui ikkunasta. Me voidaan yrittää sitä" Chloe jatkoi ja alkoi pikku hiljaa kulkea ympyrää, ja mutista ääneen. "Vartiat ovat ongelma." Dewe tipautti väliin, aj tyttö pyshätyi. "Nopeastihan ne kolkkaa" Breah napautti ja puristi kätensä nyrkkiin. Häntä ei puijattaisi enää. Chloe hämmentyi tytön äkillisesti taistelutahdosta. aikaisemmin Breah olisi halunnut välttää turhaa yhteen ottoa örkkien kanssa, mutta he akikki tiesivät ajan olevan kortilla. "Lisäksi, en usko että Keda oikeasti on Toreken vallassa! ehkä hän esittää? tai on hypnoosiss atai vastaavaa?" Breah jatkoi ja tarttui Derasiinsa. hänen katseensa tuntui seisauttavan veren hänen ystäviensä suonissa. "Ja Chloe, olet oikeassa. Suunnitelman muutos." Tyttö murahti, ja Dewen silmiin syttyi taas se pilke, mikä merkkasi pojan kunniotusta. "Ystävä hyvä, en uskonut että kokoaisit itsesi näinkin nopeasti." Chloe hymyili, ja vetäisi miekkansa tupesta, ojensi sen kolmion keskelle, katsoi kuinka Dewe noudatti esimerkkiä ja kuinka lopulta, myös Breah laski dersinsa kärjen kahden muun miekan päälle. "Yhdessä." Chloe hymyili pirullisesti.


Kolmikko hiipi äänettömästi ikkunaa vartiovien örkkien selän taakse, ja hymyilivät toisilleen. heidän otteensa aseissaan tiukkeni, ja pian oli vartiotalta leikattu päät irti. Breah ynhti hiljaa ja raahsi yhdessä Chloen aknssa ruumiit piiloon, sillä välin, kun Dewe tutki ikkunaa. se olisi tarpeaksi suuri ulos ja sisään kulkemiseen, mutta sitä ei saanut ulkoa eikä sisältä auki. Chloe masentui tämän kuulessaan. "Miksi asettaa vartio ikkuanlle, jsota ei ole pakomahdollisuutta?!" hän mutisi, kun Dewe laskeutui alas laatiko pinon päältä. "Koska lasin voi aina rikkoa." Breah sanoi äkisti. hänen ystävänsä katsoivat tyttöä, joka poimi maasta kiven, ja heitti sen täysiä lasia päin. lasi hajosi hetkessä säröille. "Napakymppi!" Dewe hihkaisi, mutta hiljensi äänensä hetkessä. "Toivotaan, että kukaan ei kuulut tuota." Chloe kuiskasi, ja seuarsi Breahta laatiko pinon päälle. he kurkkivat sisään tyrmään, mutta se oli täysin pimeänä. he kuulivat hilajisen liikahduksen sisältä ja säpsähtivät. "Legolas? Aragorn? Pippin?" Chloe sihahti hiljaa. Breah rohakisi mielensä ja hyppäsi sisään. tyrmän lattia oli korkeammalla kuin katu taso, ja he ylettyisivät ikkuanlle vielä takaisinkin. pimeys ympäröi Chloeta ja Breahia. "Hitto." Chloe mutisi ja hieroi rannettaan, oli kai kompastunut laskeutuessaan alas. uusi liikahdus pimeydestä, ja Breah muisti mitä seppä oli sanonut: "Ithielien Loistaa pimeässä, jos tahdot niin. sinuna kuitenkin varoisin sen kanssa. Se on melko hyvä örkki houkutin."

breah vähät välitti, ja nappasi Kiekkonsa esiin vyötäisiltään, ja puristi sitä. se loi hetkessä haalean valonsa pimeään, ja he näkivät kolme äänetöntä hahmoa nurkassa. Breah jöykistyi, ja katsoi kuinka legolas pomkaisi ylös, ja kiersi kätensä tyttärensä ympäri. "Anteeksi, luulimme teitä.. harhaksi." Legolas kuiskutti tytön korvaan haltiaksi. Aragorn nousi ylös ja melekin rusensi ilmat heistä ulos. Gimli liikahti heidän takanaan, ja molemmat känätyivät nopeasti ympäri. merri nsoti kätens' ilmaan kuin antautuakseen. "Missä Dewe?" pippin kuiskasi ja aktsoi hämmentyneenä tyttöjä "Ulkona." he kusikasivat ja säpsähtivät äkisti. käytävältä kuului verkkaisia örkin askelia. "hitto. ulos!" breah sihahti ja veti keikkonsa valon pois. vähissä äänin he poistuivat tyrmästä, ja jäivät kuuntelemaan järkyttyneinä örkin sanoja. "Noh, mitäs vangitr pitää pimeästä.. täh? eikä ruoka maistu? ollaanpa hilajisia, ei sitten, saastat!" ja örkki lampsi tiehensä. Breah huokaisi helpotuksesta. He poistuivat väin äänin hyljätyn näkösieen rakennuskeen ja halasivat ääneti toisiaan. Legolas hymyili riutuneilla kasvoillaan. Chloe penkoi taskustaan ääneti viiemisen Lembas levynsä ja ojensi sen Aragornille joka suorastaan säteili, ja ojensi palan jokaiselle. "..Ja vielä vähiten me teitä odotettiin!" pippin puhui suunsa hetkessä puhtaaksi. Breah hymyili. "Sori että kesti, tehtiin pikku mutka unhoitetuilla mailla." Dewe virnuili ja halasi isäänsä. "Unhoitetuilla? korkeiden kadonneinen haltioen synnyin pesillä?!" Gimli älähti. Chloe irvisti, ja Breah nyökkäsi tyynesti. "neljäs tulee sieltä. missä hän on?" Merri kysyi äkisti. Breah alkoi purra huultaan, aj painoi päänsä, Chloe alkoi vältellä katseitra, ja Dewe oli purskahtaa itkuun. "SE mokoma syylä.." Chloe murahti.
"On Toreken helmoissa." Breah onnistui sanomaan, mutta lopussa hänen äänensä sortui. Legolas tuijotti hetken aikaa murtunutta tyttöä, ennen kuin halasi häntä. Dewe kertoi nopeasti koko heidän matkansa tänne, ja chloe kommentoi väliin jotain pientä.- Breah sen sijaan istui hiljaa nojautuneena isäänsä, yrittäen kasata itsensä. "..ja Breah ei usko, että Keda on 'tervejärkisenä' sen lumoissa." Dewe pälpätti. "Et se olis jossain hypnoosin tapaisessa tilas." Chloe jatkoi. Merri säpsähti. Legolas katsoi tyttöäänsä pitkään. "miksi et usko?" Hän kysyi hiljaa, ja Aragorn polvistui tytön eteen ja kohtasi hänen katseensa. "Kunhan vain tiedän." Tämä kuiskasi. Aragorn säpsähti. herran jumala! hän tunnsiti kaihoisan katseen. Breah oli ihastunut poikaan.


Chloe, Breah ja Dewe juoksivat täysiä paikkaan jossa heidän olisi pitänyt olla. Keda seisoskeli siinä, aj naputteli jalkaansa. "Anteeksi! luulimme että näimme jotain, ja menimme ottaaman siitä selvän." Chloe selitti hengästyneenä. Keda kohotti kulmakarvaansa ja kysyi, mitä he muka olivat nähneet. "Lohikäärmeen." Dewe sanoi heti. "Mutatse olikin vain eräänlainen masiina tai jotain." Breah sanoi. Oli helppoa vältellä pojan katsetta, silä hänen silmänsä olisivat hukuttaneet heidät. Poika nyökkäsi tyynesti, ja lähti kävelemään kohti avoimia tyrmien ovia. Lapset jättäytyivät tahallaan älkeen. "Luuletko tämän onnistuvan?" Chloe kuiskasi hiljaa tytön korvaan, joka katsoi häntä huvittuneena. "Miksikäs ei? pelataan Toreken pussiin niin kauan kuin voidaan." Breah kuiskasi takaisin ja he kuroivat riepeästi välimatkan umpeen. Poika alkoi jälleen vihelellä, nyt vähän ennen joka kulmaa. Käytäävien haju tunkeutui lasten sieraimiin ja nostatti vedet silmiin. He kävelivät äänettömästi Pojan perässä, jota alkoi nakertaa huoli heitä kohtaan. Hänen kuvakulmastaan katsottuna, ystävykset kävelivät suoraan ansaan. Mutta hän ei ollutkaan tietoin en siitä, miten paljon Breah, Chloe ja Dewe tosissaan tiesivätkään. Keda pysähtyi äänetönnä erään tyrmän ovelle. poika painoi hitaasti kahvan alas, mutta se ei auennut. hetken tiirikoituaan sitä, hän avasi kohteliaasti oven lapsille. Breah näki lasin sirpaleet, ja kiven jonka sisään heittänyt, mutta Keda ei kiinnittänyt niihin huomiotaan. "Nuorimmat ensin." hänen onnsitui ääntämään. Pala nousikin äkkiä hänen kurkkuunsa, kun Breah pyyhkäisi varsin tietoisella katseellaan poikaa. he astuivat sisään ja kuulivat hiljaisen anteeksi pyynnön, kun ovi heidän takanaan pamahti lukkoon. "ja nyt?" Dewe kysyi tosissaan. Breah käveli tyynesti ikkunalle, ja loikaksi kadulle vähin äänin. muut seurasivat hänen perässään. "ja nyt, kun he luulevat meidän olevan tyrmässä.. meillä on vapaat kädet hoidella Toreke ennen kuin kukko kiekuu."

Lapset palasivat ehjinä takaisin röttelöön, johon Legolas ja muut olivat jääneet. Legolas huokaisi helpotuksesta, kun lapset astuivat sisään ja sulkivat oven. Aragorn loikaksi ylös ja hymyili tyttärelleen.Chloe isathti isänsä viereen ja mutusti vähin äänin lembasia.Legolas tivasi kaikea Breahilta, ja Pippin tarjosi piippukessua yskivälle Dewelle joka liukeni hetkessä kauemmas. röttelössä oli hiljaista. "Miten te luueltte voittavanne avaruusolion?!" Merri vinisi hiljaa istahtaen legolasin oikealle puolen. "Ja kumoavanmne hypnoosin?!" Pippin sanoi ja puhalsi savua keuhkoistaan. Breah nyrpisti nenäänsä. "ensimäiseen kysymykseesi, viekkaudella. toiseen, Täytyy vain toivoa, että saamme tilaisuuden napsauttaa sormiamme Kedan silmien edessä." Chloe sanoi tyynesti, ja havainnoilistaakseen asian, hän napsautti sormiaan. Breah nyökkäsi hiljaa.
"Me hankimme pakohevoset." Legolas äkisti. Idea ja oli lyöty lukkoon.

heidän askeleensa kaikuivat työtyhjillä kaduilla. örkit olivat vielä nukkumassa. Jokaisen ilme oli hermostunut. Heidän kuulons atuntui toimivan ylikierroksilla, sillä he pystyivät nyt kuuelman ienimmänkin äänen kaiun ansiosta. Kuu valaisi hiukan heidän tietään, kun he kävelivät suoraan Toreken sisäpihalle. he kuulivat äkisti metallisen kalahduksen, kun sen suuri ja massiivinen rauta portti laskeutui alas ja sulki heidän pakotiensä. jossain linnan sisällä pärähti soimaan varoitus kello. "magiaa." Dewe vikisi ja tarttui miekkaansa. Lapset jatkoivat tyynesti matkaansa ja nousivat äänettömästi portaat ylös, ja piotkaisivat kaksois ovet auki. Keda kääntyi hämillään katsomaan heitä. he olivat eteishalissa, joak tuntui olevan isompi kuin koko kaupunki. SE saattoi tosin johtua peileistä hallin seinillä. Katosta riippui suuri kattokruunu, ja seiniä komistivat, tai oikeastaan rumensivat lukuisat omakuvat paikan isännästä, Torekesta. virhertävä ihoinen pitkä mies katsoi jokaisesta kuvasta ylimeilsiesti nenänvarttaan pitkin. Kedan silmät olivat lautasen kokosiet ja tämä ähti perääntymään äänettömästi kohti hallin kekustaa. "Miten te täällä olette?!" hän kysyi hiljaa, mutta halli väärensi hänen äänensä korkeuden. "Miten te pakenitte?!" Hän inisi, ja seisahtui äkkiä, kun Breah käveli lähemmäs. hän huokaisi ja sirisi katseens apojan silmiin, ja järkyttyi. Niiden msutuus olio poissa, ja niihin ei hukkunut. ne vaikuttivat normaaleilta silmiltä. Msutan värin tialla oli harmaa usvan kaltainen verho. Breah tiesi heti olevansa oikeassa. Keda oli hypnoosissa. Chloe ja Dewe talsivat myös lähemmäs, ja he kuulivat julman naurun kantautuvan hallin toisesta päästä. "Ikkunasta pölvästi! he rikkoivat sen!" Toreke astui esiin verhon takaa ja kumarsi virnistäen lapsille. "Kunniotan nokkeluutanne, raadot." hän hymyili ja sipaisi pitkää miekkaansa. keda hätkähti ja perääntyi kohti Torekea. "Sinä! menit ihan liian pitkälle! Anna ulottovuuksien olla, ja vapauta Keda!" Breah ärähti ja laski kätensä Derasin päälle, samalla kun Dewe ja Chloe paljastivat meikkansa. Keda hätkähti ja vetäisi oman miekkansa esiin. Toreke vain auroi. avaruusolio pilaili heidän kustannuksellaan. "katso ympärillesi, raato numero yksi! mitä näet?" Breah hätkhäti ja vilkuili varoavsti ympärilleen. Taulujen silmät tuntuivat porautuvan häneen. "Vasten mielisen olennon joka puolella." tyttö sanoi, ja Toreken naama venähti.

"Vai niin." Tämä sanoi ja virnisti perään. "Entä sinä, Chloe, Aragornin tytär?" hän kysyi kiinnostuneena. Chloe irvistyi, ja vältti katsomasta ympärilleen. "Haisevan, mulkosilmäisenn alienin." Hän matki Breahin tapaa vastata. Dewe vilakisi huolestuneena ympärilleen. "aah.. Hobitti! kuinka maittavaa. en oelkaan syönyt hobitin lihaa kuukausiin!" Torke sivuutti Chloen. Dewe irvisti. "vastenmielistä!" hän ynähti, ja Kedan sormet katanansa ympärillä tiukensivat otettaan. "Kukaan ei hauku mestariani!" hän ärähti. ja astui askeleen lähemmäs. "Hyvä poika, noin kuuluu ajatella." Mies hymyili.

"Kerrohan, Breah Greenleaf, miksi minun pitäisi jättää ulottovuudet rauhan, nyt kun porti viimein on antamassa periksi?" Toreke hymyili ja istuutui tyhjästä ilmestyneelle valtaistuimelle kedan ottaen tukevan haara asennon tuijottaen kiivaasti lapsia. "Koska ajatus maailman herruudesta on.. SAIRAS!" breah ärähti. "Kukaan ei voi hallita maailman kaikkeutta yksin, et edes sinä." Breah jatkoi ja väläytti katseensa Kedassa joka säpsähti. hänen katseensa valpastui entistä enemmän. Toreke tuijotti hämillään Breahia. sitten sen tilalle vaihtui raivo.

"Mitä sinä haltiapenikka siitä tiedät!?" hän ärisi ja iski nyrkkinsa istuimensa käsinojaan. ulkona jyrähti, ja Toreken silmät paloivat raivosta. Breah jaykistyi ja tuijotti hetken aikaa muualle. Hänen ja Kedan katseensa kohtasvat. hän näki sumun hälvenevän hiukan. "Keda, kuuntele, ei sun tartte kuunelle Torekea! se käyttää sua hyväksi!" hän sanoi Kedalle, jonka silmät siristyivät. Toreke rääkäisi ärtyneenä. "Tyttö valehtelee!" hän sanoi Pojalle, ja sumu lsiääntyi taas. "Enkä! älä kuuntele häntä!" Breah älähti, ja Dewe mutisi: "kauanko olet pitänyt häntä hypnoosissa?" Tämä sai Toreken nauramaa katketakseeen. se oli kylmää, ja julmaa naurua, joka värisytti heidän lyyytimiäänkin.

"kauanko?! heti kun hän astui mailleni!" Tämä sai sanonuttua nauru kohtauksensa lomassa, ja Kedan pää meni pyörälle, Hypnoosissa? Poiika ei ymmärtänyt mitään, ja alkoi taas ridiellä itsensä kanssa. Toreke on oikeassa.. he valehtelevat! hän ajatteli, mutta jokin huusi vastaan Et ole oma itsesi! herää jo! Toreke puijaa sinua! Keda hieraisi ohimoaan varovasti ja katseli breahin huolestuneita ja kauniita kasvoja. ne herättivät hänessä tunteen, joka pisti hjänen päänsä vielä pahemmin sekaisin. viime viikot työntyivät takaisin hänen muistiinsa. Toreke opli viimein lopettamassa nauruaan.

"hmm, aikaa on käytetty kylliksi." Mies snaoi, ja napsautti sormiaan. hetkessä Breah rääkäisi, ja maailma musteni hänen ympärillään. hän kadotti Chloen, ja Dewe sulautui mustuuteen. pian kuitenkin näkymät alkoivat virrata hänen eteensä. Breah ja Dewe kulkivat kukkulalta eri suuntraaan, ja Chloe säntäsi takaisin. äky vaihtui. nyt hän näki että kääntyikin samana suuntaan kuin chloe, ja Dewe juoksi hänen perässään. he menivät sisään josatin kaariovesta, ja näkivät ison, kauniin vihertävän metsän edessään. eläimet elivät sulassa sovussa, ja metsän keskeltä nousi suuri, valkoinen linnake. he menivät sisään, ja heidät kruunattiin. "Näin olisi voinut käydä, rakas Breah.. mutta sinä johdatit heidät tänne, on sinun syysi, että he kuolevat." Breah kuuli toreken mairean äänen, mutta ei kyennyt näkemään tätä. näky jatkui jatkumistaan. nyt he situivat kullatussa pöydässä, tekivät mitä halusivat ja söivät mahansa herkkuja täyteen. breah tiesi jonkin olevan vinossa.
Äkkiä Chloe ilmaantui hänen viereensä. tämä katsoi maansa myýnein silmin tyttöä ja osoitti näkyä. breah sulki silmänsä, mutta hän näki edelleen. Sitten se iski, Breah valaistui ja akoi hymyillä. "Valetta! Dewe! herää! Chloe!" Tyttö alkoi nauraa ja näky hälveni. kaksi muuta näyttivät siltä kuin näkisivät valon ensi kerran, ja toreke katsoi hämmentyneenä tyttöä. "Niin olisi voinut käydä. Mutta miksi Chloe olisi juossut takaisin? miksi hän ei sanonut mitään? Miksi maailma olisi sopusoinnussa keskenään, jos sinä olet vapaalla jalalla? Koska kaikki tuo, on vain kuvitelmaa!" Breah nauroi voitonriemuisesti. "Kaikki voimasi perustuu vain harhoihin, etkä siksi mahda meille yhtään mitään." breah jatkoi kikatustaan, ja Toreke rääkäisi raivoissaan.hänen nyrkkinsä iskeytyi jälleen istuimen selkänojaan ja Keda värähti. Myös hän oli nähnyt näyn.

"Riittää jo leikiminen! kuolkaa raadot!" Toreke karjaisi ja osoitti sormelalan lapsia, jotka valmistautuivat. "keda! repi heidän sydänmensä irti rinnasta!" Keda totteli pienellä viiveellä. Pioka syöksyi lapsia kohti ja heilautti katanaansa. jokainen heistä kyyristyi, ja väistivät pojan ympärille. keda tuijotti hämmentyneenä heitä, ja känätyi Dewen puoleen ja tämä nsoti torjuntaan miekkansa, ja kiersi sitä äksiti pojan rannetta ympäri. Keda menetti katanansa, mutta vetäisi toisen heti tialle, ja DEwe kierähti alta pois juuri ajoissa. Breah syöksähti ja riisui nopealla sivalluksella pojalta tämän jousen ja nuolet, ja heiti ne sivuun. Keda yritti känätyä tyttöä päin mutta Breah pysyi hänen takanaan ja onnistui napapamaan pojan kädet hänen selkänsä taakse. "Chloe, nyt!" Dewe huusi, ja tyttö juoksi varjoista pojan eteen, ja napsautti sormiaan aivan pojan silmien alla. Mitään ei tapahtunut. "C'mon keda! anna olla, ja tule järkiisi!" hän kuiskasi samalla kuN Toreke alkoi anuraa valtaistuimellaan. breahin silmiin kihosi kyyneleet. Vaika Keda kuinka rimpuili, Breah piti tästä kiinni. "Luuletteko te että pari hassua sormen napsautusta tehoaa minun hypnoosiini?! vain ja ainoastaan vahva tunnetila rikkoo sen!" Toreke nauroi, ja napsautti sormiaan. Keda katosi tytön käsistä ja ilmaantui hänen taakseen. Breah tunsi nyrkin selässään, ja hän lensi päin seinää. "#Keda! ylätasanteelle, nyt heti!" Toreke huusi, ja juoksi poratisiin mihin poikakin katosi. Breah kampesi itsensä ylös. "mitä nyt tehdään?" Dewe kysyi ja poimi tytön Derasin masta ja ojensi sen tytölle. "Alkajaisiksi, tuhotaan taulut, niiden silmät liikkuvat." Chloe sanoi ja repi yhden niistä alas ja syttyttäen sen tuleen. Dewe teki työtä käskettyä ja repi taulut alas ja heitti ne tuleen. Breah katsoi portaita. "Tulkaa kun voitte, minä menen perään!" Breah huusi ja säntäsi portaisiin.

Breah sanoi juosta monta askelmaa kerrallaan päsätäkseen nopeasti ylemälle tasolle, joka vaikutti parvekkeelta. Tpreke jarrutti ja katsoi hämmentyneenä alas, ku Keda kääntyi ympäri. "Kuka rikkoo taulujani?!" Toreke rääkyi ja känätyi ympäri katsomaan Breahiin. hän avasi Derasinsa ja mulkoili heitä molempia. "Tämä päättyy nyt." hän sanoi kun keda syöksyi hänen kimppuunsa ja Toreke alkoi valmistella mustaa palloa käsissään ja mulkoili tyttöä. Breahin silmät siristyivät kun Keda oli lävistämässä häntä seinää vasten. Tyttö pyöräytti Dérasinsa kärkeä, ja poika ulvaisi. Toinenkin Katana lensi hänen kädestään, ja iskeutyi terä edellä tämän taakse. ennen kuin poika ehti reakoida, Breah painautui poikaa vasten, ja suuteli Kedaa. Keda meni hetkessä sekaisin. M..Mitä?! Hän ajatteli, ja tajusi hetkessä kaiken. Suymu katosi pojan silmistä, ja ne tunteet joita hän ei ollut kyennyt tuntemaan, palasivat ja työntyivät hänen alitajunnastaan esiin. Keda sulki silmänsä, ja vastasi varovasti tytön suudelmaan. hän olisi halunnut venyttää hetkeä vaikak kuinka pitkään, mutta Chloe ja Dewe syöksyivät parahiksi ulos portaista, ja molempien suu loksahti auki.
Keda kiersi kätensä tytön lantion ympäri ja yritti estää tämän pakenemisen. Poika avasi silmänsä, ja Chloe alkoi haukkoa henkeä. Dewe käänsi päänsä sivuun Ja Toreken omahyväinen ilme vaihtui hämmentyneeksi. Breah avasi hitaasti siniset silmänsä, ja tuijotti kedaa silmiin. Sumu oli poissa, ja Keda tiesi taas paikkansa. Breah tunsi putoavansa, ja hänen oli keskeytettävä suudelma vain henkeä haukkoakseen. Pojan päähän syöksyi tytön ajatukset yhtenä putouskena. Se toimi.. Keda, tervetuloa takaisin. Breah vetääntyi ja Keda laski hänet silmiensä pihdeistä, ja kääntyi ympäri katsomaan suoraan Torekeen. Breah astui tämän viereen kun Keda veti katanansa irti maasta ja Dewe ja Chloe astuivat hänen viereensä. Dewe ojensi hymyillen pojan toisen katanan tälle. "Mitä ihmettä?!" Toreke rääkyi.

"Kuten sanoit, vain vahva tunnetila rikkoo sen." Breah hymyili ja vilakisi Deweä joka katsoi tyttöä ylpeänä. Chloen katse oli korvaamaton. Toreke puri hammasta ja astui lähemmäs. "olette ovelampia kuin kuvittelinkaan. tervemenoa helvettiin!" toreke huusi, ja heitti pimeän pallon heihin. Keda ojensi kätensä, ja maaginen suoja kilpi kimposi pallon takaisin, ja Toreke ei ehtinyt väistää. hän rääkyi, ja kaatui maahan selälleen, pian kuitenkin ylös kömpien. Breah hymyili ja heilautti derasiaan. "Mahtavaa että olet taas maanpinnalla." Chloe virnisti Pojalle joka hymyili takaisin. Toreke veti miekkansa esiin tupestaan ja heilautti sitä, jolloin se mustui. "Kukaan ei pärjää minun mustuudelleni!" hän huusi ja syöksyi lasten kimppuun., jotka väistivät helposti. Chkloe sivalsi miestä jalkoihin, ja Dewe syöksyi kaatuvan miehen alta pois. hän iski miekkansa kuitenkin tämän mahaan ennen kuin livahti pois. Breah iski Dérasillaan nopeasti mieheltä käsilihakset poikki, ja he väistivät kun Keda ojensi jälleen kätensä, ja loi suuren valopallon. Toreke huusi kivusta ja tuijotti järkyttyneenä Poikaa joka heitti pallon miehen naamaan, ja joka iskeytyi sen voiamsta seinään. meis tippui alas, ja miekka kirposi tämän kädestä, ja hajosi tuhkaksi. m Mies itse lyhistyi äänetönnä maahan. meni hetki, ja Breah henkäisi helotuskesta ja kokosi Dérasinsa takaisin kokoon ja kiinnitti sen reiteensä. Se oli äkillinen välähdys, ja kaikki neljä iskeytyivät maahan kun jokin liisi heidän päälleen. kaikki he katsoivat tarkemmin ja tajusivat sen lentäväksi lautaseksi. Siitä alskeutui lisää vihertäviä oliota jotka aktsoivat maassa makaavia hämmentyneitä lapsia, jotka tuijottivat heitä kuin mitäkin avaruusoliota.

"Anteeksi, oletteko kunnossa?" kuului kysymys heidän yläpuoleltaan ja joakinen heistä parkaisi ääneen ja ponkaisi seisomaan. "Rauha! me olemme ystäviä!" kului uusi ääni heidän takataan he kääntyivät ympäri ja näkivät useita avaruusoliota katselemassa heitä. "jaa.. niinkö?" Chloe kysyi hämmentyneenä ja rapsutti hiukan päätään. "kyllä. Jo vuopsisatoja olemme jahdanneet Torekea, mutta tulosketta. emme voineet hyökätä täällä hänen kimppuunsa, joten meidän oli toivottava että joku muu taltuttaisi hänet puolestamme." ilmiselvästi johtaja astui esiin ja nyökkäsi kiitokseksi lapsille. Breah nyökkäsi hämmentyneenä takaisin. Keda kietoi kätensä tämän harteille ja hymyili hiukan. "me olemme teille todella paljon velkaa." Hän jatkoi ja hymyili ojentaen kätensä. "Olen Miuka, Johtava rinnasto päälikkö." Miuka sanoi. Dewe ojensi ensimäisenä kätensä autuaasti hymyillen. "Dewe." tämä hymyili ja kätteli iloisesti miukaa. Chloe naurahti ja toimi samoin, ja Breah ojensi myös sen enempää empimättä kätensä naiselle. Keda katsoi kuitenkin pitkääjn naista ja puri hammasta. Miuka katsoi tätä hyvin pitkään. "ahaa.. olet näemmä ollut hypnoosissa." nainen sanoi ja kaivoi toisella kädellään taskustaan onkinlaisen pallon. "Tässä, se hälventäää sivuoireet." Nainen hymyili, mutta Ked a epäili yhä. Vasta kun Breah pukkasi häntä kylkeen tajusi poika ottaa pallon. hän huomasi sen jonkinlaiseksi tapletiksi. "Rauha, se ei ole myrkkyä, syö vain." Miuka hymyil lämpimästi ja katsoi tarkasti kuinka keda nielasi pallon. meni hetki, ja hänen mustien silmiensä syvyys syveni. Hänen kasvoilleen levisi hymy, ja hän kääntyi katsomaan ntyttöä, joka joutui kääntämään katseensa ala-aika yksikkön sivuun. "äh.. anteeksi, Breah. Unohdin ihan." tämä mutisi käänsi harmissaan päänsä sivuun. Miukan ilme seestyi hiukan. "ahaa... Korkea kadonnut ja synkmetsän haltiarotuja. Kinkkinen tilanne." Miuka hymyili ja kavoi taas taskujaan ottaen nyt kuitenkin toisen pillerin atskustaan tämä oli valkoinen. hän ojensi sen tytölle. "Ota se, ja niele, mutta älä nyt. säästä sitä, tiedät kyllä mikä on oikea hetki." Miuka hymyili onnellisesti. Dewe virnsiti. hänen mnielestään alien nainen oli kuin aurinko, koko ajan hymyilemässä. Siten kuului rääkäisy heidän takaataan. "Toreke karkaa!" Breah känätyi sekunnin murto-osassa ympäri ja tuijoptti miehen selkää. tämä pinkoi hyvin nopeaa vauhtia. Breahin silmät siristyivät, ja hän napapsi keikkonsa vyötäisiltään, ja lähetti sen eihen perään. kiekko teki loivan kaaren ilmassa, ja palsi verisenä tytön käteen. hetken kuluttu, katolle hypännyt paholainen kaatui rähmälleen maahan. Muut alienit syöksyivät noutamaan miestä. hänen rintakehäänsä koristi syvä, tasainen viilto, ja tämä raahattiin sisätiloihin, eli alukseen. Miuka hämmentyi ja nyökkäsi tyytyväisenä tytölle. "Jos näette lentäviä lautasia, älkää säikähtäkö. Me otamme huostaamme nyt ulottuvuuksien rajat, jos sopii." Miuka nyökkäsi vihdoin vakavana. ennen kuin hän lähti, ojensi hän Chloelle jonkin pullon, jossa kimmelsi elämän juomaa, juomaa joka palautti kuolleista, mikäli aikaa vielä oli. Dewe sai ihka oman kevyemmän ja kapeamman miekkansa, joka hohti kun vihollisia oli lähettyvillä. Innoissaan lapset heiluttivat katoavalle lautaselle kättään, ja kun se viimein katosi horisontin taakse, he lähtivät kulkemaan kaikkien örkkien seassa kohti vanhempiaan. Örkit tekivät heille sujuvasti tilaa ja katosivat yksi toisensa jälkeen pimeyteen.

Breah istui Kedan edessä vaitonaisena, ja vilkuoli tarkkaavasita Legolasta. Piinallisen selityksen jälkeen he olivat uskoneet tarinan. Keda oli aidosti pahoilalan tapahtuneeesta ja luapsi hyvittää sen jotenkin. mutta nyt Breah ohjasi hevosensa portteja päin. vei kolme päivää saapua niille, ja niiden haltia vartiat ponkaisivat pystyyn heidät nähdessään. kivirinki oli ehjä, ja se huokui terveyttä. breah laskeutui hevosen selästä. Chloe aktsoi ptikänä Deweä enne kuni laskeutui itsekkin. Dewe seurasi esimerkkiä aivan kuten ennenkin. "Kaverit hei, nyt pitäis päätää, jäädäänkö me tänne vai påainutaanko me homehtumaan takaisin meidän entiseen kotiimme?" breah kysyi ja katsoi ystäviään kuten monta kertaa ennenkin. Keda laskeutui äänettömästi alas ja käveli heidän viereensä. "Hometumaan sinen?! ei ikinä!" Chloe parkaisi ja polkaisi jalkaansa. dewe nyökkäsi. "Mäkin jään mieluummin tänne." hän sanoi Breah huokaisi helpotuksesta ja katsoi hetken Kedaa joka hymyili myös helpottuneena. "Ennen kuin.. tuota palataan 'kotiin' meillä on vielä yksi tehtävä." Breah hymyili ja kääntyi porttia päin. "Australia, Sydney!"


Breah laskeutui tällä kertaa jaloilleen, ja keda aivan hänen kannoilleen. Dewe alkoi täristä ehti kun hänen jalksana osuivat maahan. Chloe kohotti katseensa ja vilkuili ympärilleen. He lähtivät kävelemään Dewen johdolla kohti tämän kotia. he kuulivat hilajisia askelia ympäriltään ja Breah hymyili. juuri tätä hän olikin odottanut. "Oiii! kääpiö tuli takaisin! ohho, ompas ihme porukkaa!" Kuului iva huuto nheidän edestään ja Dewe alkoi vikistä pelosta. Breah laski kätensä tämän olkapäälle. "Muistatko, mitä lupasin sinulle aikaisemmin?" Hän kysyi pojalta, kun tämän kiusaaja jengi alkoi lähestyä heitä ja heittivät ivallisia kommenteja. Poika nyökkäsi. "Sinä siellä henkiriepu! Ala vetää niin pitkälle kuin pippuri kasvaa!" Breah ärähti. keda oli ihan piahlla mistä oli kyse, mutta suerasi innokaasti tapahtumia. Chloe asettui kädetpuuskassa seisomaan breahin viereen. "oi, kisumirri uhkailee. Näyttäkkää niille kaapin paikka pojat!" tämä ärjäisi, ja pojat syöksyivät heidän kimppuunsa. Breah virnsiti. kaikki meni juur kuten hän odottikin. hänen kätensä tarttuivat yhtä poikaa paidan etumuksesta, ja hän heitti tämän toisen pojan päälle, ja molemmat rysähtivät pensaikkoon. toiset kaksi syäksyivät yhtä aikaa hänen kimpuunsa, mutta Chloe tirvaisi toisat heistä kuonoon, ja Brea kierähti toisen alta pois. hän kiskaisi samalla pojalta housut kinttuihin. lopulta hän ja Chloe marssivat suoraa päätä johtajan kimppuun, nyökkäsivät toisilleen, ja hakaksivat tämän tajuttomaksi, sen jälkeen he soittivat ambulanssin, ja poistuivat takaisin omaan maailmaansa. Dewe hihkui onnesta, ja halasi kaikkia paikalla olijoita, kailotti tapahtumia suureen ääneen ja sai suurenkin yleisön Matka takaisin synkmetsään kesti päiviä, ellei jopa viikkojakin, sillä he eivät pitäneet enään mitään kiirettä. Kun tieto Toreken kukistumisesta levisi koko Keskimaan tietoon, olivat Kadonneet purkaneet sumun maidensa ympäriltä, ja matkaamassa sankoin joukoin synkmetsään. He olivat saaneet etsivän kotkan muuatamaa päivää aiakisemmin, jossa heidät oli kutsuttu juhliin. liikuttuneina tästä, koko heimo oli päätätnyt saapua, kuten oli toivottu. Breah ratsasti kedan edessä haltiakaupungin muurien porteista sisään, ja näki ensimäsieksi Tarëen hymyilemässä hänelle. legolas naurahti, ja laskeutui alas hevosensa selästä, ja teki järkyttävän teon; Hän suuteli tarëeta.


Trhanduil laskeutui linnan portaat alas yhdessä Eldonin, Elrondin ja Galadrielin sekä Arwenin kanssa. Eldon turisti veljentytärtään hymyillen, ja käänsi aktseenssa Kedaan joka painoi kiireesti oman katseensa alas. "ah.. Korkea kadonnut." tämä mutisi ja hymyili ystävällisesti tälle. juuri sillä hetkellä koko muukin heimo saapui. Thranduil suorastaan säteili, knu sai kätellä vanhinta. Arwen silitti Chloen hiuksia, ja tämän veli paasasi siitä, kuinka huolissaan hän oli olut. Chloe tirskahti. "No, kuten näet, en tarvitse huolenpitoasi!" niiden sanojen saattelemana tämä poistui veljjensä luota ja paianutui isänsä kylkeä vasten.

Illalla piderttiin suuret juhlat, eräänlaiset tanssiaset. korkeat kadonneet hymyilivät lähes joakiselle, ja välttelivät katseita. osa oli kuitenkin liiankin utelias, ja kerjäsivät kokemusta itselleen. tulos oli aina sama; hengenhaukkomsita ja osa jopa pyörtyi. Se ei silti haitannut ketään. vanhin oli saapunut hetken päästä lasten luoske ja kehunut heidän suoritustaan hymyillen. "Arvelinkin että siinä kävisi niin." hän joutui huoakisemaan kun keda itse kertoi hypnoosistaan, mutta hymyili sitten heille kaikille taas. "Sivumennen, pukusi on upea, nuori prinsessa Greenleaf. smaoin kuin myös sinun, prinsessa Chloe." tämä iski silmää heille molemille ja poistui juhla humuun. breah ja Chloe laskivat noloina päänsä ja vilakisivat pukujaan. Breah piti vihreä ruskeasta pienillä röyhelöillä koristellustaan mekonstaan, ja Chloe tyytyi valkeaan ihon myötäisiin mekkoon. Keda nauraa hörötti isälleen. hän veti tytön tiukemmin itseään vasten, ja haki turhaan Breahin katseta. tyttö muisti Miukalta saamans apillerin ja kaivoi sen pienestä pussista esiin. hän piti sitä kämmenellään, ja kohotti hiukan päätään poikaan päin. hän veti syvää henekeä hymyili. Hetki oli oikea. ennen kuin hän tajusikaan oli reah jo nielaissut pillerin. se taphtui hyvin äkkiä. kaikki hänen ystävänsä tunsivat sen. Breah kohotti katseensa Kedan silmiin, ja hämmentyi. hän ei 'hukkunut,' vaan tuntui pikemminkin lentävänsä katsoessaan silmiin. Keda alkoi hymyillä, ja painoi hellästi huulensa vasten Breahin huulia. legolas oli tukehtua juomaansa kun näki tämän. "Mitä hel..." Hän älähti ja salissa tuli hiljaista. keda erkaantui äkkiä tytöstä ja vilakisi pelästyneenä Legolasiin jonka suu oli jäänyt auki. Lopulta tämän ilme tyyntyi, ja hän tyyytyi nyökkäämään. "Miten vain ,breah.. Miten vain." keda hymyili ja poimi lasin pöydältä, ja taittoi sen kulmaan, josta tyttö näki itsensä. Breah oli kirkua ääneen. Hänen pupillinsa oli nyt suurempi, vain reunoilla oli jäljellä tuikkivan sinistä. hän räpäytti silmiään ja hymyili Kedalle, joka laski alsin pois, ja painoi huulensa jälleen hänen huulilleen. Chloe naurahti ja pyöritteli silmiään, ´kunnes tajusi vilkaista vieresään olevaa poikaa tarkemmin. Eräs korkeista haltiosta tuijotti häntä silmiin, ja vaikka hän kuinka itse katsoi tätä silmiin, mitään i tapahtunut. tyttö sieppasi silmän räpäyksessä lasin käteensä ja järkyttyi. smaoin oli käynyt hänelle, ja katsoessaan Deweä, hän tajusi, että sama oli tainnut tapahtua kaikille heille kolmelle. Tyttö virnisti ja työnsi lasin poajlle joka kirkui kuin kirkuikin ääneen. Chloe voinut olla nauramatta yhdessä muiden haltioden, ja Breahin ja Kedan kanssa.

Keda katsoi hämmentyneenä tyttöä. Breah katsoi häntä pitksätä aikaa silmiin, ja se tuntui helpottavalta. Breah painoi huulensa jälleen pojan huulia vasten. he neljä olisivat aina yhdessä.