Tale of the Furry NC 13/15

Aihe: Tale of the Furry NC 13/15 Su Joulu 06, 2009 12:53 am

Nimi: Tale of the furry
Suom.: Furryn tarina
gaihe: Fantasia
hahmot: ALL BY ADMIN
Tarina: ALL BY ADMIN
Ikäraja: 13 tai 15
Juoni: Anan Isoäiti on kuollut vuosi sitten ja hänen perheensä mruhasi julma furry Kurotoshi. Ana joutui orpokotiin, mutta tietää että on perinyt geeninsä isöäitinsä puoleltta, ja eräänä iltana haavoittunut eläin hoippuu hänen luokseen. Anan Matka on vasta alussa, eikä hän tule selviämään siitä yksin.
Muuta: Jatkotarina
------------------------------------------------------------------------------------------------

Tale Of the Furry

Once a Furry, Always furry.

Luku I Jokin menee aina oudosti. Ja et vain voi sille mitään!

”Oikeastaan minun kuuluisi selittää kaikki ennen kuin aloitan kertomaan tarinaani. Mutta siinä olisi liikaa monitavuisia sanoja, joten jätän sen tekemättä. Mutta koska te ette ymmärtäisi missä mennään, on minun jotenkin johdateltava teitä. Syntymä yöni ei ollut sellainen myrskyinen ja salamoiva yö, kuten useimissa tarinoissa. Ehei. Minä synnyin sillä hetkellä kun aurinko katosi taivaan rannan taa. Juuri sillä hetkellä. Aivan kuten äitinne ja Ana. Se on harvinaista, ja siihen
aikaan sitä pidettiin yliluonnoillisena..
sitähän se onkin.. kyläiset huhuilivat kaikenlaista; Noidan lasta, vampyyriä, demonia.. kaikenlaista. Mutta missä minä synnyin ja miksi? Hassua kyllä, synnyin kahteen paikkaan samaan aikaan. Minä ja hän olivat erillään tuolloin. En tiennyt asiasta ennen kuin oma isoäitini selitti asiat juurta jaksain, ja silti jotkin asiat ovat yhä minulta pimennossa.

En ikinä ollut kyläisten kovassa suosiossa, mutta se ei haitannut minua sen enempää kuin kärpänen katossa. Kestin kolmetoista vuotiaaksi, kunnes jokin muuttui. Kaupunkilaisia alkoi katoilemaan ja tulla takaisin jotenkin muuttuneina. Joillain oli kalpeampi iho, toisilla eriväriset hiukset, kun taas toisilla silmät olivat kuin kissoilla, tai jotain vastavaa. Kun omat vanhempani katosivat, huolestuin totisesti.
Lähdin ulos etsimään heitä, vaikka tiesin että se ei tuottaisi tulosta. Silloin näin hänet ensikerran. Hän oli lähes sataseitsemänkymmentä senttiä, ja änin hänellä olevan korvat sekä häntä. Tarkemmin katsottuna hänellä oli myös turkki. Hän silti käveli kahdella jalalla. Ihmisen jalat ne eivät olleet, vaan pikemminkin jonkun eläimen. Aivan kuten kaikki muukin. Hän ei tuntunut näkevän minua, ennen kuin aurinko laski. Kun tajusin olennon huomanneen minut, pinkaisin pakoon minkä ehdin.
Olento rääkäisi jotain ja säntäsi perääni. En edes ajatellut minne menisin, vana juoksin suoraa päätä keskelle toria, sinne missä ihmisiä virtasi vielä vähän aikaa auringonlaskun jälkeenkin. Olento jäi varjoihin. Minän näin kuinka sen silmät kiiluivat varjoista, mutta pysyttelin keskellä ihmisvirtaa, hiipien kotiin.
Seuraavana päivänä vanhempani löytyivät. Järkytyin, kun tajusin heidän muuttuneen. Isälläni oli korvat, jotka hän oli piilottanut hiuksiensa sekaan. Äitini kynnet olivat nyt mustat ja pitemmät. Ja terävät. Aivan kuin jollain petolinnulla. Sulkeuduin henkeäni haukkoen huoneesi, vain tajutakseni muutaman tosi asian. Ensinnäkin olin ehkä jopa nähnyt olennon joka saattaisi olla syypää katoamisiin. Toiseksi, se olento oli hyökännyt vanhempieni kimppuun. Kolmanneksi, tässä kohdin ihoni nousi kananlihalle, se olento oli jahdannut minua. Koitin kuumeisesti keksiä nimitystä olennolle, ja ihmiselli jotka olivat muuttuneet. Päädyin siihen tulokseen että mikään muu ei olisi sopiva kuin sana 'furry'.
Samana iltana palasin paikalle jossa näin näkemäni furryn. Se ei ollut siellä, kuinkas muutenkaan., mutta auringon laskuun oli vielä muutama kymmen minuuttista, joten asetuin varjoihin odottamaan.joka yö minä odotin, mutta en löytänyt häntä. Hän ei ikinä tullut. Päätin palata paikalle vielä kerran, ihan vain varmistuakseni. Mieleeni oli alkanut hiipiä ajatus, että olento pitikin silmällä minua, eikä toisinpäin. Sinä yönä fdurry kuitenkin tuli. Olin kiljua järkytyksestä kun näin hänet. Hän oli ihmisenä, käveli kahdella jalalla ja mitään outoa hänes ei erottanut kuin kiiluvat hassut silmät. Ensiksi luulin häntä toiseksi, mutta kun hän tuli lähemmäs, huomasin yhtälöittävät piirteet. Furry jäi minusta noin kymmenen metrin päähän ja tuijotti minua silmiin kuinj tietäen minun olevan siinä. ”Jaaha, tulit taas vai?” furry sanoi kohauttaen kulmiansa ja minä jäykistyin. 'taas' ? Tietysti, epäilyni olivat osuneet oikeaan.
”En minä mielestäni tullut.
Olen nukkumassa omassa sängyssäni, näet vain unia.” heitin ärtyneenä vastatuksen nousten hitaasti ylös, valmiina säntäämään pakoon. Ja kyllähän se mokoma furry sen näki. Ja esti iakeeni lähes saman tien. En vieläkään tiedä kuinka hän sen teki. Yhdessä hetkessä seisoin omilla jaloillani jalat tiiviisti maan päällä, ja seuraavassa olin jonkin energia pallon sisällä. Ja jopa leijuin ilmassa. Yksi sana pääsi lipsahtamana suustani - ”Hitto.” uskokaa tai älkää, olento nauroi minulle katketakseen.
Olento kiersi minut ympäri, kunnes asettui kasvokkain kanssani.hän hymyili vaisusti päästäen minut alas. Tömähdin – siis kirjaimellisesti tömähdin – katukivetykselle selälleni. Vinkaisin kivusta ja furry kurtisti kulmiaan.

Seuraavana yönä vapisin omassa sängyssäni. Minulle oli noussut himputin kova kuume. En halunnut joutua sairaalaan, joten en sanonut sanaakaan kenellekkään. Edellisenä yönä en ollut huomannut kylmyyttä, ja viluistuin sen takia. Olento hiipi varjoista esiin muuttaen muotoaan, asettuen makaamaan viereeni. Haukoin henkeäni kun tajusin hänen tehneen sen, mutta hänen turkkinsa näytti houkuttelevalta, joten takerruin häneen kuin hukkuvaan. Olento vieressäni värähti mutta ei yrittänyt pois. ”M..mi..mikä sinä olet?” olento vain pudisti päätään. ”Jonkinlainen Furryko?” olento laski katseensa minuun kallistaen päätään, ja ynähti. Kurtistin kulmiani. ”Etkö sä voi puhua tuossa muodossa?” Furry nyökkäsi mutta naurahti sitten.furry kumartui minua kohden painaen huulensa otsalleni, mutisten jotain. Hetkessä tajusin kaiken mitä hän sanoi, ja suuni loksahti auki. ”Pystyn, mutta et voinut käsittää mitä sanoin, mokomakin ihminen.” hän sanoi silittäen nyt pää lakeani. Kurtistelin kulmiani hieraisten ptsani, ja tajusin sen tulikuumaksi. ”Ei olisi pitänyt eilen tulla. Mokomakin kuume. Furry tuhahti, veti minut lähemmäs. ”Sä tosiaan oot kuuma.”
Kolmenpäivän ja yön ajan me makasimme sängyssäni, kunnes paranin. Opin jopa tietämään hänestä ja kaltaisistaan, sekä vanhemistani. Se mitä heille oli tapahtunut oli vain vahinkoja siellä täällä. Kuritoshi, pahan alku hänen maassaan, oli luonut joukon ihmisiä heidän keskuuteensa, jotka oli aikaisemmin nuorina lähetetty tänne, miedän maailmaamme. Nyt kurtoshi oli keksinyt laitteen jola ihmisiä pystyi muuttamaan heiksi tästä maailmasta.

Ja tietysti he pystyivät myös itse muuttamaan meitä. Hän ja hänen ystävänsä olivat olemassa vain sen takia, että he saisivat pidettyä nämä 'nuoret' kurissa. Hän jopa kertoi että ne jotka olivat syntyneet auringonlaskun jälkeen tai heti sen kadottua, olivat suuremmassa vaarassa. Henkäisin kauhusta. Raht kurtist minulle kulmiaan - hän kertoi minulle jopa nimensä. -ja kysäisi mikäli oli ongelmani. ”Tuota... kun.. öö... minä... ” En tuntunut löytävän oikeita sanoja, kun istuimme huoneeni pöydän ääressä mehua lipittäen.”tavallaan... ” yritin keksiä sanoja, mutta Raht oli askeleen edellä. ”Tiedän kyllä. Olet siinä kastissa.” Raht sanoi anteeksi pyytävästi ja käänsi päänsä hitaasti sivulle, ikkunani suuntaan, ja seurasin hänen katsettaan – uskokaa tai älkää, - olin saada sydän kohtauksen kun ikkunasta hyppäsi sisään kolme muuta furrya joita en tuntenut ja kaadoin mehun syliini siinä hytäkässä. Raht hyssytti minulle rauhoittavasti, lumoten minut taas silmillään. - en tainnut mainita siitä aikaisemmin – kaksi muuta furrya mutisivat jotain Rahtille ja hän jäykistyi. Erotin pari sanaa ' Kurotoshi ' ja 'Lisca' -eli minä – ja raht kääntyi minua kohti.

Kohautin kulmiani kallistaen hiukan päätäni. ”Kurotoshi tietää myös. Ja hän on tulossa. Muuttamaan sut.” Raht sanoi ja minulta meni yli minuutti tajuta enenn kuin ponkaisin ketterästi ylös, napaten jonkin kirjan mukaani, pakaten pieneen repuun vaatteita. Raht tuhahti ja pudisti päätään. ”Mitä?” tiuskaisin. Ja minähän en moisen ukkelin vallan alle halunnut. Tietäkää se, että teette aina toisin mikä olisi teille hyväksi. Paetkaa tai taistelkaa kurotoshia vastaan.
”Minne muka menisit?” Raht kysäisi samalla kun käteni pysähtyi kesken matkan kohit hiusharjaa. Se oli erittäin hyvä kysymys. Minne minä aioin mennä.
Kivahdin rahtille ”Onko parempia ehdotuksia? Istua täällä ja odottaa?” Raht rykäisi nyrkkiinsä ja vilkaisi tovereitaan jotka virnistelivät muualle. Siinä vaiheessa tajusin heidän olevan puolellani, toisin kuin Rathin. Nykyään tiedän heidän olleen eri mieltä asiasta. Rath halusi muuttaa minut.
”Mitä? Luppaniko sä ootat?” Ajattelin vasta siinä vaiheessa että mitenhän se tapahtuisi. Huomasin myös puhetavan tarttuneen. Irvistin samalla ku Raht tuhahti. ”Mihin mä sun luupaasi?” Raht nousi ylös, samalla kun minä valmistauduin johonkin epätoivoiseen. Tosin hänen toverinsa tarttuivat rathiin ennen kuin hän ehti tekemään mitään.
”usko pois, joskus sä muutut, mut et nyt.” Toinen heistä sanoi ja nyökkäsi minut jatkamaan pakkaamista. Käännyin vain puolittain samalla kun Raht ja kaksi muuta furrya tiuskivat toisilleen. Huokaisin hiljaa. En oikein tiennyt mihin lähdin mukaan. Samana iltana kkuitenkin karkasin heidän matkaansa, ja koska kurotoshi ei saanut minua kiinni, hän jahtaa Anaa. Erityisesti häntä. Mutta myös teitä, joten tarkkana.”

Ana muisteli Isöäitinsä tarinaa. Hitot, joskus hän kertoisi edelleen tuota tarinaa. Miksihän se hyppäsi aina yhden sukupolven ylitse? Paskat, Ana ajatteli kun kuuli orpokodin kellojen soiton. Ans kohotti katseensa auringon laskuun. Enää olisi muutama minuutti hänen syntymä päiväänsä. Analla oli ikävä isoäitiään, mutta hän oli nyt poissa. Aivan kuten hänen muu perheensäkkin. Kurotoshi oli saanut heidät kiinni ja tappanut heidät, kun he eivät olleet soveltuneet muuttoon. Ana olisi siis enää ainut mahdollinen. Mutta koska hän oli perinyt sen isoäidiltään, hän muuttuisi tänään ensimmäisen kerran. Neljätoistavuotiaana. Ana säntäsi pieneen aidattuun metsäplänttiinja istahti kaatuneelle puunrungolle, jossa hän tapasi viettää aikaa. Auringon säteet katosivat minuutin kuluttua. Ana räpäytti silmiään äkillisessä pimeydessä. Mitä nyt?
Ans nousi ylös kun kuuli liikettä. Oliko joku tulossa etsimään häntä orpokodista? Ei, tuo tulija tuli väärästä suuntaa. Ans kyyristyi hiukan ja loikaksi rungon taakse piiloon. Pian metsiköstä raahautui loukkaantunut jonkinlainen kettun ja suden risteytys. Se oli vitivalkoinen, ja pitkä turrkinen, mutta veri oli tahrinut sen sieltä täältä punaiseksi. Kettususi kohotti katseensa anaan kun tämä nousi ylös. ”et ole tavallinen, ha?” Kettususi uikutti ja kaatui maahan.# Mitä?! Tämäkö olisi minä? Eeeh...#

Ans juoksi kettusuden luokse samalla kun se lysähti maahan. Ans laski kätensä sen otsalle kurtistaen kulmiaan. Kyllä tämä se olisi. Sitten seuraavaksi ans kuuli nopeita askelia samasta suunnasta. Hän oli kuullut ne ennenkin. ”Kurotoshi” ana kuiskasi ja nosti ketun syliinsä miettien samalla mitä tekisi. Ans pinkaisi juoksuun kohti orpokotia. #en minä tuonne voi mennä. Tuo hyypiö seuraisi mua..# mutta anan yllätykseensä, kurotoshi jäi raivoamaan varjoihin. Kettususi alkoi rimpuilla irti hänen sylistään, ja ans laksi sen alas. Katulamppu pamahti hiljaa samalla kun kettu kompuroi jaloileen kävellen aivan anan kasvojen eteen. Sitten heidän nenänsä olivat yhtä. Ans näki maailman mustenevan, mutta hän silti näki yhä. Ans ja kettususi leijuivat ilmassa samalla kun he sulautuivat toisiinsa. Ans tunsi väreilyä selässäään samalla kun kettu hehkui ja sulautui täydelloisesti hänen kehoonsa.

Hän olisi yhtä minun kanssani ans tajusi ajattelevansa, ja kuulevansa myös kettusuden ajatukset. Hetkessä ans tunsi karvan työntyvät ihonsa läpi, korvien ilmestyvän päähänsä, hännän asettuvan paikoilleen, ja silmien muuttuvan...paremmiksi. Hän näki nyt kaiken paremmin. Ana tipahti jaloilleen ja katseli itseään hoksaten pian kurotoshin. Hänkin oli muuttunut. Ja nyt? `hän ajatteli. Hänen yllätykseensä joku vastasi. Taistelet. Tai pakenet. Ans vilkaisi ympärilleen mutta katsahti sitten alas. ai. Sehän olikin se kettususi hänessä. Selitän myöhemmin.
Ja nimi on muuten Riyko, ei kettususi. Riyko ajatteli ja täytti hetken kuluttua Anan kehon täyteen taistelun tahtoa. Hmh.. sori Riyko. Ööm.. pakeneminen.. ei taida toimia? Ha? Eli.. miten mä tappelen, ja millä? Ans kysyi ja tunsi sen jälkeen kevyen painalluksen selässäänsä. Hän kokeili sitä ja veti kaksi hohtavaa katanaa selästään. Jaha. Mitä mä näillä teen? Ans änisi päässään samalla kun kurotoshi astui hoippuen eteenpäin. ”Luovuta, kakara!” Hänen äänensä oli kylmä, ja nostatti väreet uudestaan Ansin selkää pitkin. Sivallat. Alakautta. Se tulee ylhäältä. Riyko tuhahti samalla kun kurotoshi hyppäsi ja veti jonkinlaisen miekan tapaisen veitsen suunatsi sen häntä kohden. Ans ynisi ja heilautti käsiään. Kurotoshi huusi, väreili, ja katosi. Tietty, hologrammi. Se tulee huomenna uudestaan. Riyko tuhahti uudestaan ja ans tömähti selälleen maahan. Hän haukkoi henkeään. Mitä ihmettä se oli ollut? Hän tunsi karvan katoavan, ja hännän sulautuvan ihoonsa. Korvat jäivät, ja silmät. ”Mitä..?” Ans kysyi ja suki hiuksensa korvien päälle. ”...Se oli?!” Ana parkaisi. Sitten hän kuuli askelia, jotka lähestyivät nopeasti.Ana vilakisi katanoita, jotka katosivat, ja hän nousi ylös. Miten mä kuulen näin hyvin? Ans kysyi mutta riyko pysyi hiljaa. Hetken kuluttua orpokodin johtajatar marssin nurkan takaa tuima ilme kasvoillaan. ”ANABELLA FURTO! Sisälle ja heti!” Nainen raivosi samalla kun Ans laski katseensa maahan ja raahautui sisään orpokotiin.

Ana istui vaivauteena orpokodin johtajattaren työhuoneessa kuuntelemassa nuhteluja. Orpokodin sääntöjen mukaan ulkona ei saanut olla iltaseitemän ja aamu kuuden välisenä aikana. seitemältä alkoi myös hiljaisuus, ja Ans ei ollut käsittänyt miten kovaa metakka olikaan pitänyt. hänen olisi oltava huomenna hiljaisempi. Riyko oli pysynyt tyystin olemattomissa koko ajan. Anan mielestä liian kauan, ollakseen edes totta. Mitä minä sanon?! Ans ajatteli hermostuneena. hän väräytti korviaan varovasti hiuksensa seassa, ja katseli kuinka Johtajattaren puudeli mulkoili häntä. oi kuinka hän inhosi sitä koiraa. se oli aina hänen peräänsä, puhumattakaan ystävistään, jotka tiesivät hänestä akiken - jopa isoäidin tarinan. he olivat molemmat erilaisista perheistä. Kirane, oli elänyt kaksivuotiaaksi asti ninjojen luona, kunnes toiset olivat hyökänneet, ja vieneet hänet kotoa.
Toisaalta hän oli iloinen siitä. heidän luonaan hän oli saanut kunnon koulutuksen. Tosin, kun hän oli täyttänyt seitemän, hänen entinen perheensä murhasi hänen kasvatti perheensä, ja piiloutumisen ansiosta Kirane oli selvinnyt. myöhemmin poliisi löysi hänet haavoittuneena, ja kun hänet lähetettiin orpokotiin, ei hän ollut suostunut luopumaan tikaristaan.
viikkoa myöhemmin hän saapui Ritosin orpokotiin. Ana oli ehdottomasti halunnut tutustua häneen - huolitmatta tämän ulkokuoresta. Kikyo - Kiki kavereiden seurassa - oli elänyt jo vuosia kadulla. hän oli varastanut elääkseen, puijannut,hakannut,juossut, kunnes joukko furryja oli saanut hänet kiinni varastamisesta. Kiki oli juossut ja jopa heittänyt sen appelsiinin menemään mutta ne olivat silti jahdanneet häntä - kunnes hän hyppäsi jokeen. Polisiit löysivät hänet seuraavana aamuna rannalta ja raahanneet hänen samaan paikkaan jossa Ana ja Kirane olivat. myöhemmin heistä tuli joukko ihmeellisä nuoria.
Ana kohotti katseensa johtajattareen joka rähjäsi hänelle jotastakin. sitten hän näytti leppyvän. "Noh, pääset vielä tämän kerran pälkähästä, mene nyt nukkumaan." Ana lähti kiitollisena huoneest ja juksi hiljaa huoneeseensa. Kirane ja Kiki istuivat sängyillään odottamassa häntä. Ana sulki kiireesti oven ja kääntyi ystäviinsä. sitten hään nosti korvansa hiuksien seasta ja haukotteli. Kiki kiljahti hiljaa ja säntäsi anan luokse sulkien tämän syliinsä. Kirane veti hnäet irti ja raahasi Anan peilin eteen. Anan silmät olivat erilaiset, niiden mustuainen oli isompi, ja väri oli hohtavampi. korvat hyvä jos erottuivat sillä ne olivat tismalleen hänen hiuksiensa väriset.hänen ihonsa oli kalpeampi, mutta kaunis. hän voisi kyllä tottua siihen. "Voisikohan meilekkin käydä noin?" KIki kysyi äkkiä ääneen ja Kirane sähähti hänelle samalla kun Ana jäyksityi ja kääntyi katsomaan häntä. "Mitä?" Hän kysyi hennolla äänellä. Kiki oli aina halunnut olla kuten hän ja Kirane. Kirane tosin, ninja kun oli, oli sitä meitlä että asiasta ei kannataisi elätellä turhia toiveita. "No kun.. ajatelin.. että me voitais olla enemmän kun ystäviä, lauma tai jotain? jos me kaikki oltais samanlaisia olentoja, se.. vois vahvistaa meidän liittoa." Kiki takelti ja laski anteeksi pyytävänä katseensa maahan.
Kirane huokaisi ja vetäisi kikin kainaloonsa ja halasi Anaa. äkkiä Anan korvat värähtivät. "Aaaa! Johtajatar tulee!" Ana sähähti ja syöksyi valokatkaisimalle samalla kun Kiki ja Kirane säntäsivät sänkyihinsä. Ana pujahti peiton alle juuri kun oven kahva väntyi alas ja ovi raottui. Johtajattaren kasvoja valaisi öljykynttilä, jota hän piti kädessään. hän hymyili ja sulki oven hiljaa.Näistä korvista on näköjään hyötyäkin. Ana ajatteli ja sulki silmänsä.Tietysti. nukuppa nyt oikein hyvin Anabella. Riykon ääni kajahti hiljaisena hänen päässään. Niiden sanojen tuudittemalla Ans vajosi uneen.

Kiki ja Kirane istuivat aamiaspöydässä tavanomaisilla paikoillaan. Ana oli päättänyt jättää sen päivän aamupalan väliin, vaikka olikin saapunut ruokalaan. hän ei pitänyt paistetuista munista ja meetfrusti leivästä, sen enempää kuin happamesta ananasmehustakaan. Hän tuli vain kuuntelemaan päivän ohjelman. tavallista. lapset saisivat kulkea kaupungissa jos eivät varastaisi mitään Kiki alkoi heti suunnitella jotain pilaa. Tällä kertaa Kirane oli mukana, mutta Ana ei voinut lakata ajattelemasta Kurotoshia. samaan aiakan hän kiisteli Riykon kanssa Kikistä ja Kiranesta. Mutta he haluavat! ana tivasi. Riyko ei antanut periksi.

Iltapäivällä Kiki, Kirane ja Ana seisoivat kaupungin keskusaukiolla. se oli alati kasvava kaupunki, ja aivan keskellä sitä syke oli tiheä. autot tööttäsivät lähes jatkuvasti, painostaen edellä olevia eteenpäin vaikka se oli miltein mahdotonta, sillä ruuhka oli pahimillaan. kaupoista virtasi ihmisiä sisään ja ulos, ravintolat tarjosivat vähäisen varjon polttavan kuumalta auringolta.riyko valitti jotain Anan pääkopassa ja hän itse piteli korviaan. melu oli huomattavasti kovempi hänen mielestään. kiki kuitenkin marssi eteen, samalla kun Kirane vilkuili Anaa huolestuneesti. "Ans, kaikki hyvin?" Hän kysyi ja käveli nyt tasa tahtia anan kanssa. "Joo. melu vain käy korviini." Kirane nyökkäsi. hän ei paljon puhunut, sillä hänestä teot puhuivat enemmän kuin sanat.

Ana huokaisi helpotuksesta, kun he viimein poistuivat keskustasta. Kiki täytti hiljaisuuden puhua pälpättämällä kaikesta mitä näki. Riykolla ja Analla oli oma keskustelunsa, joka tuntui aina päätyvän jotenkin siihen että riyko sanoi jotain sellaista mikä sai Anan luimistelemaan Kirane koitti rauhoitella Kikiä, ja vilkuili huolestuneena Anaa. Jos sä et opi käsittelemään katanoitasi paremmin, Kurotoshi seivästää sut! Riyko huomautti ja Ana luimaisi taas. sitten hän nosti korvansa pystyyn ja kääntyi kohti Kiranea. Mitä sä meinaat?! Riyko rääkäisi hänen aivojensa perukoilla.Hankkia opetusta taistelumisessa. Kirane on ninja. revi siitä. Kirane katseli anaa valppaasti kuten yleensä. "Voinko mä pyytää palvelusta?"

Kirane katseli Anaa tämän furry olomuodossa. ne katanat eivät olleet tavalliset.ne hohtivat jos Ans halusi niin, mutta hän piti niitä väärin. kirane oli selittänyt asian uudestaan ja uudestaan, mutta se ei tuntunut toimivan. Ana yritti ja kuunteli mutta hänen päähänsä mahtui vain Riykon ajatukset. Ans oli snaonut niin. sehäiritsi häntä sanoi että se oli vaarallista. Kirane oli varma että oli kuullut niemn jossakin, mutta ei kuollakseenkaan muistanut missä. Kiki situi hiukan kauempana katselemassa kahden ystävänsä touhua. Koko päivän Ana kuunteli ohjeita ja teki kiranen perässä. heti kuultuaan Kurotoshin aikeista Kirane oli suostunut muitta mutkitta. Ana ja Kirane taistelivat keppien kanssa yhdessä vaiheessa keskenään, ja Kirane onnistui päihittämään hänet pahan päiväisesti. päivänpätteeksi kolmikko juoksi takaisin orpokodille, ennen kuni sen portit suljettaisiin. mutta kun he pääsivät sinne asti, ilma uuttui kylmemmäksi, ja riyko vikisi Anan päässä. Ans änisi "Kurotoshi." Ana kääntyi ympäri muuttuen hetkessä takaisin kettusudeksi ja siirsi kikin taakseen kun varjoista astui esiin pitkä mies. Hetkessä hänkin oli muuttunut. Kiarne vetäisi tikarinsa esiin ja asettui Anan Viereen. katua pitki jolkotti kulkukissan omainen piki musta kissa. se tuli suoraan heitä kohti. kiranen silmät liimautuivat siihen ja Kurotohsin hyökkäys pystyi kesken akiken. <Ana näki sinisen auran kissan yllä, ja tiesi myös Kurotoshin näkevän sen. Ana tiesi hetkessä mitä se tarkoittti, ja hyppäsi estämään Kuron aikeet. hän sivalsi, yläkautta, mutta kurotoshi torjui, ja ana lennähti taaemmas. kissa jolkotti suoraan kiranen syliin kaatoi tämän maahan ja painoi nenänsä hänen nenälleen. maailma musteni uudestaan, ja kirane äännähti hämmentyneenä, kun hän laskeutui kotvan kuluttua mustana kissana. hänen selkäänsä laskeutui myös miekka, mutta lyhyempi kuin anan ja niitä oli vain yksi. Kirane loikkasi Kikin eteen hyökkäys valmiina. Minä haukoin henkeäni. Kurotoshi karjaisi ja hyppäsi suoraan Kiranea kohden, mutta Kirane oli ninja, ja huitaisi Kuorotoshilta kaulan auki. Kuro väreili taas, ja katosi. "taas Hologrammi!" Änisin ja muutuin normaaliksi. sitten me kaiki kuulimme loksahduksen. portit olivat lukossa.

Tällä kertaa kaikki kolme ystävystä istuivat Johtajattaren piinatuolissa. Johatjatar raivosi heille myöhästymisestä. Kiki Valehteli sukkelasti hänelle kuin vanha tekijä. kirane nyökytteli ja sanoi sanasen siellä täällä. Ana oli omissa ajatuksissaan mutta Johtajatar ei tuntunut huomaavan sitä. He saivat arestia seuraavaksi päiväksi, ja joutuivat aikaisemmin nukkumaan. Ketään se ei kuitenkaan haitannut. Kirane kipaisi peilin eteen ja tarkasteli itseään hetken, huomaten hiustensa vaihtaneen sävyä. muuta hänelle ei ollut tapahtunut. Kirane istuutui sängylleen ja katseli Anaa sen näköisenä kuin voisi oksentaa kohta. hän siis kuuli myös ajatuksia, Ana päätteli.
____________________________________________________________________________________
Kirane oli harva sanainen mujtta sinä iltana hän tuntui puhuvan enemmän kuin koskaan. Kiki täytti puheellaan Kiranen hiljaiset hetken ja koitti pysyä nahoissaan. Kirane oli yhä sitä mieltä että oli kuullut Riykon nimen mainittavan jossain. mutta ei vieläkään musitanut sitä. vasta valojen sammuttua, kaikkien nukkuessa hän räväytti silmänsä auki. ja sulki ne sitten heti uudelleen vajoten menneisyyteensä:

Kirane tunsi sivalluksen maun ilmassa. hän pystyi haistamaan verensä makean tuoksun. hän pystyi tuntemaan jomottavan kivun kehossaan. hän kykeni näkemään silti paremmin kuin ikinä ennen. Hänen mestarinsa oli taas rankaissut häntä epäonnistumisesta. Kirane ei ikinä huutanut kun mestari löi häntä piiskallaan jostain pimeydestä. täällä koulutus oli rankempaa, mutta rangaistus ei ollut niin karmaiseva. paikka oli kauniinpi, valoisampi, sen varjot olivat syvempiä, sen kirsikka puut tuoksuivat kaikkialla. Kirane käveli päättäväisesti kohti ovea käytävän päässä. se oli tummapuinen ja vankka, mutta se ei ollut lukossa. Oven takana sijaitsi kirjasto, jonne Kirane suuntasi askeleensa päättäväisesti. Uuden koulutuksensa ansiosta hän osasi liikkua täysin hiljaa. Vanhassa paikassa opetettiin pikemminkin voimaa, täällä hiljaisuutta ja sitkeyttä. hänelle oltiin mukavia joka paikassa, hänen kasvatti perheensä - sekä mestarinsa olivat salamyhkäisiä mutta Kirane viihtyi heidän kanssaan. ehkei lasten kanssa, mutta sieti heidän seuransa niinä päivinä kun oli pakko.
Kirane laski kätensä kahvalle, painoi ja astui sisään. Yö aikaan kirjasto oli kiehtova paikka. Hän ei kuitenkaan suunnannut sille hyllylle jolle olisi minä tahansa muuna yönä mennyt. Tänä yönä hän aikoi kielettylle puolelle. Aikaisemmin päivällä hän oli kuullut puhuttavan Riyko nimisestä hengestä. Se oli nähty liikkuvan lähialueilla kuin etsien jotain.
Kielletyn puolen ovi oli lukossa, mutta Kirane tiesi missä avaimia säilytettiin. astuessaan tuolle puolelle hän haukkoi henkeään. Huone oli vain pieni ympyrän muotoinen holvi, jonka keskellä seisoi jalustalla yksi iso paksu kirja. jalustaa ja huonetta valaisi muutama kynttilä, ja sen seinillä oli hopeisia kaiverruksia. Kiranelle tuli tunne että kirjat tiesivät hänen olevan täällä luvatta. hän käveli kirjan luokse varmin askelin. Kirane katsoi kirjan kantta. Se oli kultakirjaimilla kirjoiltu, ja keskellä akntta oli käden jälki. se kuuluu kirjaan. Kirane ajatteli, ja avasi kirjan.. vain henkäistäkseen. Sivut olivat viti valkoisia, niissä ei ollut edes pilkkua. Kirane sulki ärtyneenä kirjan. hän laski huolimattomasti kätensä kuvan päälle. Miksi säilyttää tyhjää kirjaa lukitussa huoneessa, jossa on vain yksi kirja, jalusta, ja pari sataa kynttilää? Kirane tunsi värähdyksen ja äkillisen lämmön kädessään ja kääntyi hetkessä katsomaan kirjaa. hän avasi sen vapisevin käsin sen uudestaan. sivut olivat muuttuneet. nyt ne olivat kulahtaneita, heiveröisiä. niiden sivuilla oli tekstiä. hän paukautti kirjan kiinni, ja se kylmeni. sivu t vahvistuivatr ja tyhjenivät. Kiranelta meni hetki tajuta asia. Hän laski kätenasä kirjan käden kuvan päälle, ja sanoi ´vain yhden sanan; "Riyko"

hetken oli kuoleman hilajista, jonka jälkeen alkoi taphtua monta asiaa yhtä aikaa. kirja avasi itsensä nopeasti, kynttilöiden liekit lepattivat, valaistuis muuttui, seinäkirjoitukset välkkyivät, sivut selasivat itseään kahisten, ja lämpö levisi tytön kehoon. sitten tuli taas hiljaista. Kirane astui lähemmäs ja alkoi lukea.

Kiranen silmiin pomppi kuvia valkoisesta ketusta, jolla oli suden korvat, korkeus, ja kynnet. he oli viti valkoinen, okra silmäinen. Kirjan mukaan se oli henkiolento, joka etsi kehoa. ihmiset näkivät sen eläimenä, mutta kun se asettui ihmis kehoon, toi se mukanaan ihmiseläin muodon - furryn. Riyko omasi uskomattomia voimia, kuten tulen ja sähkön. se pystyi tarvittaessa muuttumaaan näkymättömäksi, oli epänormaalin nopea, ketterä, notkea ja sitkeä. Se osasi uida ja pidättää hengitystään, toisin kuin monet muut kaltaisensa. riyko oli ollut ihmiselämässään Ninja, asunut japanissa, ja ollut suurikin sankari. kolmisenkymmentä vuotta sitten Riyko oli kadonnut ja huhuttiin että hän oli muuttanut itsensä eläimeksi, tai kuollut ja siirtynyt uuteen sieluun. tietoja ei ollut paljon mutta joitakin hyvin yskin kertaisia loitsuja oli listattu. Ennen kuin Kirane ehti pidemälle, hän kuuli liikettä takaataansa. hän kääntyi alle sekunissa ymoäri åpainaen lähes hetkeässä katseensa. hänen mestarinsa vain nauroi.

Vuoden kuluttua tästä Kiranen kasvatti perhe oli surmattu, ja hän oli käynyt pelastamassa kirjan. hänen entinen perheensä kirkui raivosta kun näkivät vain tyhjän jalustan seisomassa pimeässä holvissa. Kirane oli paennut henkensä edestä pitkän matkaa,kunnes poliisit löysivät hänet, ja toivat orpokotiin, missä hän oli tavannuut ensimäisen ystävänsä Anan. Nyt hänen sisällään oli Riyko, henkiolento jostain ninjojen maailmasta. Kirane nousi hiljaa istumaan ja kaivoi laukustaan kirjan. se oli kulahtanut, mutta hän tunsi sen yhä samaksi kuin pari vuotta sitten. hän laski kätensä sen kuvan päälle ja kuiskasi " Kiko " Kirane lausui nimen hiljaa. hänen parinsa päänsä sisällä oli ollut yhtä vähäpuheinen kuin hänkin. kirja avautui itsekseen ja paljasti hetken kuluttua tekstinsä. yön pimeydessäkin hän näki lukea omastaan. pian hän sulki kirjan ja tunki sen takaisin vaate kasan alle laukkuunsa. Ilma? Vesi? Kirane ajatteli hämmentyneenä. Kiko mumisi myöntävän vastauksen.

Kiki avasi silmänsä aamun ensi säteisiin. ääääh.. arestia.. MÄLSÄÄ! Kiki ajatteli ja noyusi ylös. nyt hänen molemmat ystävänsä olivat niitä. Kiki odotteli malttamattomana tapahtuisiko se hänellekkin. kun hän noin kolme vuotta sitten oli varastanut sellaisilta kuin he, hän ei ollut tiennyt mihin sekaantui. Kiki vilkaisi nukkuvia ystäviään. hän laskeutui makuulle ja sulki silmänsä.

Kiki seurasi torin vilinää. hänen resuiset vaatteensa puhuivat paljon tytön varallisuudesta. tytöstä oli kuvia melekin kaikkialla lähikylissä, hänet haluttiin orpokotiin. poliisit eivät välittäneet varkauksista, sillä hänhän varasti elääkseen. Kiki hiipi lähemmäs erästä joukkiota, ja alkoi vaivihkaa kuunnella noiden puheita. he puhuivat jotain outoa kieltä, mutta se ei haitannut.yhdellä heistä oli appelsiini rennosti kädessään. Kikin oli ollut jo kolmen päivän ajan kamala nälkä, mutta hän ei ollut onnistunut hankkimaan mistään ruokaa.Hän käveli vaivihkaa lähemmäs, ja pinkaisi juoksuun kun appelsiini kohosi tuon pojan käsistä. Kikin sormet purituivat hedelmän ympärille tämän jatkaessa viiletämistä.
hetken kuluttua hän kuuli takaansa ärtyneen huudon, ja vikkeliä askelia takaansa. Kiki tiesi jäävänsä ennemmin tai myöhemmin kiinni, mutta vaiston ohjamaana säntäsi kohti jokea. kun hän kerran vilakisi taakseen, hän näki koko joukkion.. furryinä. kiki irvisti ja vilkaisi appelsiinia. nälästään huolimatta hän heitti appelsiinin kädestään, jatkaen pinkomista. furry teivät välittäneet. hän oli nähnyt heidän.
jonkin ajan juoksemisen jälkeen Kiki alkoi väsyä. furryt vain lisäsiät vauhtia. joki häämötti jo, kun kiki tuntui piatansa repeävän hiukan lisää, sillä yski niistä oli napannuthäntä paidan helmasta. mutta kangas oli jo heikkoa, ja repesi helposti. Kiki kiitti onneaan, kyyristyen hiukan lisäeten vauhtia. yhdellä niistä oli ollut vain kaksi senttiä hänen selkäänsä mutta kiki hyppä'si viimeiset kaksi metriä, ja sukelsi kylmään veteen. Furryt pysähtyivät joen reunan korotukselle.
kiki antoi virran viedä. hän ei tiennyt kuinka kauan hän oli veden alla, mutta pian hän ponkaisi pintaan. hän haukkoi henkeään ja kauhoi kohti joen reunaa. hän oli jossain maaseudulla, sillä kaupunki oli jäänyt taakse. Kikin onnistui raahautua rantaan, pienen ponnistelun jälkeen. tyttö kierähti makaamaan selälleen yhä vettä valuvana nurmikolle. pian kiki käpertyi itseään vasten. On niin.. kylmä... hän ajatteli, ja vaipui tajuttomuuteen.

Poliisit olivat löytäneet kikin seuraavana amauna rannalta,ja kuskanneet hänet tähän orpokotiin. sillä hetkellä hän oli onnellinen kaikesta kokemastaan, mutta hän ei haluaisi varastaa enää furryiltä, mutta hänhän ei ollut tiennyt.. Kiki huokaisi ja vilkaisi kelloa. se oli vasta kuusi aamulla. Kiki vajosi uudestaan levottomaan uneen.

Ana nousi ylös varhain seuraavana aamuna. Hänen päätään jomotti. Riyko mutisi jotain sen tyylistä että maailma ei ollut entisensä kun legendaariset kerran kokoontuvat. #Mitä sä tolla nyt tarkotit?# Ana ajatteli ja puki kiireesti päivä vaatteet pääleen. Riyko ei suostunut vastaamaan. Ana pysähtyi katsomaan itseään peilistä. Hän nsoti korvansa pystyyn ja käänteli päätään minkä kerkesi. #Onko meitä enemmänkin?# hän kysyi samalla kun Riyko mutisi myöntävän vastauksen. ei tässä maailmassa. jossain täytyy olla portti, kun ruumiittomat kerran tulevat tänne. Ana pörrötti hiuksiaan. ne olivat mustat ja pitkät. #Antaisikohan johtajatar minun leikauttaa hiukseni?# Anabella meitti samalla kun poistui hiljaa huoneesta. hän käveli pitkin käytäviä tietämätä minne menisi. turha toivo. vaikka lyhyet voisivat helpottaa muuttumistasi. Riyko masensi Anan. #Ole hiljaa jos sinulla on vain masentavia letkautuksia.# Hän tuhahti. kuinka hän ikinä voisi tottua tuohon mokomaan? Kaipaat minua ennemmin tai myöhemmin.Riyko vastasi omahyväisesti samalla kun Ans astui lähes tyhjään ruokalaan. Ana suuntasi katsomaan menuuta. tänään olisi jotain kala sörsseliä päivällä jaa nyt aamulla sitä tavan omaista, puuroa ja kylmä savu lohta. ja tietysti leipää. Ana otti lautasellisen kylmäsavu lohta ja istui hänen ja ystäviensä vakio pöytään, samalla kun Kirane ja Kiki tulivat paikalle. hetken kuluttua kolmikko istui vaivautuneen hiljaisuuden keskellä aamupalalla.

"muistan nyt missä olen aikaisemmin kuullut Riykosta." Kirane sanoi matalalla äänellä nojautuen lähemmäksi. Analla jäi kylmälohi viipale roikkumaan suusta ulos. ja iamisi sen kiireesti ja nojautui itsekkin lähemmäksi. Kiki tunki myös innostuneesti mukaan. " Ninjojen käsikirjasta. siitä mistä olen usein kertonut. ennen kuin tulin tänne menin lukemaan sitä..." Kirane jatkoi tarinaa koko ruokailun ajan ja Ana kuunteli korvat höröllä. Kiki kääntyi välillä ympäri nähdäkseen salakuunteliko joku heitä. Kun muut sinä päivänä lähtivät kaupunkiin, jäivät Ana, Kiki, ja Kirane orpokodin pihalle katselemaan muiden menoa. heti kun johtajatar katosi heidän silmistään he säntäsivät omaan huoneeseensa. he kerääntyivät Kiranen ympärille, joka jo laski kätensä kirjan päälle, ja kirja avautui. Kirane alkoi lukea ääneen, ja Ana jäykistyi lattialla.´

"Ruumiittomat ovat eläin hahmoisia sieluja jotka vaeltavat ympäriinsä etsien ruumista johon asettua. Ne suosivat eniten vastasyntyneitä furry lapsia, joilla ei vielä ole 'sieluneläintä' ja täten näyttävät ihmisiltä. Se on suurin syy miksi ihmismaailmaan eksyneet ruumiittomat sielut erehtyvät asettumaan ihmislapsiin. Harvat nisitä kuitenkaan enää eksyy, vaan pikemminkin tulevat tarkoituksella tähän maailmaan. Harva sieluista kuitenkaan selviää ihmismaailmassa kovinkaan kauaa, tai edes pystyvät avamaan porttia - vain legendaariset voivat tehdä näin." Kirane luki yhteeen pötköön innsotuen trekstistä aina vain enemmän. Kiki kuitenkin keskeytti. "Anahan sanoi Riykon puhuneen jostain Legendaaristen sielujen kokoontumisesta? vai mitä?" kiki oli lähes yhtä tohkeissaan mutta Kirane irvisti ja töhäisi hänet alas sängyltään.
#En tajua mikset suoraan kerro mitään kun kysyn.# Ana tuhahti Riykolle kun kirane sulki kirjan. Hyvinhän se meni ilman että edes kerroin. oho, taas yksi uusi sielu tulee. Riyko nauroi hänen päässään ja Ana josti sormensa ohimolleen ja oli ampuvinaan sen. "M- Miten niin taa syksi sielu tulee?!" Ana älähti ääneen samalla kun joku raapi ikkunan karmeja. Kiki säntäsi ikkunalle kuin rasvattu salama. Ikkunan takana oli Musta pantterin näköinen otus, jossa oli siivet. Kiki jähmettyi tuijottamaan eläintä.

"Mikä se on?" Kirane saapui hänen vierelleen. Kiki tuijotti vain pantteria, joka raapaisi uudestaan ikkunan karmeja. se halusi sisään. Ana asettui Kiranen taakse. Kiki pystyi vain tuijottamaan, joten Kirane napsautti salvan pois paikoiltaan. Pantteri loikkasi lähes heti sisään, ja katseli ympärilleen. Sitten sen vilmät havaitsivat Kikin, joka perääntyi hämmentyneen näköisenä seinää vasten. Pantteri meni hänen luokseen, ja hieroikin päätään tytön polviin.Kiki tuijotti sitä suu auki, kunnes kyykistyi sen silmien tasalle. ja hieraisi omaa poskeaan sen poskeen. ja samassa pantteri ja Kiki olivatkin jo yhtä.

niin koko konkkaronkka oli kasassa, mutta he eivät tiennneet mitä heidän piti tehdä. niimpä he vain 'nauttivat' arestistaan, ja uusista voimistaan. pariin otteeseen he törmäsivät jälleen Kurotoshin hologrammiin, ja oppivat siinä sivussa tiimityöhön. Riyko piti tarkkaan vahtia, että Ana teki oikein. hän ei antanut tälle varaa lipsahduksiin, ja aina silloin tällöin harjoituksissa, hänestä tuntui että Riyko piti hänen ajatustaan omanaan. Mutta viimein, kun he olivat oppineet kaiken tarppeelisen, he saivat vallan asiosta. Riyko suorastaan mateli hänen ajatuksissaan, ja kunuteli korvat höröllä hänen puuhiaan.

kun aurinko viimein aktosi taivaanrannan taakse, istuivat Kiki, Ana ja kirane vaiteliaina omilla sängyillään. koko orpokoti nukkui, ja ulkona satoi vettä heikkona tihkuna. he tuijottivat tiiviisti kukin yhteen pisteeseen. Riyko pälätti hänen ajatuksissaan jotain että joku toinen furry olisi tulossa. Kiki ponkaisi seisomaan sänkynsä viereen ja kuullosteli. "Mitä Kiko sanoo?" hän kysyi. Kiranekin nousi ylös. "Että orpokoti on meidän 'reviiriä' se joka on tulossa, tulisi mennä tarkistamaan." Ana kiiruhti ikkunalle ja tuijotti alas. hän muutti muotoaan, ja looikkasi ulos tihkusateeseen. hänen jalksansa tapailivat puun oksaa, samalla kun muut tulivat alas ja sulkivat ikkunan. Ana hyppäsi alas puusta ja laskeutui kevyesti jaloilleen. Kirane laskeutui ninja hypyllä, ja Kiki leijaili siipiensä kanssa alas. Ana vaihtoi takaisin ihmismuotoonsa, ja tuijotti metsän kaistaletta. meni muutamia minuutteja, eikä ketään tullut. hänen ystävänsä tuijottivat myös metsää. he kaikki seisoivat ihmisinä odottamassa. Ana tarkisti että korvat olivat piilossa, kirane varmisti että hänessä ei ollut ylimääräisiä merkkejä. Kiki veti hanskat käteensä piilottaaksen kyntensä. viimein metsästä astui esiin neljä ihmistä jotka he tunnistivat oitis furryiksi. keitä he ovat? Ans kysyi riykolta. tämä taas vastasi että ei tiennyt. ana käveli lähemmäs kevein askelin. jo hänen ilmeensä riitti kertomaan että keiden reviirille miehet olivat tulleet.

edinpänä olevan miehet korvat painuivat sivuille, ja muiden hänen takanaan olevien ilmeet muuttuivat. Kirane seurasi kiireeti, asetutio rintarinnan Anan kanssa, kikin seisahtuessa Anan vasemalle puolelle. riyko lateli hätäisesti ensikohtaamisen säännöt. koska he olisivat 'reviikkareita' he odottaisivat että vieraat puhuisivat ensin. mikäli näin ei tehty, oli se kunnian loukkaus. lopulta selvä alfa mies astui eteenpäin ja puhutteli Anaa kunniottavasti. " Terveeks toveri. " Riyko kannusti häntä painamaan kätensä sydämelleen. Ana totteli tätä kehoitusta. samaan aikaan Kiki ja Kirane tekivät samoin. tämä sai miehen väräyttämään korviaan. "etsimme.. Anabella furtoa." Mies sanoi ja painoi hiukan päätään.
Riyko meni sekaisin. "ne.. ovat niitä. niiden kuuluu pitää teidät aisoissa. te ootte nuoria! jos sä nyt sanot, että olet etsitty, ne menettää kunniotuksensa!" Tämä kähisi. Anan hengitys hidastui hetkeksi. "hm.. Ei ole tavattavissa, valitan. Hän ja muut ovat kaupungissa - suosittelen etsimään sieltä, arvoisat." Ana valehteli tyynesti. hänen ilmeensä ei värähtänytkään, kun Mies tuijotti häntä silmiin. #sanoinko väärin?# hän kysäisi Riykolta, joka totesi, että hän onnistui sanomaan sen paremmin kuin olisi voinut uskoa. Mieskin oli samaa mieltä, sillä hän nyökkäsi, mutta hetken kuluttua hänen silmänsä välähtivät. "Anomme lupaa odottaa häntä." tämä sanoi. ¤kieltäydy, kohteliaasti¤ Ana huokaisi surullisesti. "Pelkäänpä että emme voi sallia sitä." Kiki sanoi vuorostaan. miehen korvat ponkaisivat pystyyn ja hänen kasvonsa kääntyivät hänen suuntaansa. "Kuka puhuu, jos saan kysyä? Kuka teistä on johtaja, jos saan tiedustella?" Mies snaoi väläyttäen hamapitaan. Kirane mulkaisi kikiä. "Me kaikki." Ana sanoi riykon ohjaamana. Kiki vilkaisi pikaisesti tyttöä. "ja kuten ystäväni sanoi, emme usko, että voitte jäädä - paikka kuhisee ihmisiä emmekä halua vaarantaa heitä, jos ymmärrätte, mitä tarkoitamme." Ana jatkoi riykon ohjaamana. Mies kumarsi hetken suutaan auottuaan, ja perääntyi parisen askelta. "Onko liiaksi pyydetty, että pitäisitte tyttöä silmällä?" tämä sanoi ja kumarsi uudestaan. "Niinkuin tahdot. menkää rauhassa."

Niin furryt menivät tiehensä. hetken he seisoivat aloillaan, kunnes Kiko, kiranen kumpopani kertoi heidän tosiaan menneen, vaikkakaan ei kauas. lapset kipusivat huoneeseensa takaisin, ja istahtivat taas sängyilleen, kukin omalla tavallaan. "Miksi meidän täytyi puhua niin muodollisesti?" Kiki kysyi ääneen kysymyksen, ja jälleen kerran ehidän mielensä yhtyivät (mikä oli tapahtunut muutaman kerran aikaisemmin) ¤ koska se on Tabu. niin kauan kun sääntöjä noudatetaan, puhutaan lempeästi. mutta jos jompi kumpi hyökkää, tulee taistelu. teillä ei ollut varaa siihen.¤ Geren, kikin kaveri selitti. Kiko isäsi: ¤ Se mies yritti härnätä teitä nähdäkseen, onko teistä itsekuriin.¤ kaverukset olivat hetken hiljaa. #Miksi?# Anabella kyssi ja lisäsi viel: #Ja miksi he minua etsivät?# Riyko tuhahti ja avstasi että olijo selittänyt sen hänelle. ja hänen isoäitinsä tarin a valaisi asiaa vieläkin enemmän.
¤ Ne olemassa sitä varten että nuoret pysyy aisoissa! ja te ootte nuria, jopa se näky teistä äsken. ¤ Kiko sanoi. #nekö tietävät meidän puijanneen?# Kirane kysyi hermostuneena ja liikahti kohti ikkunaa. ¤En usko. ne ei voineet tietää, kuinka nuoria te olitte, mutta tuskin he teitä epäilevät, sillä olitte suorastaan malliesimerkki alahaalla. se pisti lauman päät sekaisin.¤ kaikki mutisivat yhtäaikaa.

seuraavien viikkojen aikana he välttivät muuttumista furry olomuotoihin ja pitivät visusti huolta reviiristään. kukaan ei liikkunut yksin, ja jatkuvasti oltiin varpaillaan. johtajattaren ilkeä puudeli seurasi heitä ja piti silmällä. itse johtajatar pysyi tiiviisti sisällä toimistossaan. joskus Ana oli varma, että näki vilahdukselta orpokodin aidan takana hahmoja. ne kuitenkin katosivat heti kun tajusivat tulleensa nähdyiksi. oli jälleen tihkusateinen ilta, ja aurinko painui mailleen, kun Ana, Kiki ja Kirane olivat viimeiset aj ainoat ulkona. he kuulivat askelia metsässä, ja heidän kumppaninsa yhdistivät meilet. ja tiesivät mistä odottaa, ja känätyi jälleen katsomaan furryihin. tällä kertaa niiden ilmee tolivat hätääntyneet. ne eivät odottaneet vaan tulivat pis kätköistä ja metrin päähän lapsista. järjestys oli sama kuten viimekin kerralla. "Terveeks toverit, olemme pahoilamme ryntäilystämme, mutta me näimme vihollisen lähestyvän reviiriänne." Mies snaoi hätisesti ja kumarsi hiukan. hän piti siis yhä etiketistä kiinni. iyko lateli Anan päähän sanat, jotka olivat oikeat. "maailmassa on monta vihollista - jos me ymmärsimme sinut, sinä puhut hänestä jonka nimeä emme turhaan mainitse?" Ana toisti ne. Kirane puristi kätensä nyrkkiin. heillä ei ollut varaa joutua taisteluun. Kiko naputti heille, että he jäisivät kiinni rysänpäältä, mikäli joutuisivat taisteluun, ja siltikin, jos eivät taistelisi. "Ymmärsit lähestulkoon oikein, tuttu. Hän ei tule yksin, vaan tuo tuhoajan mukanaan." Mies sanoi. Geren selitti samantien mitä Tuhoaja tarkoitti. ¤se on eräänlainen käärme jolla on jalat ja siivet. se syöksee tulta, ja hampaat on myrkylliset. iso se ei ole, mutta voimakas.¤ Kiki kurtisti kulmiaan; "Eli siis lohikäärme." Geren myönsi tämän.

"Me pyydämme nyt lupaa etsiä Anabella, ja hänen ystävänsä, sillä heidät täytyy viedä pois tai Hän saa heidät." Miehen takaa astui huppupäinen kalpea mies. hän laski hupun päästään, ja tuijotit Anabellaa silmiin. Riyko huokaisi. ¤Tästä et pääse luikertelemaan irti - menetätte kunnianne, mutta ennemmin niin, kuin kurotoshi.¤ Kiko sanoi. kun lapset pysyiväät pitkään hiljaa, harkitsivat silmät sirillään, vieraat kävivät huolestuneiksi. #Keitä he ovat?# Kiki kysyi samaan aikaan kun Ans mietti tarkkaan eri vaihtoehdot. #alfa on Rath.# Riyko sanoi. Ana kavahti kauemmas miehestä ja tuijotti tätä suurin silmin, kuin näkisi valon ensi kerran. jokainen huomasi, kavahduksen, ja känäsi katseensa Anaan. nainen sulki silmänsä, ja keskittyi miettimiseen. Jostain kaukaa kuului huuto, raivon huuto, ja hän näki sielunsa silmin tuhoajan. hän tiesi siitä, että asia oli totta. Lopulta hän avasi silmänsä, ja astui askeleen tyynesti eteenpäin. " Sinun ei tarvitse kulkea yhtään enempää eteenpäin." Kun mies avasi järkyttyneenä suunsa, ja Ana nosti toisen kätensä psytyyn. "Sillä Anabella seisoo edessäsi, Rath." Riyko kiljaisi hänen päässään, ja miehen naama venähti. ¤Puhuttelit sitten häntä nimellä, Ans, hyvä, erittäin hyvä. Olet viisaampi kuin oletimmekaan.¤ Geren sanoi tyytyväisesti hymyillen.

Luku II Teen sitten tyhmän teon.

Raht aukois uutaan kuin kala kuivalla maalla. kuului hämmentynyttä liikehdintää kun osa hänen joukoistaan yritti nähdä tytön ilmeen paremmin. se ei värähtänytkään, ja vaikkakin hänen toisen kätensä puristui nyrkkiin niin että rystyset muuttuivat valkoisiksi. Rath aukoi edelleen suutaan. sitten hän jätti sen loppujen lopuksi auki. Kiki astui hänen vierelleen smaaan aikaan kuin Kiranekin. Lopulta, piinallsien odotuksen jälkeen, Rath nauroi katketaskeen. "Eikä seiso. Nuoret eivät ole noin tyyniä." Tämä sanoi väräytti korviaan. hän inhosi valehtelijoita. Anabella kohottautui täyteen mittaansa. "Se on sinun asiasi, jos et usko. Vaikkakin tunsit isoäitini." Anabella sanoi kantavalla äänellä. hän ei pelännyt Rathia, vaikka olisi pitänyt. joku nuorehkon näköinen kohotti päänsä hämmentyneenä, ja kohtasi Kiranen kylmän katseen. Tuhoaja kaukana jossain huusi uudestaan raivostuneesti. Sisältä kajahti ääni. "Anabella Furto! Kirane Yukai! Kikio Noxerita! heti sisälle sieltä kuhnailemasta!" Kaikkien kolmen naamat venähtivät. Johtajatar kirkui sen käskyn täyttä kurkkua, ja Ana irvisti. Rathin suu loksahti auki entistä enemmän kuin äsken. sitten tuli hiljaista.

Rath nauroi, nauroi vatsakipppurassa, ja känäsi heille selkänsä. lapset tuijotti silmät suurina suurta, massiivista orpokodin puu ovea kuin odottaen johtajattaren tulevan. Hän ei kuitenkaan tullut. Rath kompuroi nauraen ystäviensä luokse, jotka virnuilivat. Ana ei pitänyt heidän ilmeistään, ja hänen häntänsä nytkähteli aivan kuten kissalla. Kirane alski kätensä hänen risti selälleen. #Ne eivät kai tiedä, että olemme lähes itseoppineita.# Tämä ajatteli. Ana väräytti korviaan, merkiksi että oli kuullut. ¤Kirane on oikeassa ans. he saattavat haastaa teidät. kolme vastaan viisi, niiden eduksi.¤ Riyko sanoi.

Rath naurahti ja kääntyi ympäri. hän tuijotti Anaa silmiin, jonka silmät välähtelivät puuovessa, ja rathissa. Rath hyökkäsi sinä silmän räpäyksenä. kun lapset eivät liikahtaneetkaan, tämä pysäytti syöksynsä. hänen silmänsä suurenivat, kun Lpaset muuttivat muotoaan, nyt kokonaisiksi furryiksi. Kirane väläytti lämpimän hymyn. sitten raht toipui, ja hyökkäsi viimeisen metrin Anan kimppuun, jonka silmät levisivät ja tyttöä heitäytyi alta pois. rath rysähti maahan naama edellä, pian kaikki olivat heitä vastassa. #Jahas. ette sitten musitaneet opettaa alivoimalla taistelua?# Hän ajatteli smaan aikaan, kun hänen selkänsä kohtasi kiranen ja kiki selät. heidät ehkä oli saarrettu, mutta he näkivät vain neljä furrya. kun piiri hyökkäsi, he loikaksivat ilmaan. he liisivät alta pois, ja Kiki avasi siipensä, ja jäi ilmaan. jsotain lensi musta kotka, ja takertui Kikiin. Tyttö syäksyi alas, ja iski viiddennen furryn maahan pääedellä. tämä päsäti parkaisun, samalla kun kiki hyppäsi taas ilman. hän sähähti. Haukka poika ravisteli päätään, ja nousi jälleen siivilleen.
Rath loikaksi yhdessä tosien ryhmänsä jäsenen kanssa Kiranen kimppuun , joka tyynesti kalautti heidän päänsä yhnteen, heilautti jalkaansa, ja nämä lensivät päni puuta. reath heirai otsaansa ja tuijotti tiiviisiti heitä kolmea. joakisen ilmne tyyni, ja kun he vielä yökkäsivät uudelleen lasten kimppuun, ja hymyilivät, ja loikkasivat ylös ilmaan, ojensivat kätensä, ja Rath tunsi jotain polttavaa kasvoilaan, hän tunsi kihelmöitintiä jaloissaan, hän kiranen heidät vesipalloon, ja paiskaavan metsään. hän tunsi paiskautuvan päin puuta uudelleen, tippuvan kymmenen metriä maahan, mutta ilman tarttuvan häneen, ja laskevan kiltisti alas. Sares oli toiminut nopeasti, ja kaikki laskeutuivat jaloilleen. osaa huimasi ja he hoippuivat.

Rath hymyili, ja syöksyi ulos metsästä, valmisti käsiinsä suuren tulipallon, ja tähtäsi lapsiin. "Raht!" joku hänen joukoistaan krikaisi. Anabellan silmät välähtivät ja hän ojensi kätensä huoakisi ja irvisti. Tuli pallo tuli koko ajan lähemmäksi. Ana irvisti, pisti kätensä nyrkkiin, ja avasi ne. rathin ilme oli tyytyväinen. äkkiä se vänähti. koko porukka tuijotti anaa. tuli korvensi hänen sieluaan, ja hän oli sulaa siihen. sitten se haihtui hänen ympäriltään, ja Ana seisoi vahingoittumattomana paikoillaan. Tulipallon rippeet tarttuivat tuuleen ja ohuena ketjua keirtyi hänen käsiinsä.
sitten hän avasi silmänsä, ja tuijotti järkytyneeen rathin silmiin. "Riittää!" Hän sanoi, heilautti kättään, ja tuli ketu osui Rathia rintakehään. tämä lensi taakse päin, ja tunsi ketjun tarttuvan nilkkaansa, ja nostavan hänet ilmaan. Kiki hymyili, ja vilakisi Kiranea, joka nostattiu hiekasta tuulen mukana sakean pyörremyrskyn, ja ophjasi sen muiden kimppuun. Kiki loi suojaavan energia kuvun orpokodin ylle, ja venytti sen heidän ylitseen. sitten Ana tiputti Rathin alas. furryt kerääntyivät yhteen, ja ojensivat kätensä. he keitoivat magiansa yhteen, ja sekalainen pallo syöksyi heitä kohti. lapset tarttuivat toisiaan käsistä, ja ojensivät kätensä. he viimein vastasivat erittäin vahvalla kilvellä, joka singautti pallon takaisin, ja teki täys kaadon. ana käveli tyynesti heidän luokseen, otti rathin paidasta kiinni ja veti tämän kasvot omiensa lähelle. "Häivy hyvänsään aikana!" hän ärisi, ja rathin silmät levisivät. " Minulle on ihan sama tunsitko isoäitini vai et, mutta jos kuvittelet että lähden tuolaisen iilimadon mukaan, olet väärässä!" Anabella tiukensi otettaan rahytin paidan etumuksessa, joka tuijotti häntä suurin ihmettelivin silmin. "Olet ihan samanlainen kuin hän." tämä sanoi, Ana sihahti ja hymyili. "Otan tuon kohteliasuutena.. HÄIVY!" ana ärähti, ja heitti Rathin metsän reunalle. Rath aukoi suutaan, kunnes nyökkäsi, ja känäsi selkänsä. hänen jioukkonsa syöksyi hänen peräänsä, ja kun he viimein katosivat heidän alueeltaan, Ana lysähti istumaan maahan. häntä heikotti Rathin tulen jäljiltä.

Kuritoshi ei tullut, vaan kuljeskeli jatkuvasti lähellä rajaa. Välillä, kun tuuli puhalsi tietystä suunnasta, he haistoivat tämän. joksus iltahämärällä taivvaalla näytti liitelevän jokin otus, joka sai lapset värisemään. Kirane oli jälleen aukonut kirjaansa, yrittänyt löytää mahdollisimman paljon tietoa 'tuhoajasta'. se oli oikeasti pieni, vain metrinpituinen. mutta lapset olivat aluksi oikeasti luulleet, että Rath luovuttaisi. nyt he kuitenkin tiesivät satavarmasti, että tämän porukat pitivät heitä silmällä.

"Ai miksi sanoin Rathia iilimadoksi?" Ana kysyi ivaavaan sävyyn Kikiolta. Ana laittoi vaatteitaan takaisin lipastoon ja vilkaisi nopeasti ikkunasta ulos. Kirane liikahti hermostuneena. "Rath Imi Isoäidistä elämän. Siitä on noin... en tiedä kuinka kauan." Anabella sanoi äisti ja paukautti lipaston laatikon kiinni. hän kääntyi katsomaan ystäviänsä. "Jos Lisca ei olisi karannut... Niin.. en olisi tässä." Hän jatkoi ja veti hitaasti henkeä nenän kautta. Kikin suu oli loksahtanut auki, ja Kirane katseli häntä epäluulloisena. "Imi elämän?" Kirane kysyi hämmentyneenä. "Pakotti valtansa alle, pakotti hänet unohtamaan ympäristönsä, ja mitä on 'reiluus'" Ans sanoi ja nakkasi äidinkielen tunnilta saamansa kirjan sängylleen. Sen kannessa komeili suuri, sinisen pallo, ja teksti ' Vapaus odottaa! ' se kertoi kai jostain orjattaresta joka ei olisi halunnut olla orja, ja pakeni. Heidän tulisi lukea se viikossa, mutta Anaa ei huvittanut ollenkaan. Sinä iltana OPrpokoti järjestäisi tanssiaiset, ja puoli kylää oli saapumassa juhliin. Ana tiesi varmaksi sen että Kurotoshille zaukeni viehättävä tarjous astua heidän reviirilleen ja repiä heidät pieniksi paloiksi, lisäksi raht joukkoineen hyödyntäisi myös tilanteen. Ans kavereineen oli kahden tulen välissä, mikä tarkoitti, että he eivät voineet pitää kunnolla hauskaa, tai jotain voisi jäädä huomaamatta. "Eli.. sä pelkäät että sullekkin käy niin?" Kirane hämmentyi, ja palautti Anabellan takaisin maan päälle. Hän nyökkäsi. "Tiedän, että niin kävisi." Hän hymyili, ja poistui vessaan täristen.

Rath

Rath istui oksalla ja kuunteli ympäristöään. Hänen oikeaa kättään kiersi ohut palovamma. Joku hänen ryhmästään laski kätensä puun rungolle ja katsoi tarkoin silmin poikaa, jonka häntä nytkähteli. Rathj ei pitänyt siitä, että nuori pystyi päihittämään hänet. Kurotoshi ei ollut vielä astunut heidän reviirilleen, muta Rath tiesi, että kun orpokoti avaisi ilalla ovensa, tämä käyttäisi tilaisuutensa. Aivan kuten Rathkin aikoi. He raahaisivat lapset pois ennen kuin Kurotoshi ehtisi vainuta heidät. Tappeluhan siitä tietysti syntyisi, mutta Rath ei voinut katsoa lapsia läpisormiensa. Hän hymyili, ja hyppäsi alas oksalta. Sane hymyili alfalleen, ja heilautti suden häntäänsä. Nina käveli hänen viereensä, ja väläytti hamapitaan ja räpäytti silmiään. hänen katseensa oli toiveikas. loput kerääntyivät heidän taakseen ja katselivat hiljaa alfaansa. "Tänä iltana.. Hehän tulevat mukaan." Rath sanoi ja painoi korvansa niskaansa.

Anabella

Juhlat, ne olivat upeat. Mitään niin kaunista hän ei ollut ikinä nähnyt. Johtajatar katsoi tosin pitkin nenänvarttaan, kun tytöt saapuivatkin housuissa, ja huppareissa. ihan varuen vuoksi olivat näin pukeutuneet. Kun latino biisit alkoivat soida, juhla väki poistui tanssi lattialle, ja lapset luulivat näkevänsä paremmin, mutta tosi asia oli, että väkeä oli ihan liikaa. he norkoilivat lähellä orpokodin pää ovia, ja katselivat tähtitaivasta. Ana värähteli silloin tällöin, ja kinasteli Riykon kanssa toiminta tavoista. Kirane käänteli lähes jatkuvasti päätään, ja tarkkaili ympäristöänsä. Kiki nojasi äänettömästi seinään ja katseli portteja orpokodin rajoilla. hänen silmänsä alkoivat lupsahdella kiinni, ja hän joutui ravistamaan äkisti päätään. Ans. tunki kätensä taskuun ja räpäytti kerran silmiään. hän oli näkevinään jonkin vilahduksen, mutta antoikin sen olla. Turha säikytellä kavereita, kun se ei välttämättä merkinnyt mitään. Ana huokaisi ja rapsutti hiukan päätään. Anan elämä oli kääntynyt totaalisesti päälaelleen. Ensin hän oli luullut olevans aihan tavallinen tyttö, kunne sistten se hemputin kurotoshi oli tullut ja nirhannut hänen perheensä. Sen lisäksi ennen tapahtunutta hänen isoäitinsä laukoi tytölle suuren 'yllätyksensä' "Kuules kakru, sä olet furry. " Ironista, eikö? Ana oli odottanut että joku tulee ja hyppää esiin puskasta huutaen: "HYMYILE! OLET PIILOKAMERASSA!" mutta selalista ei todellakaan tullut. Ana huokaisi. Ja sitten sen päälle, Rath halusi imeä hänetkin kuiviin, kahlita tai jotain. Tyttö meitti että kuinka monta kertaa hänen on päihitettävä rath, jotta tämä viimein uskoisi.

Ans väräytti korviaan ja siristeli silmiään. Siinä paha missä mainitaan. Mies nojaili tyytyväisen näköisenä juhla teltan tolppaan ja nauroi laumansa kanssa jollekin vitsille. "Hitsit, miten ne pääs tänne?" Kirane kysäisi hämmentyneenä. Kiki räväytti silmänsä hetkessä auki ja tarkkaili ympäristöään. "Auts, kaverit, meillä taitaa olla ongelma." tämä sanoi ja nytkäytti päätään porteille. lapset kääntyivät sadas osan sekunnisssa katsomaan julmiin ja riuneihin furryn kasvoihin. "O-ou."

Luku III Minut pakotetaan sen iilimadon matkaan, ja erotetaan yrtävistäni. Ja sehän nähdään!

He ryntäsivät varovasti sisään. ja juoskivat koko matkan ylös huoneeseensa. Kirane sulloi kirjan laukkuun samalla kun kiki telkesi oven. Ans ja repäisi mukaansa vain yöpöydällänsä olleen rahapussin, ja loikkasi ketterästi ikkunasta ulos ikkunalle. hän kapusi nopeasti alas ja jäi odottamaan ystäviään. he säntäsivät kulman taakse ja kuulivat ärtyneen karjaisun perästään. Kurostoshin kuva piirtyi ikkunaan ja tämä vilkuili ärtyneenä ympärilleen.hänen katseensa tuntui porautuvan joka puolelle. Ans ja hänen sytävänsä aktosivat juhlahumun keskelle, paeten kauemmas rakennuskesta. "Pitäkää silmät auki.. ups." Ana oli juuri sanomassa kun törmäsi johonkuhun. hän känätyi ympäri, hymyili, ja rapsutti pätään. "terve.. hyvästi." Ana sanoi ja katsoi kuinka Rathin hämmentynyt ilme vauhtui tyyneydeksi. Ana tarttui akvereitaan korvista ja raahsi nämä vitkaan tiehensä. Rath virnisti ja lähti heidän peräänsä. "mahtavaa! eka kurotsohi aj sit noi! eihän meillä ole enää.." Kiki tiuskaisi, mutta tajusikin tytön suuntaavan metsään. "...minne mennä?" Kirane päätti tämän lauseen. "Painutaan hetkeksi hiiteen täältä. eksytetään ne." Ans mutisi ja astui emtsän siimekseen, lähtien samontein juoksemaan täyttä vauhtia karkuun. he juoksivat ja kuulivat askelia jäljessään, ja vielä senkin jälkeen lisää askelia. "Kallio! siellä on luola.." Kiki puuskutti. he syöksyivät luolaan ja asettuivat ääneti sen perälle.

He näkivät Kurotoshin vilahtavan luolan suun ohitse. Ans huokaisi helpotuksesta ja väläytti tyynemmän hymyn, juuri kun he kuulivat tuttuja ääniä. Rath seisahtui luolan suulle ja kurtisteli kurotoshille kulmiaan.Sane kyykistyi mahan ja tutki sitä silmä tarkkana. "SE voinut oilla aito, se ei olisi ollut niin huolimaton. jäljet päättyvät tähän." tämä sanoi ja käänsi päänsä pimeään luolaan. Kiki kohotti katseensa, ja hänen silmänsä hakeutuivat ohueen valon suikaleeseen luolan seinämässä. hän tökkäsi Kiranea, joka tökkäsi anaa. he virnistivät ja hiipivät halkeamalle. he sujahtivat nopeasti siihen ja astuivat seuraavaan luolaan. Nina astui tyynesti edelliseen luolaan ja alkoi katsella ympärilleen. raht seurasi tätä mielenkiinnolla. Ninalla oli tapumusta aistia nuoremapiensa läsnäolo. "ah.. he ovat lähellä." Tämä sanoi ja käänsi päänsä kiireen vilkkaa halkeaman suuntaan. "Ups." Sane virnisti hymyillen ja kurkkasi halkeamaan.. mutta ei nähnyt mitään.

lapset seisoivat halkeaman molemmin puolin ja tiirailivat taskupeilin kautta, milloin Sane poistuisi reiän edestä. se tuntui kestävän ikuisuuksia. "Olekto varma Nina?" Tämä kysyi huvittuneena ja vilkaisi nopeasti naista. tämä vain puuskahti. Ans tajusi että luolasta ei olisi poi pääsyä. "Tuolla ne ovat loukussa." Rath virnisti ja astui halkeamaan. #Hitto. mitä nyt?# hän ajatteli kuumeisesti, kunnes huomasi sen. maan alainen joki. lapset katsoivat tosiiaan, ja nyökkäsivät. he syöksyivät veteen, juuri kun Rath astui ulos halkeamasta. Tämän joukot seurasivat hiljaa perässä, ja jäivät katselemaan ympärilleen. rathin silmät osuivat veteen. "Niimpä tietysti." ämä tuhahti ja käveli joen rantaan.

Ana syöksyi pois vedestä yskien ja kakoen vettä keuhkoistaan. hänen ystävänsä hilautuivat rantaan myös, mutta väsyneinä. Joki oli nsukeltanut yhdessä välissä kallion sisään, eikä heillä ollut varaa haukata happea, kuin vaivainen sentti. onneksi virta oli ollut nopea, ja he ehtivät ulos tarpekasi ajoissa, ennen kuni heidän happensa loppui. "Missä hiivatissa me ollaan?" Kiki kakoi edelleen. "Ei kovin kaukana." Kirane sanoi ja nousi seisomaan. #hitsit tuon ninja kanssa.# Ans vrinsiteli ja nousi itsekkin ylös. he jäykistyivät, kun tajusivat kuulevansa juoksu askelia. "Hitto." Kiki murahti. lapset säntäsivät takaisin veteen, ja kurotsohi ohitti heidät taas. "öh.." Kiki snaoi hämmentyneenä ja rapsutti hiukan päätään. "Tämäpä outoa. vastahan se meni ohi." Kirane jatkoi huvittuneena. "Toivottavasti Rath ja ne jäi jälkeen. ei huvita kohdata niitä näin. ja se iilimato.." Ans murisi ja kapusi jälleen rantaan rutistaen hiuskiaan kuiviksi. "ja se iilimato tuli jo." Kuulkui ääni heidän takaataan. lapset känätyiät hetkessä ympäri ja näkivät virnistelevän, märän Rathin rannassa. ".. Voi painua sinne missä pippuri kasvaa." Ana sanoi näreisään. Sane ja Nina nousivat rannalle ravistean turkkinsa kuivaksi.

¤ Niino, tämähän etenee loistavasti.¤ Kiki telepaattasi sarkastisesti. Kirane ja Ana kääntyivät katsomaan häntä silmät sirillään. "Älkääs ny! vitsillähän mä!" tämä parkiasi ja astui hiukan taaemmas. Ana pyöräytti silmiään. Rath rapsutti hiukan pätään. ja yskäisi. se palautti kolmikon takaisin maan pinnalle. " Mennääs ennen kuin Kurotoshi taas tulee." Nina väläytti lämpimän hymyn. lapset katsoivat altakulmain heitä erittäin huvittuneina.Rath yskäisi. Sane alkoi pyöritellä silmiään, ja Ninan ilme muuttui ärtyneeksi. Lapset pidättelivät naurua. Lopulta Rath hyökkäsi. "jos ei hyvälä niin sitten pahalla." tämä sanoi, ja rääkäisi kun Ana heitti hänet kevyesti ylitseen. Nina katseli ehtken aikaa kunniotuksen pilke silmissään, kunnes he jakautuivat pareiksi. Sane vs. Kirane ja nIna vs. Kiki huolestunein kaikista heisät oli Ana. hän tieis että pitäisi mennä, kun vielä pystyi, mutta Rath ei suostunut luovuttamaan. ja kauna jota tyttö miestä kohtaan tunsi, käski hänen jatkaa. ¤ Tästä ei tule näin mitään. ¤ Kirane telepaattasi ja rääkäisi. hän lensi jokeen. Sane napsautti sormiaan, ja tämä roikkui ilmassa pää alas päin, miekanterä kaulallaan. Kiki menetti tasapainonsa.

"Ala tulla, tai satutamme ystäviäsi." Ana menetti hermonsa. "Raukkis!" hän murisi hampaat irvissä. automaattisesti hän tunki katanansa tuppeihinsa. "Raukkamaista Rath." Kirane rääkyi ärtyneenä. tämä vain hymyili. Nina irvisti. jopa hän oli samaa mieltä. sane pudisti hiljaa päätään Rathille. "Pelkuri." Kiki mutisi hiljaa vain niin että Nina kuuli tämän. tämä katsoi allaan makaavaa tyttöä,

Aihe: jatkuu To Maalis 04, 2010 11:16 pm

.. Jonka kurkulla piti meikaansa. "Kuono umpeen kakara!" rathj ärähti ja tarttui Anaa niskasta, jolloin tyttö muljautti silmiään, ja heitti Rathin selkänsä yli kepeästi. "Raukkis iilimato."hän sanoi tyynemmin, ja lähti seuraamaan hampaat kirskuen heitä. Pako suunnitelman luominen alkoi.

he istuivat omana tiivinä rinkinään, kun vanhemmat keskustelivat keskenään, siitä miten heidät tulisi kouluttaa. "Erillään. Ties mitä kapianllisuuksia vielä keksivät." Joku heistä virnsiti, ja loi pikaisen silmäyksoen lapsiin, jotka jäykistyivät hiukan. ¤Ei ne voi! eihän?¤ Kiki telepaattasi kauhuissaan. Ana sulki silmänsä ja huokaisi hiljaa. ¤Ilmeisesti voi.¤ Hän ajatteli murtuneena. Kaunan taakka se vain kasvoi. ¤kaverit!¤ hän ajatteli hiljaa, ja katsoi kuinka Nina nousi ylös lähtien hitaasti tallustamaan heitä kohden. ¤mitä väliä vaika meiät erotetaan toisistamme? mehän tullaan vaikka tulen jos joku meistä on pulas? vai mitä?¤ tämä ajatteli hädissään, sillä Nita oli vain viiden emtrin päässä. Ana nyökkäsi yvin äksiti. hänen katseensa valpastui, ja tuttu kiilto alkoi pilkehtiä niissä. Hän ojensi kätensä kämmen puoli ylöspäin ringin keskelle. Kiki virnsiti ja ojensi oman kätensä tyynesti, ja Kirane tirskahti helpotuksesta. hänkin laksi kätensä ystäviensä käsien päälle. "Riyko, Geren, Kiko.. Se on sitten Vala." Kiki Hymyili, juuri kun Nina kyykistyi heidän viereensä. tämä hymyili hiljaa. "Aika mennä."

Luku IV Annan Rathille todella vaikean elämän.. Ihan vain piruutani.

"Puhu kädelle, Raukkis." Ana nsoti kätensä rathin naaman eteen ja käänsi oman päänsä pois.
"Jos sä vielä kerran sanot mua Raukkikses niin sä.." Rath aloitti naama puanisena. Mutta voi, juuri tätä Anabelal halusikin. yksin omaan tätä. "Niin mitä, Raukkis? heität huonoja herjoja?" Joku toisista nuorista tirskahti ja alkoi purra nyrkkiään. hän oli nopeasti paikkansa ansainnut heidän silmissään. rath tuijotti raivostuneena tyttöä silmiin. muut aikuiset pudistelivat päitään sen näköisinä, että tyttö meni liian pitkälle. mutta kaikkien yllätykseksi, Rath naurahti. "Ihan kuin isoäitinsä vähän ennen lähtöään." tämä nauroi. Ans kallisti päätään, aj piti aksvonsa peruslukemilla. "Jotain hiton väliä, Raukkis iilimato? " Rath lopetti nauramisensa. "Kuono umpeen!" hän ärähti. Ana käänsi miehelle selkänsä ja poistui paikalta nauraen katketakseen.Riyko hihitteli hänen kanssaan. Tyttö istuutui eräälle kivelle ja pureskeli tylsistyneenä kynsiään. hänen katseensa kiersi porukassa. se oli nyt pienempi, sillä Sane ja Nina olivat ottaneet Kikin ja Kiranen matkaansa, aj sekä muutaman muunkin furryn laumasta.

Joukon nuorin, Mel tällä hetkellä (siis iällisesti, Ans oli joukon uusin.) kuunteli mestarinsa Hopen saarnaa. Muutama muu aikuisista pyöriteeli päitään, ja vilkaisi kapinoivaa Anabellaa. jo hänen katseensa kertoi tyyliin; 'revin pääsi irti, jos yrität jotain.' Rath muljautti tytölle silmiään. hän tiesi että tätä jurppi, ja pahasti. Anan ja Melin lisäksi nuoria oli vain kolme. Heistä vanhin, Dan oli jo ollut pitkään koulutettavana. tämän hartian leveyskin oli isompi kuin muilla pojilla.

He kohtelivat tätä kuin jotakin kunigasta, mikä ärsytti tyttöä entistä enemmän. hän näki vain likaisen, sinikettu pojan, joka rehenteli taidoillaan. tietenkään hän ei tätä ääneen mennyt sanomaan. Mutta paljon myöhemmin, Ana huomasi että Dan suojelikin nuorempiaan laumassa.. siis niitä, jotka kuuluivat hänen remmiinsä. jonkin oennon hyökättyä, ja Danin yrittäessä pelastaa tytön, Ana muljautti silmiään, ja korvensi hetkessä olion korpuksi, kuin osoittaakseen että pärjäsi vallan hyvin ilman apuakin. Tämä taisi jurppia Dania.

Mich, toiseksi vanhin poika, varsinainen ruipelo, oli innokas tutustumaan Anan kanssa. Ana antoi kuitenkin haistatata pitkät, jos poika tekeytyi liian mukavaksi. Rath pudisteli päätään huvittuneena. Michin ruskeat, silmillä roikkuvat takkuiset hiusket tekivät kuitenkin nuorimpaan poikaan lähes lähtemättömän vaikutuksen. Nuorin poika kertoi nimekseen Carm. Ans esitti että ei kuunellut tätä, ja lampsi melko tylsistyneenä tiehensä. rath kohautti olkiaan poikien mestareille.

Hope, pitkä, kuvan kaunis susi neito oli ollut Rathin ystävä jo omilta koulutus ajoiltaan lähtien. hänen voimansa perustuivat energiaan. jos joku väsyi, hetki hänen vierellään, ja oli kuin olisi juonut litran ekspressoa minuutissa. Ana ei pitänyt tunteesta ollenkaan, kuten ei mistään muustakaan sillä hetkellä. Mel tuntui karttavan Anaa, mutta se nyt ei haitannut yhtään! Theron, Danin mestari piti huolen siitä, että dan pysyi kaidalla tiellä. Ana kykeni näkemään, missä orjuudessa hän poikaa piti. päiväkausia harjotiuksia, joskus rangaistuksena nälkä, jos tämä tyri. Mutta poika vaikutti kuuliaselta. vähän turhankin, jos Analta kysyttiin.hänen isoäitinsä muistutti hyvin paljon Anabellaa, ja muutamana otteeseen, niin.. Rath retkahti snaomaan häntä Liscaksi. (Anabella oli tukehtua veteen kun kuuli sen ensi kerran, ja toisella hän oli kärventää tämän elävältä.)

He saapuivat jonkinlaiseen kartanoon, ja Rath näytti tytölle tämän huoneen. se ei vaikuttanut hassummalta. iso sänky, vaatekaappi, yöpöytä, parveke sekä tietokone huoneen nurkassa. huoneessa oli myös oma kylpyhuone. Ana piti hymyn sisällään, ja katsoi Rathia pitkään. tämä huokaisi ja sulki oven oerässäään. Rath käveli huoneen sängylle ja istahti sen reunalle. Ans odotti jotain saarnaa tyliin; ' olet ollut tuhma ja tökeä joten saat ensimäsien rangaistuksesi.. pälpäläpälä ' mutta sitäkään ei tullut. Siinä Rath vain istui ja pureskeli hammasta. "okei, mä olen raukkis." Tämä sanoi, ja Anabella kohotti hiukan toista kulmakarvaansa. "raukis siinä mielessä että en voinut estää.. sua olemasta törkeä." tämä sanoi ja riiputti päätään.
"On mun syyni, mikäli et saa täällä ystäviä." hän huokaisi. Anabella nojautui vasten seinää ja katseli meistä pää kalellaan. "asiaan?" tytön ääni huokui tylsistystä. Rath kohotti katseensa ja huokaisi. Tämä nousi ylös. "Mistähän sun kanssa pitäis alottaa. Teitä itseoppineita on niin harvassa.." Rath mietiskeli hetken kunnes hymyili. "aah.. nyt tiedän. kestävyydestä. Huomenna kuudelta aamulla. Tulen tänne." Rath hymyili ja yritti silittää tytöä, mutta tämä livahti pois huoneen toiseen nurkkaan. Rath pudisti nhitaasti päätään ja katosi ovesta. ennen kuin tämä poistui hän huikaksi vielä. "Tää on nyt sun kotisi, tutki rauhassa.". ana ojensi kätensä eteen, ja ovi pamahti kiinni turhankin kovaa. "Ups." tyttö sanoi hämmentyneenä.

Tyttö ei tiennyt mistä aloittaa. hänellä oli yhät samat vaatteet kuin orpokodissakin, ja hän tutki vaatelaatikkoa. ne näyttivät tutuilta. hän oli varmasti nähnyt ne jossain. Anan katse osui vaatekaapin päällä lojumaan vanhaan valokuvaan, josta hymyilivät iloiset, nuoret kasvot. teinillä oli yllään laatikon vaatteita. ainakin osa niistä. Ana repäisi kuvan kehyksistään ja katsois en taakse. "Lisca Furto " Kuva tipahti tytön käsistä ja kyyneleet nousivat tämän silmiin. hän tyrkkäsi laatikon kiinni, ja kaatui vaatteet päällä sänkyynsä.
Joku koputti oveen. Ana ryhdisti itsensä sekunnin murto-osassa kun Dan avasi oven. Ana ponkaisi istumaan ja tuijotti ärtyneenä poikaa. "Theron lähetti.. tuota.. näyttämään paikkoja." Dan ryki hiljaa. Kun Anabella vain istui sängyllään, poika katsoi lattialla olevaa valokuvaa. hän astui sisään ja käveli sen luokse, kiinnitäen sen taas kehyksiin. "En ksokaan käynyt tässä huoneessa. kunniotuksesta. sain kuulla ähnen tarinansa pari vuotta sen jälkeen knu tulin tänne. traagista." dan sanoi aj katsoi tyttöä. "koska nyt asut täällä.. hmm.. sinun olisi parasta kuulla se." dan istuutui metrin päähän tytöstä ja katsoi varovaisesti tätä. juuri kun Dan oli aloittamassa, Ana käänsi kylmän katseensa tätä kohti. "Ei tarvitse kertoa, neropatti. Tiedän sen jo." Dan katseli hämmentyneenä tyttöä. Häntä ei haitannut vaikka häntä nuorempi kutsui häntä isteään neropatiksi. "Miten?" se oli hilajinen kysymys, juuri se kysymys, johon Anabella vähiten halusi vastata. Mutta se tuntui hyvältä.. niin pitkästä aikaa.
"Lisca oli isoäitini."

Luku V Asia, jonka vähiten halusin julki, oli nyt Danin tiedossa.

Dan tuijotti Anaa hyvän tovin ennen kuin sai sanaa suustaan. Se alkoi käydä sietämätömäksi, ja Dan käänsi katseensa kuvaan. "Teissä on kyllä samaa näköäkin." Tämä heitti läpällä. Anan teki milei motata poika nenään, mutat jotnekin hän tiesi sen olevan mahdotonta. jokin vaisto kai. Riyko hänen päässään katseli hiljaisena Liscan kuvaa. "Joko mennään? näännyt kohta nälkää." Dan hymyili ja nousi ylös ojentaen kätensä. Ana tuijotti poikaa hetken. "Ei se, että suostun puhuun sulle, tarkoita vielä yhtikäs mitään." Ana sanoi. Dan katsoi surullisesti tyttöä. "okei.. kerros alespäin, toinen ovi vasemmalta. siis jos nälkä iskee." Dan poistui kohti ovea. "ja.. voisit antaa edes mahdollisuuden uusille kavereille." TYämä sanoi, sulki oven ja poistui. Ana jäi taas yksin. Ana huomasi ikävystyvänsä, ja paiskautui taas sänkyä vasten, nukahtaen miltein heti. Kuanko siitä oli, kun hän viimeksi nukkui? älä kysy.

Jossain kahdentoista aikoihin hän heräsi jälleen. hänen mahansa murisi äänekkäästi. Ana nousi istumaan ja rapsutti hiukan päätään. siitä tuli jonkinlainen tapa. ¤Hyvää huomenta, Riyko. Mitä on aamiaseksi?¤ Ana ajatteli iloisesti. hän ei ollut koskaan näin pirteä.. ainakaan tavattuaan Rathin. joka yö sai heräillä pienimmästäkin rasahduksesta, peläten tämän hyökkäävän kimppuun. yö oli siis pitkiin aikoihin paras. ¤hmm.. enpä tiedä. olisiko vaikka kunnon yö unet numero kaksi?¤ Riyko ajatteli. Ana nosti korvansa hiusten seasta esiin ja astui kylpyhuoneseen. Anan suu loksahti auki. siellä oli kylmyamme, iso sellainen, ja lisäksi suihku. niiden vasta päinen seinä oli yhtä isoa peiliä, jonka edessä oli lavuaari, sekä yhtä yhtenäistä tiskiä. sen päällä komeili kaiken maailman pesuaineet, ja oven vieressä roikkui naulasta kylpytakki, ja pyyhe.

kylpäärissä tuoksui raikaakalle, ja joka kylpytakki vaikutti tullensa vasta pesusta. kiusaus oli vastustamaton, joten Anabella täytti vähin äänin ammeen lämpimällä vedellä. hän astui varovasti ammeeseen, ja pesi istensä. hän lillui tunnin, kunnes tajusi ajan vierähtäneen jo paljon. anan nousi ammeesta, päsäti vedet, ja kietoi itsensä pyyhkeeseen. hän asteli peilille, ja katseli itseääns iitä. hänen ihonsa vaikutti puhtaammalta, ja pehmeämmältä. hiukset kiilsivät puhtautta, ja silmät loistivat kirkkaina. Ans kuivasi hiuknsesa, sitoi ne nauhalla, ja känätyi vaatekappiaan kohden. hän ksikaisi pääleen jotkin mukavalta tuntuvat housut, ja paidan. hän näytti itse asiassa hyvin levänneltä, vaikka sitä hän olikin.

nälkä kurni yhä. Ana astui ulos huoneestaan ja vilkaisi käytävien molempiin suuntiin. Hänen silmänsä tottuivat nopeasti piemään. ¤mitäs Dan sanoikaan?¤ Ana ajatteli kun käveli portaille. ¤ kerros alemmas, toinen ovi vasemalla.¤ Riyko mutisi. Ana astui ensimäisen askelman alas. hänen selkäpiitään alkoi akrmia, ja tyttö kääntyi sekunnin murto-osassa ympäri.. vain kohdatakseen Melin surkeat pikku kasvot.

Mel seisoi hiljaa ja pelästyneenä portaiden yläpäässä. Ana tarkkaili hiljaa tyttöä, ja kohotti äkkiä toista kulmakarvaansa. Mel kavahti pois päin ja painoi häpeissään katseensa maahan, Ana muljautti silmiään ja käveli portaat alas, ja huomasi melin seuraavan häntä. Ana käveli hiljaa keittiöön, ja aina vain Mel seurasi häntä. Ana katseli ymmällään keittiötä. sehän oli suurempi kuin orpokdin eteishalli! Mel käveli tottuneesti jääkaapille, ja napapsi sieltä jotain, mikä muisttti liikaa raa'alta lihalta. tyttö ojensi sitä Analle hymyillen. tämä kavahti vuorostaan taakse päin ja oli aprkaista. mel veti lihan takaisin hämmentyneenä. ana kväeli kaapille, avasi sen ja alkooi tutkailla. lopulta hän irvisti ja sulki kaapin. vain raakaa lihaa. Tyttö mutisi jotain tyyliin; 'olen mieluummin nälässä kuin otan mitään tauteha raa'asta liahasta.' ja poistui takaisin huoneeseensa. loppu yön, hän nukkui surkeasti. Pahinta oli, että Rath oikeasti repi hänet ylös sängystä kuudelta.

"äh.. unikeko! herätys!" hän ravisteli tyttöä olkapäästä, joka avasi hämmentyneenä silmänsä. huoneeseen oli sytytetty valot. "Midäh?" tyttö haukotteli, ja mottaisi Rathia kuonoon vahingossa kun venytteli. "ups." tyttö sanoi ja kun rath hieraisi nenäänsä. "hmm.. söitkö mitään eilen?" tämä situutui hänen sängylleen kun tyttö pakotti itsensä ylös. "En. so?" tämä kysyi hämmmentyneenä, kunnes muisti raa'an lihan. "En söis sitä edes kuoleman hädässä. ja olen tosissani." Ana mutisi, kunnes muisti pistävän sävynsä. Hemmetin kylpy, se teki hänestä liiankin pehmoisen.

Rath virnisti, ja nousi ylös. he lähtivät ulos, mutta kukaan ei olut vielä hereillä he kävelivät varmaan kaksi tuntia, mutta tyttö ei väsynyt. ennen kuin piti juosta. hän oli aina inhonnut juoksemista. hän jäi nopeasti Rathin jälkeen joka pudisteli päätään.

Ana istuskeli kynsiään purren omalla sängyllään. hänen katseensa oli hassu. kuului ääni oven ulkopuolelta ja ana ponakisi seisomaan hämmästyttävällä nopeaudella. oli kulunut kuukausi hänen tänne tulostaan. Onneksi tulija olikin Dan. poika hymyili ja ojensi salaatti lautasen tytölle, joka popsi sen psokeensa tyytyväisenä. "On siinäkin risteytys." Dan anureskeli, ja Ana läimäytti tätä olkapäähän leikillään. Okei hän oli sopeutunut.. melkein.syömisen kanssa oli edelleen ongelmia. ja kaiken lisäksi, Rath todellakin ärsytti tyttöä. Danin seurassa Ana viihtyi. Joidenkin mielestä turhankin hyvin, mutta Theronilla ei ollut mitään sitä vastaan, että poika otti tyttö kontaktejakin.

Nyt oli pojalla huonoja uutisia kerrottavanaan. sen takia, koko Anan päivä meni pilalle, silläh nä ei kyennyt ajattelemaan mitään muuta. Rath ei sanonu halaistua sanaakaan asiasta. "hm.. theron kielsi kertomasta mutta.. kuulin jonkin hiotn huhun et kaverisi olis pulassa. molemmat." Dan rapsutti hiukan päätään. Anan korvat nousivat nano sekunnissa pystyyn ja silmät levisivät. "Mitä?!" hän rääkäisi hämmentyneenä. Dan nyökkäsi vakavana. "Rauha! sanoin sen olevan huhu! vanhemmat vielä atrkistaa tiedon. ja kun se on tehty, Rath epäilemätä ketjuttaa sut sänkyys." tämä mutisi.
Anan teki mieli huutaa tyyliin:
"Hei haloo?! kaverit on ulkona tuolla pulassa, ja mut aijotaan ketjuttaa? ei ikinä siniketun rääpäle!" mutta jätti snekin sanomatta. hän oli huomannut että tosissaan jätti melekin akiken mitä halusi, sanomatta. paitsi Rath oli jo toinen juttu. "In your dreams, bluefox boy." Ana pyöräytti silmiään ja matki britti englantia eimättä hyvin. Dan nauro niin, että sänky hytkyi.
meni viikko, ja viimein tuli vahvistus huhulle. ja kyllähän Dan oli oikeassa. Ratn suunilleen hirtti Anabellan omaan sänkyynsä ja hymyili katkerasti. "ihan vain sun turvaks" Hän sanoi aj poistui huoneesta. keskiyön aikaan Anaa alkoi särkeä joka paikkaa. köydet olivat turhan kireällä, ja käsien ylhäällä pito oli tuskaa.
äkisti ovi aukeni, ja Mel astui sisään. Ana puhalsi silloin kärkkäsäti hiussuortuvaa pois kasvoiltaan, kun tunsi viileän terän ranteessan. hän oli parahtaa änneen, mutta Dan laski kätensä hänen suunsa eteen. hetken kuluttua tyttö tajusi olevansa vapaa. tyttö hieroi ranteitaan ja kallisti hiukan päätään Meliin. "jopas kesti, herra sinikettu." Anas sanoi ja irvisti. veri syöksyi hänen päähänsä, ja häntä huimasi. Dan virnsiti. "no, joko me mennään?" kuului Michin ääni, ja Ana pompapsi melkein kattoon asti. lopulta hän päsäti ilmat ulos keukoistaan. Carm virnsiti ja heilautti häntäänsä. "Mestarit on kaikki nukumassa.. meillä on noin puolituntia aikaa lähteä." tämä sanoi iloisesti. Anaa pyörrytti vieläkin ja hän laski ktäensä ohimolleen. "mitä täh? mistä puhutaan?" hän kysyi ja nousi varovasti seisomaan horjuen hiukan. Dan kietoi kätensä tytön ympärilel. "Pelastusretkelle.. karataan 'kotoa' " Mel sanoi. se oli ensimäinen kerta, kun tyttö kuuli melin puhuvan. eikä hän sitä ihan heti unohtaisikaan.

Luku VI Me livahdamme salaiselle pelastusretkelemme yöllä.. MAHTAVAA!

"mitä mä mukaani..?" Ans oli aloittamassa, mutta mel ojensi innoissaan pienen vyötärö laukun. "Mel on pikku enkeli. hänestä no aina apua. se keräs sun tavaroitas talteen ja varautu retkeen jo kauan sitten. sillä on kyky aistia, mitä voidaan tarvita tulevaisuudessa." Mich virnsiti. tyttö hymyili melille (Hän alkoi lämmetä porukalle tosissaan) ja otti laukun. Carm hymyili iloisesti. Dan avasi parvekkeeni ovet ja katsoi alas. " Selviääkö neiti .. legendaarinen moisesta pudotuksesta?"Dan kysyi minulta virnistellen. Sitä oli ainakin kymmnen metriä. "Otan tuon kohteliasuutena." sanoin ja pudottauduin alas. heitin voltin ilmassa ja laskeuduin kevyesti jaloilleni. väräytin korviani, kun an laskeutui hiukan raskaammin alas. mel viivytteli liikahteli hermostuneena.

"kanit ei ole tottuneet korkeisiin pudotuksiin." Hän mutisi. minä katseli ympärilleni. lopulta, näin heinälavan vähän akuemapna. se näytti olevan täysi heiniä. Hymyilin äksiti, ja Mich vilkaisi minua. kurtistin kulmiani, ja heinälava lähti liikkeelle. se asettui aivan eteemme, Melin alapuolelle. Tyttöl katsoi sitä hämmentyneenä, veti henkeä, ja sukelsi heiniin. hetken kuluttua hän möyri nisitä ulos ja hymyili. minä sirisin ne takaisin paikoilleen. "ja nyt, herra sinikettu?" kysyin ja nypin heinän palasia Melin hiuksista. "Onsk toi joku sisäpiirin juttu?" Mel kysyi iloisesti. "Kyllä on, neiti kaniini." Sanoi virnsitäen. melin silmät leisivät, ja hän oli aurinkoinen pitkän aikaa.

he ottivat hevoset. (mitä ihmettä? XD ) ja lähtivät matkaan, kun aikaa oli viisitoista minuuttia mestareiden heräämiseen. "Minne.. ollaan edes menossa?!" Ana kysyi hätääntyneenä sillä hän istui Danin edessä. "hm.. oletko kuullut varjokaupungista? " hän kysyi ja katsoi tyttöä hämmentyneenä. "e..een?" hän sanoi hermostuneena.